31.10.2012

All Hallows Eve


Hauskaa Halloweenia niille, jotka pääsevät sitä tänään juhlistamaan! Minä vietän iltani koulukirjojen kanssa... Monet ovat varmaankin juhlineet jo viime viikonloppuna, osa tulevana. Tiesitkö, että Halloween on monissa maissa pyhäinpäivän aatto? Suomessa pyhäinpäivä siirettiin 70-luvulla lauantaiksi ajalle 31.10.-6.11. joten se ei ole enää samana päivänä joka vuosi. Erikoiskaupan liitto suosittelee Halloweenia vietettävän kuitenkin 31.10. myös täällä. Useimmiten juhlien ajankohtana on lokakuun viimeinen viikonloppu. Halloweenin suomalaiseksi nimeksi on ehdotettu muun muassa marrasyötä, hallainyötä, kurpitsajuhlaa ja kekrijuhlaa (sadonkorjuujuhla). Osaisitko sinä lähteä viettämään hallainyötä halloweenin sijaan?

Loppuneet: Lokakuu


Tämän kuun aikana sain aikaiseksi aika paljon roskaa. Ennenkuin purkit lentävät roskiin, tässä tiivistetyt tuomiot jokaiselle. Syyskuun empties-postauksen (ja selityksen miksi ihminen jakaa kuvia roskistaan) löydät täältä.
1. Kamill soft&dry käsivoide
Saksalainen puuvillaa ja aprikoosia sisältävä käsivoide, joka lupaa kosteuttaa kädet jättämättä inhottavaa kalvoa iholle. Mieto, aprikoosimainen tuoksu. Imeytyy nopeasti ja pitää kädet pehmeinä melko pitkään. Ei sisällä väriaineita, mineraaliöljyjä, PEG:tä.
Ostaisinko uudestaan? Kyllä, ja olen jo ostanut.

2. The Body Shop Passion Fruit Shower gel
Minikokoinen TBS:n suihkusaippua, joka oli matkalla mukana. Tuntuu iholla hyvältä, vaahtoutuu sopivasti. Passiohedelmän tuoksu ei ole ihan omaan makuuni, mutta ei se pahaltakaan haise! 
Ostaisinko uudestaan? Tätä tuoksua, en usko.

3. Macrovita waterlily & pearl body butter
Tästä löytyy oma postauksensa täältä. Aivan ihana, tosi kosteuttava vartalovoi. 
Ostaisinko uudestaan? Kyllä!

4. Bepanthen-voide x2
Rakkaudestani tähän voiteeseen kertoo ehkä se, että kuukauden sisällä sain tyhjennettyä kaksi tuubia. Käytän tätä todella moneen tarkoitukseen, lähiaikoina talvea kohti kuivunevan ihoni hoitoon erityisesti jalkoihin. Bepanthenissa minua ärsyttää ainoastaan sen pakkaus, metallinen tuubi menee usein rikki jostain kulmasta. En yksinkertaisesti osaa elää ilman Bepanthenia. 
Ostaisinko uudestaan? En voisi olla ostamatta.


5. RVB Natura Acquatica intensive hydrating concentrate
Planktonia ja merivettä(?) sisältävä kosteusseerumi, jonka ostin kosmetologilta kerran hoidon yhteydessä. Voi harmia kun kuulin, ettei tätä enää tehdä! Varmasti jotain vastaavaa samalta italialaiselta merkiltä kuitenkin löytyy. Seerumi tuntuu todella kevyeltä ja geelimäiseltä, mutta syväkosteuttaa ihoa ja jättää sen raikkaan näköiseksi ja pehmeäksi. Pakkauksestakin pelkkää plussaa; lasipullo ja kätevä pumppu ovat ilo käyttää.
Ostaisinko uudestaan? Kyllä.

6. Clinique dramatically different moisturizing lotion
Kasvovoide, jota olen käyttänyt jo useamman purkin. Pakkaus sanoo lotion-version olevan erittäin kuivalle ja kuivalle sekaiholle, gel-versio puolestaan on rasvaisemmalle iholle suunnattu. Käyttämäni lotion ei kuitenkaan ole lainkaan paksua, talvikäyttöön voisin kuvitella tämän käyvän myös muille kuin kuivaihoisille. Kuten kaikki Cliniquen tuotteet, voide on tuoksuton ja allergiatestattu. Jättää ihon pehmeäksi ja imeytyy nopeasti, käytän tätä aamuisin meikin alle (Cliniquen de-puffing eye massagen kanssa). Tässä pienemmässä 50ml:n purkissa ei ole pumppua, olisivat laittaneet vaikka tuubiin..
Ostaisinko uudestaan? Kyllä, tällä hetkellä tosin testissä edullisempia kasvovoiteita.

7. Clinique clarifying lotion 2 (kuiva, normaali ja sekaiho)
Noniin, ainut kokeilemani Cliniquen tuote, josta en pidä lainkaan. Kasvovesi haisee alkoholilta, joten ei ole vaikea arvata, mikä on INCIssä ekana. Minun olisi pitänyt ottaa 2 sijaan 1, joka on tarkoitettu erittäin kuivalle ja herkälle iholle, mutta sekaihoisena halusin kokeilla tätä (periaatteessahan kolmosenkin pitäisi käydä minulle!) Ei kannattanut, minulla kesti ikuisuus saada tämä käytettyä, koska usein käytettynä ihoni olisi kuivunut aivan liikaa. Puhtaaksi se ainakin tällä tuli pesun viimeistelynä, mutta voi sitä kirvelyä nenänpielissä, missä ihoni on todella ohutta!
Ostaisinko uudestaan? En, käytän nykyään alkoholittomia kasvovesiä!

8. Lumene Beauty Base Touch of Radiance Valokynä
Huonoin kokeilemani valokynä ikinä. En todellakaan suosittele. Ensinnäkin, kynä kestää todella vähän aikaa, tuotetta on vähän. Toiseksi, tämä ei tee ainakaan minulle yhtään mitään. Sävyjä on tasan yksi. Haluan valokynän olevan melko vaalea, valoa heijastava ja ihoa kirkastava. Tämä oli minulle liian tumma, eikä kirkastanut kyllä yhtään mitään. Saman hintaluokan valokynä löytyy esimerkiksi L'oréalilta, ja se toimii paljon paremmin!
Ostaisinko uudestaan? En todellakaan.

9. Lumene Hydra Drops kosteuttava yövoide
Hydra Drops -sarjan yövoide sopii hyvin nuorelle iholle. Omalleni se ei kuitenkaan täysin sopinut. Kuten mainitsin edellä, nenänpielissä ihoni on todella ohutta. Tämä voide kirveli sillä alueella. Muuten kauramaitoa ja lähdevettä sisältävä yövoide tuntui iholla hyvältä ja oli yövoiteeksi tarpeeksi kosteuttava. Hieman saippuamainen mutta mieto tuoksu.
Ostaisinko uudestaan? En.

10. Lumene Natural Code skin purifier face toner
Nuorille suunnatun Natural Code -sarjan kasvovesi, joka sekin sisältää alkoholia, joten ei kiinnostaa enää! Käytin kuitenkin loppuun, ja toimi niinkuin odotin. Mieto, raikas tuoksu.
Ostaisinko uudestaan? En.

11. Eucerin Sensitive Skin Lip Active huulivoide
Todella hyvä, tehokkaasti kosteuttava huulirasva herkkäihoisille. Hajustamaton ja väritön. Pehmentää huulet nopeasti ja pitää ne pehmeinä pitkään. Tykkään!
Ostaisinko uudestaan? Kyllä!

12. MaxFactor 2000 calorie dramatic volume mascara (black)
Hyvä, todella mustan värin antava perusripsiväri arkikäyttöön. Ei lisää pituutta ripsiin, mutta tuuheutta kyllä jonkin verran. Pysyy koko päivän tahrimatta silmänympärysihoa.
Ostaisinko uudestaan? Ehkä.

13. Nivea Pure cleansing wipes (all skin types)
E-vitamiinia sisältävät meikinpoistoliinat, jotka lupaavat poistaa vedenkestävänkin ripsivärin ja säilyttää ihon kosteustasapainon. Hajusteettomia, alkoholittomia, öljyttömiä ja väriaineettomia. En käytä vedenkestävää ripsiväriä, mutta tavallinen lähti näillä ihan näppärästi. Iho tuntui raikkaalta puhdistuksen jälkeen, mutta meikinpoistoliinoja käytettäessä kannatta viimeistellä puhdistus vaikka kasvovedellä. 
Ostaisinko uudestaan? Kyllä, ehkä.

14. Tigi Bed Head Foxy Curls Contour Cream
Hedelmätoffeelta tuoksuva muotoiluvoide kiharille hiuksille. Pyyhekuiviin hiuksiin levitettynä hiukset kuivuvat erotelluimmille ja pehmeämmille kiharoille. 200 ml:n pumppupullo on todella riittoisa, koska voidetta ei tarvitse paljon!
Ostaisinko uudestaan? Kyllä.

29.10.2012

TBS Spiced Pumpkin bath & shower gel

Viime vuonna löysin The Body Shopista houkuttelevan syksyisen suihkugeelin, joita oli tietenkin ostettava samantien kaksi, koska tarrassa luki "special edition". Eihän näitä saisi enää myöhemmin! En tänä vuonna olekaan näitä nähnyt lähimmässä TBS:ssa, en yhtään tiedä myydäänkö tätä vielä vai ei.

"The sweet and spicy scent of homemade pumpkin pie - pure indulgence. With Community Fair Trade honey."



Spiced Pumpkin Bath & Shower Gel vahva makean mausteinen suihkugeeli. INCIstä löytyy tavallisten TBS:n käyttämien aineiden lisäksi muun muassa hunajaa ja kurpitsansiemenuutetta. Koostumus on samanlainen kuin kaikissa saman merkin suihkugeeleissä, saippua vaahtoaa, muttei liikaa, ja tuoksu jää vähäksi aikaa iholle suihkun jälkeen. En tavallisesti suosi vahvoja tuoksuja suihkusaippuoissa, ja nyt muistan miksi. Pienissä suihkutiloissa vahva tuoksuu tuntuu hyökkäävän päälle! Allergioillani voi myös olla osuutta asiaan; aivastelin suihkussa viimeksi tätä käyttäessäni, vaikka saippuan sisällön perusteella minun ei pitäisi olla tälle allerginen. Ihan varmasti tämä tulee kuitenkin käytettyä nyt syksyn aikana loppuun. Vuodenaikaan sopivalla saippualla tuoksuttelu vaan on jotenkin niin ihanaa.

25.10.2012

Vitamiinivalmisteiden terveellisyys ja epäterveellisyys

Uusin vitamiiniuutinen kertoo, että USA:n lääkäriliiton JAMA-lehden mukaan monivitamiinivalmisteita säännöllisesti käyttävät miehet sairastuvat syöpään hieman muita epätodennäköisemmin. Eron myönnetään olevan kuitenkin hyvin pieni. Tätä aiemmin tehdyt tutkimukset antavat ristiriitaista tietoa monivitamiinivalmisteiden hyödyistä; joissain tapauksissa ne on todettu jopa terveyttä haittaaviksi. Useimmiten haittavaikutukset todettiin tapauksissa, joissa valmisteita käytetään epäsäännöllisesti.

Minnesotan yliopiston viimevuotisessa tutkimuksessa todettiin monivitamiinin, foolihapon, B6-vitamiinin, raudan, magnesiumin, sinkin ja kuparin lisäävän kuolleisuutta. Sen sijaan kalsium- ja D-vitamiinivalmisteet näyttivät suojaavan kuolleisuudelta. Ravintolisien pitkäaikaisen käytön vaikutuksista ollaan kiinnostuneita ja huolestuneita niiden runsaan ja kasvavan käytön takia.

Monivitamiinivalmisteiden hyödyllisyydestä jaksetaan kiistellä ja paljon. Ihmiset etsivät nykyään paljon tietoa netistä ja "lääkitsevät" itseään oma-aloitteisesti. Kotona popsitut rohdosvalmisteet voivat pahimmassa tapauksessa aiheuttaa hengenvaarallisia sivuvaikutuksia lääkärin määräämän lääkekuurin kanssa, joten lääkärille on syytä muistaa mainita kaikki ravintolisät, joita käyttää. Oman kehon tunteminen tietenkin auttaa. Kuuriluontoisesti esimerkiksi raudan syöminen ei varmasti ole hengenvaarallista matalasta hemoglobiinista kärsivälle, ja maitotuotteita välttelevän on fiksua syödä kalsiumia ja D-vitamiinia purkista.

Hävettää myöntää, ettei tässä ole edes kaikki ravintolisät, mitä meidän kaapista löytyy. 

Jos esimerkiksi allergiat eivät rajoita syömistä, monipuolista ruokavaliota noudattava ei tarvitse vitamiineja purkista. Kausittain kuitenkin voi esimerkiksi D-vitamiinin saanti olla puuttellista (useimmilla Suomessa talvella).

Suositun Multitabs Family -monivitamiinivalmisteen aineosaluettelossa on 38 eri ainetta ja esimerkiksi B1-vitamiinia viisinkertainen määrä aikuisen vuorokausitarpeeseen nähden. Professorin D3-vitamiinitabletit sisältävät 200% D-vitamiinin vertailuarvosta. Fluoria ei monen asiantuntijan mielestä ihminen tarvitsisi ollenkaan, kuten ei muitakaan ravintolisien aineita niin suurina määrinä mitä niissä oikeasti on. Monet vaan kuitenkin aloittavat päivänsä pinollisella pillereitä. Mitä suomalaiset syövät? Aletaanko me oikeasti kohta elää pillereillä??




24.10.2012

Day well spent


Kaikki lakat swatchattu ja numeroitu! Miksen ole tehnyt tätä jo aiemmin? Kontrollifriikki hyrisee täällä onnesta.

23.10.2012

Feelunique-tilaus


Postimies toi tänään ruttuisen paketin ovelle. 
Ärsyttääkö ketään muuta pakettien pehmusteet? Jos ne eivät ole täynnä pamahtelevia ilmatyynyjä, ne pursuavat vaahtomuovipalasia, jotka leviävät ympäriinsä kun saat revittyä paketin auki saksia ja viittä erilaista veistä käyttäen.

Palmer'sin päivettävää vartalovoidetta piti tilata lisää, vaikka edellisestä en ole käyttänyt puoliakaan. Ai että pidänkö tästä?
Talveksi vaihdan vartalovoiteen tuhdimpaan vartalovoihin, päätin ottaa kokeiluun edullisen Palmer'sin kaakaovartalovoin.


Green Peoplen tuotteita en ole aiemmin käyttänyt, ja olin kevyen kasvoruskettajan tarpeessa. Tämä vaikutti houkuttelevalta! Varmasti tulossa arviota kun pääsen tätä todenteolla käyttämään.. Mukana tuli Green Peoplen kasvoputsarinäyte.


Viimeisenä jotain, mitä olen halunnut kokeilla jo kauan! Caudalíen Beauty Elixiriä voi käyttää mm. seerumina ennen kosteusvoidetta sekä virkistyssuihkeena pitkin päivää meikin päälle. Tiesin, että tässä on vahva ruusuinen tuoksu, mutta VOU, pakettia avatessani tämän tuoksu tunki heti nenääni. En pidä vahvoista tuoksuista kosmetiikassa, saa nähdä miten tämän kanssa käy.. Arviota tästäkin tulossa varmasti myöhemmin!

21.10.2012

Helpot Halloween-kynnet x5

Onko ensi viikonlopuksi jo tiedossa Halloweenjuhlia?
Jos haluat pukeutua teeman mukaisesti kynsiä myöten, tässä muutama idea:


1.Kummituskynnet

1. Lakkaa kynnet mustalla lakalla (väh. kaksi kerrosta)
2. Tee valkoisella lakalla silmät kynsiin esim. vanupuikolla
3. Tee silmiin mustuaiset samalla mustalla lakalla kuin teit pohjan
(minä tein silmät katsomaan eri suuntiin, tee silmät niinkuin itse haluat)
4. Siisti mahdolliset ylimenneet lakat (kuten näet, minä osaan sotkea) ja levitä päällyslakka


 2. Kurpitsakynnet

1. Lakkaa kynnet oranssilla lakalla (väh. kaksi kerrosta)
2. Tee kolmiomaiset silmät
3. Tee kurpitsallesi suu
(näin jälkeenpäin katsottuna olisin voinut etsiä mallin jostain..)
4. Levitä päällyslakka


 3. Lepakkokynnet

1. Lakkaa kynnet ruskealla (tai valitsemallasi) lakalla
2. Tee lepakolle vartalo
3. Piirrä lepakoille siivet
4. Levitä päällyslakka

Minun lepakot näyttää pääskysiltä :( Halusin tehdä mahdollisimman yksinkertaiset, no eipä  oikein onnistuneet tällä kertaa.


 4. Hämppiskynnet

1. Lakkaa kynnet myrkynvihreällä lakalla
2. Tee hämähäkin vartalo
3. Piirrä hämähäkille kahdeksan jalkaa
4. Piirrä seitiksi viiva hämähäkistä kynnen kärkeen
5. Tee silmiksi ensin valkoisella lakalla pisteet, ja niiden päälle mustalla lakalla pisteet, lopuksi levitä päällyslakka


 5. Verikynnet

1. Lakkaa kynnet valkoisella lakalla 2-3 kertaan
2. Levitä kärkiin reilu kerros tummanpunaista lakkaa, ei tarvitse olla tarkka!
3. Levitä punaista lakkaa alaspäin matkien veren valumista
3. Levitä päällyslakka


Käytin pisteiden tekemiseen pientä kynsisivellintä ja viimeisten kynsien punaisen lakan levitykseen dotting toolia. Pisteet voi tehdä aivan hyvin kapeakärkisellä vanupuikolla tai tavallisella maalaussiveltimellä, Tiimaristakin varmasti löytyy kynsien koristeluun tarpeeksi kapeita siveltimiä. Dotting toolin sijaan voit käyttää mitä vain tikkua, jolla saa levitettyä kynsilakkaa. Kokeile rohkeasti!

Isadora Jelly Kiss Lipstick

Minun on pakko kirjoittaa viime kevään lemppari huulipunastani! Tunnustan, että kaupassa pyöriessäni kiinnitin huomiota ihan ensiksi Isadoran Jelly Kiss -huulipunan pakkaukseen. Yksinkertainen, kiiltävän hopea ja kätevän pieni. Kansi kiinnittyy magneetilla, ja kaikki tekstit ovat valkoisella (ei kirjavia tarroja edes pohjassa, jee!)


Kauniilla pakkauksella minulle on helppo myydä vaikka mitä. En vain mahda sille mitään, pidän kauniista asioista. Jelly Kiss -huulipuna näyttää jotenkin.. hienostuneemmalta ja kalliimmalta mitä se oikeasti on.


Valitsin keväisen kirkkaan pinkin värin koska keväisin saan aina yhtäkkisen päähänpiston hamstrata kaikkea kirkasta ja värikästä, vaikkei se ole lainkaan minun tyylistäni. En ole mitenkään värikäs tyyppi, lempivärini on valkoinen ja kotimme hyvin valko-ruskea-beige-painotteinen.



Sävy 53 Pink Parfait näyttää puikossa todella kirkkaalta pinkiltä...


...mutta on iholla läpikuultava, kiiltävä pinkki.

Huulipuna levittyy helposti, eikä sen kanssa tarvitse olla kovin tarkka, koska väri on niin läpikuultava. Koostumus tuntuu hieman geelimäiseltä ja kosteuttavalta huulilla, mistä kuivaihoisena pidän. Väriä pystyy kerrostamaan, mutta peittävää, puikkojen väristä kerrosta huulille näillä ei saa. Sitä etsiville en tätä suosittele. Sen sijaan helppoa, läpikuultavaa väriä etsiville tämä on kätevä, arkikäyttöön sopiva puna. Väriä voi lisätä päivän mittaan ilman peiliäkin, ja pienikokoinen hylsy kulkee helposti mukana.



Toivon, ettei Suomeen tuotuja värejä ole rajoitettu muutamiin valittuihin. Vallitsevaan vuodenaikaan paremmien sopien, sävyt 51 (Bare Bliss), 52 (Rose Blush) sekä 56 (Raspberry Sorbet) näyttävät houkuttelevilta! 

20.10.2012

19.10.2012

Beauty Spoon ja muita hölmöjä apuvälineitä

Osaan kyllä tuhlata rahojani järkeviin hankintoihin. Joltain kosmetiikkasivustolta päädyin linkin kautta Beauty Spoonin sivuille, ja koska idea oli niin hassu ja samalla niin tarpeeseen, en voinut olla osoittamatta tukeani näiden keksijälle, entiselle mallille Claudia Hoexterille, ja jättää tilaamatta näitä hassuja kaapimia. 


Beauty Spoon on leivonnassa käytettävän kaapimen näköinen kapistus, jolla saa kaivettua purkeista viimeisetkin pisarat käyttöön. Turhamainen ja köyhä opiskelija piti tätä tietenkin oikein fiksuna keksintönä - eri asia on, kuinka monta purkkia minun pitää tällä kaapia, että sen ostaminen oli kannattavaa purkkeihin jääviin voiteisiin verrattuna...


Beauty Spoonit myydään kahden pakkauksissa, jotta jämät saa sekä isommista shampoopulloista että pienemmistä meikkivoidepurkeista. Luulen, että kaikki spoonit tulevat näissä samoissa pinkki-harmaissa väreissä. Muoviset kaapimet voi pestä vedellä ja saippualla tai heittää tiskikoneeseen jos oikein laiskottaa.


Beauty Spooneissa on pyöreähkö kahva ja varren alaosassa taipuva osa, jotta kaapiminen onnistuu helpommin. Itse kaapimen toinen reuna on nostettu vähän voiteiden ulossaamisen helpottamiseksi.


Tällä hetkellä Beauty Spoonien tilaajat saavat kaupan päälle kaksi kätevää, kannellista purkkia, johon ne kaavitut rasvat voi vaikka laittaa. Toimitus on ilmaista ja maksu onnistui kätevästi paypalilla. Kaksi spoonia (+ kaksi purkkia) maksoivat yhteensä 9,99$ eli noin 7,60€.

Tämä ei suinkaan ole ainut outo kosmetiikkan liittyvä hankintani, jonka olen tehnyt lähiaikoina. Jonkin aikaa sitten tilasin (muistaakseni ebaysta?) noin dollarin maksavan ripsivärin levitystä helpottavan kapistuksen, josta ei saa järkevää kuvaa millään, joten alla selvennystä, mistä puhun. Se oikeasti toimii! Olen tosi taitava sotkemaan ripsivärin pitkin luomia, ja kun ripsivärillä voi harjata ripset jotain vasten, värin saa helpommin kaikkialle ripsiin. Suosittelen, ei ole suuri sijoitus!


Jos et nyt kuitenkaan innostunut tuhlaamaan rahojasi näinkin tarpeellisiin vekottimiin, kokeile korttikikkaa! Michelle Phan näyttää, miten kortteja (tai mitä tahansa muovi- tai paperiliuskoja) voi käyttää apuna meikkaamisessa. Auton kyydissä pankkikortin avulla rajaukset tehneenä voin sanoa, että kyllä nekin toimii!



18.10.2012

Cozy night

Kun ulkona on kylmää ja pimeää


17.10.2012

iHerb

Kai tunnet jo yhdysvaltalaisen luontaistuotteita myyvän nettikaupan iHerbin?

Minä tilaan osan kosmetiikastani iherbistä, ja voin vain suositella kauppaa! Nettisivut näyttävät todella kotikutoisilta, eikä niiden perusteella kaupasta saa kovin luotettavaa kuvaa. iHerb on kuitenkin kasvattanut nopeasti suosiotaan maailmalla, ja suomalaisetkin ovat heränneet tilaamaan luontaistuotteita edullisemmin netistä.

Suosittelen tutustumaan iHerbin valikoimaan, sivuja selatessa tosin voi mennä aikaa, tuotteita on paljon! Koodilla YEM744 saat ensimmäisestä tilauksestasi alennusta 10$ jos tilaat vähintään 40$:lla, tai samalla koodilla 5$ alennusta alle 40$ tilauksesta.

Minun on tosissaan hillittävä itseni, etten heti laittaisi seuraavaa tilausta menemään, sillä nyt yli 40$ tilaukset tulevat Suomeenkin ilman postikuluja! En ole varma miten luontaistuotteissa ja kosmetiikassa menee tullirajat Yhdysvalloista tilattaessa, mutta itse olen pitänyt tilaukset aina alle sen 45 euron mitä luokkaa tulliraja taitaa olla suurimmalle osalle tuotteista.

Monet luottotuotteeni ovat iHerbissä huomattavasti edullisempia kuin Suomesta ostettuina, osaa taas ei Suomesta saa. Toimitus on ollut kohtuullisen nopeaa ja hei, huomatkaa että joka tilaukseen lähtevän ilmaisnäytteen voi myös valita itse, jee!

15.10.2012

Nivea refining clear-up strips

Hamsteri kävi ostamassa taas kolme pakettia clear-up stripsejä. Ettei vaan pääse loppumaan. Olen käyttänyt näitä teini-ikäisestä asti. Minulla on herkkä sekaiho; varsinkin posket kuivuvat talvisin, mutta t-alue alkaa helposti kiiltämään. Ongelmakohtani on nenä! Kerran viikossa käytän näitä Nivean puhdistuslappuja poistamaan kaikki inhottavuudet ihosta. Kaikille herkkäihoisille en näitä suosittelisi, vaikka paketissa lukeekin "all skin types". Minun nassuni ihme kyllä sietää näitä oikein hyvin, vaikka muuten onkin hyvin herkkis. Pieni punoitus ja kutina lapun poiston jälkeen on normaalia, kirvely ei. 


Paketissa on kuusi pussia: neljä sisältää yhden nenänpuhdistuslapun, kaksi sisältää kaksi kolmion muotoista lappua leualle tai otsalle. Olen käyttänyt kolmiolappujakin nenään, otsasta ja leuasta näillä ei minulta lähde mitään irti.


Lappujen käyttö on helppoa. Iho kastellaan märäksi vedellä, ja lappu lätkäistään naamaan. Kun se on kovettunut, se otetaan pois. Tärkeää on, että iho on puhdas ennen näiden käyttöä! Kerran erehdyin käyttämään näitä noin tunti kosteusvoiteen levityksen jälkeen, eikä mitään irronnut. Ihon tulee olla ihan "nihkeän puhdas"!
Jos kärsit mustapäistä t-alueella, suosittelen kokeilemaan näitä. Yksi paketti maksaa n.5€.

14.10.2012

Baby Blue nails


Iskin silmäni keväällä Essien Bikini So Teeny -sävyyn, joka on ihana, kylmä vaalea sininen. Alkukesästä väri oli jo hitti. Essien lakat ovat laatuunsa nähden ylihintaisia, joten jätin katkerana lakan ostamatta ja päätin etsiä vastaavan muulta merkiltä. No, se vähän jäi. Nyt on lokakuu, ja löysin täydellisen vaaleansinisen lakan Miyolta. Baby Blue on hieman vaaleampi kuin Bikini So Teeny, mutta sävyiltään ne ovat todella lähellä toisiaan vaikka kuvista ei ehkä uskoisi.

 Ensimmäisen kerroksen jälkeen näytin siltä, ettei sormiini kiertäisi veri. Pettynyt huokaisu, ihan kuin vettä levittäisi. Toinen kerros antoi jo toivoa. Jes, tää on sittenkin sininen lakka! Kolmas kerros antoi täydellisesti peittävän värin. Olen valmis värittelemään vähän enemmän kun nyt vihdoin löysin täydellisen baby bluen! 

Että kevättä odotellessa. Jospa mun muutaman euron löytö kestäisi sinne asti kuivumatta.

13.10.2012