23.1.2013

10 askelta terveellisempään ruokavalioon

Painoni on jojoillut niin kauan kuin muistan.
Sairauteni vuoksi se on viimeiset pari vuotta pysynyt turhan korkealla. Nyt kun oikeaa lääkitystä on vihdoin alettu todenteolla etsimään, on minulla enemmän motivaatiota tarkkailla syömääni ruokaakin. Allergioiden takia ruokavalioni on jo valmiiksi hyvin rajoitettu, minkä ansiosta syön melko "puhdasta" ruokaa. Eineksiä en syö ollenkaan. Hirmuisena sokerihiirenä parannettavaa kuitenkin on.

Minulle terveellisen ruuan syöminen ei valitettavasti ole ihan itsestäänselvyys. Tarvitsen muistutuksia. Seuraavat 10 kohtaa auttavat minua pysymään oikeilla raiteilla, toivottavasti joku muukin herää ajattelemaan syömistuttomuksiaan!


1. Unohda sanat laihdutuskuuri, dieetti jne.

Laihdutuskuurilla oleminen jo kuulostaa masentavalta! Jos haluat elää terveellisemmin, tarvitaan elämäntapamuutos, ei mitään ihmedieettiä. Laihduttamisen aloittaminen uuden vuoden kunniaksi on mielestäni itsensä huijaamista. Jos haluat tehdä jotain, ei sen aloittamiseen tarvitse odottaa tammikuuta.

2. Olenko nälkäinen?

Kuuntele kehoasi! Minä sorrun usein napostelemaan leffaa katsoessani ihan vain, koska olen tottunut siihen. Telkkaria voi katsoa ilman lautasen ja suun välillä tapahtuvaa käden liikettä. Jano sekoitetaan myös usein nälkään. Juo ennen syömistä iso lasillinen vettä.

3. Pienempi lautanen, pienempi annos

Liian suuriin annoksiin tottuneen kannattaa vaihtaa pienempiin lautasiin, annokset pienenevät itsestään. Syöt myös silmilläsi.

4. Kaikkea ei ole pakko syödä!

Opitko lapsena siihen, ettei ruokaa saa jättää lautaselle? Terve aikuinen osaa säännöstellä syömistään, jos niin haluaa. Teitkö taas liikaa ruokaa? Jätä huomiseksi, kaikkea ei tarvitse syödä! Näyttääkö jokainen ruokalaji juhlapöydässä liian houkuttelevalta? Ota vain, mitä haluat eniten. Jälkkärin voi puolittaa vaikka puolison kanssa, ja molemman kakun maistaminen tuntuu paremmalta.

5. Miksi en voi elää ilman tätä ruokaa?

Mieti, miksi syöt mitä syöt. Oletko tottunut keinotekoiseen, prosessoidun ruuan makuun? Oletko liian kiireinen tekemään itse ruokaa? Kaikkeen löytyy terveellisempi ratkaisu, jos niin haluaa. Ruokaa voi tehdä moneksi päiväksi kerralla, ja vaikka pakastaa valmiiksi annoksiksi. Jos et ole tottunut vihannesten makuun, ujuta niitä ruokavalioosi pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. 

6. Jos et osta sitä, et voi syödä sitä

Niin yksinkertaista kuin se onkin. Kannat aika todennäköisesti suurimman osan herkuista kotiin ihan itse. Jos kaapeissa lojuu suklaapatukoita ja jääkaappi on täynnä valmisruokia ja limsoja, tulet varmasti myös syömään ne. Itsekuria siis kauppareissuilla! Ruokaostoksille ei kannata mennä nälkäisenä, koska todennäköisesti mielesi tekee jotain nopeasti energiaa vapauttavaa - yleensä sokerista..

7. Älä mieti miksi haluan, vaan miksi EN halua.

Mielesi tekee varmasti vähemmän rasvaisia valmisruokia, jos mietit syitä sille miksi et haluaisi syödä niitä kuin sille, miksi haluaisit. Jos et vielä ole perehtynyt lempipizzasi ravintoainesisältöön, vilkaiseppa sitä ja ota selvää mitä se tekee kehollesi.

8. Mitä kehoni ansaitsee?

Haluatko ruokasi sisältämiä aineita kehoosi? Ansaitseeko se niitä? Kuten edellisessä kohdassa, tutustu ravintoaineisiin. Etkö haluakin tietää, mitä laitat suuhusi!

9. En ole vielä täynnä!?

Tuntuuko lautasen tyhjennyttyä, että haluat lisää? Odota 20 minuuttia. Kehosi ei ehdi salamannopeasti kertomaan sinulle, että on kylläinen. Vieläkin nälkä? Juo vettä. Vieläkin? No nyt saat syödä lisää, mutta jotain mahdollisimman kevyttä!

10. Huonot päivät ovat ihan ok!

Älä vaivu epätoivoon, jos yhtenä päivänä tulee herkuteltua. Kaiken hyvän kieltäminen itseltään saa vain haluamaan niitä enemmän. Älä kuitenkaan vedä övereitä sen takia, että "tää päivä on jo menetetty, voin samantien syödä loputkin.."


You are not a dog. Do not reward yourself with food.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti