11.4.2013

Mikset sä hymyile?

Tarkoittaako kauneusblogin kirjoittaminen sitä, että rakastaa omaa naamaansa?

"Saa olla aika narsisti, että levittelee netissä kasvokuviaan"
"Typerää huomionhakua ja pinnallista höpötystä"

Kun kirjoittaa kosmetiikasta, sen naaman laittaminen esille auttaa aika paljon esimerkiksi meikkien esittelyssä. Ei se ole kaikille helppoa, mutta se tosiaan auttaa. Uskaltaisin väittää, että jokaisella omia kuviaan julkaisevalla on hetkiä, kun sen julkaisu-painikkeen klikkaaminen tuntuu aivan kamalan vaikealta ihan vaan sen oman naaman takia.

Netissä itsensä pistää alttiiksi kaikenlaiselle kritiikille. Itsekritiikki on kuitenkin joillekin se pahin. Minä en ole koskaan ollut itsevarma ulkonäöstäni, mikä sai minut viivyttelemään tämän blogin perustamista. Olen kerännyt elämäni aikana kolhuja, ja olen syntynyt tällaisena kuin olen; lyhyenä, pyöreäposkisena pörröpäänä. Mutta arvatkaas mitä? Mua ei haittaa! 

Teini-ikäisenä olin nykyistä paljon enemmän huolissani siitä, miltä näytän. Nykyään keskityn huolehtimaan elämässä enemmän ihan muista asioista. Tottakai kosmetiikkafriikkinä niitä vähemmän miellyttäviä asioita omassa ulkonäössä on kiva peittää ja miellyttävämpiä asioita taas korostaa. Sehän meikkaamisessa on parasta.

Yläasteella hymyilin liian vähän. Neljän hampaan poistamisen jälkeen sain raudat, jotka on teini-ikäiselle aivan kamala juttu. Vanhempani suostuivat maksamaan vähän ylimääräistä, että sain valkoiset raudat. Se oli pieni lohdutus. Kun sain raudat pois, valkaisin hampaitani ja olin ekaa kertaa ylpeä suorasta, valkoisesta hymystäni. Viimeisen vuoden aikana stressin aiheuttama hampaiden narskuttelu ehti rikkoa toista etuhammastani ennen hammassuojan saamista, ja hymyily on taas vähän vaikeampaa. Valkaisua en ole uskaltanut uusia hampaan lohkeilun takia pitkään aikaan.

Minulla on luonnonkiharat hiukset, ja aamulla peilistä näkyy yllä oleva pehko. Ne kauniin laineikkaat hiukset omaavat, jotka väittävät omistavansa "itsepäiset luonnonkiharat", olkaas kuulkaa hiljaa. Nää hiukset on joskus lähempänä afroa, vasta siinä vaiheessa voidaan puhua itsepäisestä käkkärästä!

Kaulassa komeileva leveä arpi on myös aiheuttanut ärsytystä peiliin katsoessa. Nykyään olen törmännyt jo moniin muihin, joilla on leikattu kilpparikasvain, nuorena tuntui että olen yksin. Muistan käyttäneeni leikkauksen jälkeen jatkuvasti huiveja peittämään leikkausarven, nykyään se saa näkyä. Jos joku huomaa ja kysyy, tottakai vastaan. Tarkkasilmäiset ehkä näkevät kuvasta myös arpea ympäröivät vaaleat pisteet. Ne jäivät hakasista, joilla haava pidettiin kiinni.

Pään alapuolelta löytyisi vaikka kuinka lisää virheitä. Hassu arpi polvessa muistuttaa ala-asteen kivasta teatteriretkestä, miksi siis harmittelisin sitä. Barbien näköiset täydelliset ilmestykset ovat ehkä joo ihan kivaa katseltavaa, mutta minun mielestäni pienet epätäydellisyydet tekevät ihmisestä kiinnostavamman. Siksi yritän itsekin oppia olemaan onnellinen kaikkien ulkonäöllisten "virheideni" kanssa. Ne ihmiset, jotka arvostelevat ulkonäköäsi, eivät ansaitse huomiotasi. 

Hymyile sinäkin, ihan sama miltä hampaasi näyttäisivät!


// EDIT //
Katso tämä video.

13 kommenttia:

  1. Tää oli tosi kiva postaus :)
    käythän katsomassa blogini ? :)
    http://doyoureallywanttoliveforeveryoung.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy käydä kurkkaamassa : )

      Poista
  2. Täytyy myöntää, että ihminen, jota aika on muokannut (arvet, aikarypyt, naururypyt yms.), on mielestäni kaunis. Antaa ajan ja tapahtumien näkyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Luonnollinen vahneneminen kunniaan : )

      Poista
  3. Indeed!
    Pienet virheet tekevät persoonan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin! Kuinka tylsää oliskaan, jos kaikki näyttäis muovisen täydellisiltä ; )

      Poista
  4. Todella hyvä postaus, hienosti kirjoitit! Olen aivan samaa mieltä kanssasi :)

    VastaaPoista
  5. Olet ihan oikeassa. Turhan kriittisesti mäkin itseäni katson välillä, vaikka yleisesti ottaen pidän itseäni ei-niin-itsekriittisenä :)

    Millä sä muuten valkaiset hampaasi? Tahdon myös...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Crestin Whitestripseillä! : ) Aiemmin muistaakseni Vivid-liuskoilla, nyt Gentle Routine -liuskoilla. Noitten "perusliuskojen" kanssa vihlonta oli inhottavaa, oli pakko vaihtaa hellävarasempiin! IsoSmile taitaa vieläkin toimittaa Crestejä Suomeen, ekoja lukuunottamatta oon tilannu omani Amazonista : )

      Poista
  6. Asiaa! Täällä on toinen pyöreäposkinen, arpinen naisihminen! Mä kriiseilin nuorempana vähän kaiken ulkonäkööni liittyvän kanssa, mutta nykyään olen itselleni armeliaampi. Hampaat haluaisin valkaista, sillä tupakka jätti niihin ikävät tummentumat. Lupasin joskus itselleni, että saan mennä valkaisuun sitten, kun olen lopettanut tupakoinnin. Nyt olen sen tehnyt, mutta valkaisuun meneminen on jäänyt. Pitäisi tarttua tuumasta toimeen! Arpiani olen yrittänyt saada pois mm. laserilla, mutta jättänyt nyt senkin asian murehtimisen pois. Asioiden kanssa täytyy vaan oppia elämään..

    Tosi hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Aika todellakin usein opettaa arvostamaan itseään sellaisena kuin on : ) Yläasteikäisenä olin ihan hirveän epävarma itsestäni, nyt tilanne on jo paljon parempi. Hei hurjasti onnea tupakoinnin lopettamisesta, palkitse ihmeessä itsesi jollain tavalla, oli se sitten hampaidenvalkaisu tai jotain ihan muuta! Minä yritin vaalentaa kaulan arpea joillain ihme laastareilla, joista sain vain allergista ihottumaa, umpparihaavalle en sitten tehnytkään mitään - eihän sitä melkein kukaan ees näe :D Katu-uskottavuus kasvaa näillä merkeillä ; )

      Poista
  7. Etpä ole arpesi kanssa yksin! :) Omani on vielä suttuisempi ja näkyvämpi,sillä se leikattiin yli 10 vuotta sitten,ja vaikka lääkäri teki hyvää jälkeä,jättivät tikit silti näkyvämpiä jälkiä. :) Nykyään en tosin sen olemassaoloa edes muista kun eihän sitä itse näe :D

    VastaaPoista