4.6.2013

Every day may not be good but there's something good in every day

 Täällä on vietetty aikaa viime aikoina lähes pelkästään lukemalla, lukemalla ja lukemalla. Aikaisintaan loppuviikosta pääsen keskittymään muunlaisenkin tekstin kuin tylsien muistiinpanojen kirjoittamiseen. Kohta se on ohi!

Pukeutumiseni on naurattanut jo itseänikin: joka päivä mahdollisimman mukavat ja viileät trikoovaatteet! Muiden nauttiessa auringosta rannalla, minä linnottaudun lukemaan sisälle tai korkeintaan parvekkeelle. En ymmärrä, miten jotkut voivat lukea helteellä meidän lähirannalla. Jos ei ötökät tule ärsyttävästi pörräämään ympärille, muiden kiljunta, pallopelit ja viimeistään paahtava auringonvalo, jota ei pääse hetkeksikään piiloon, saavat huomioni karkaamaan tekstistä ihan liian helposti. Kotona pikkuinen Nalle vaan ei oikein ymmärrä, miksi saa huomiota vähemmän kuin kirjat.


Välillä olen antanut itseni lukea vähän kevyempääkin tekstiä. Yksi tämän hetken suosikkilehteni suomalaisista aikakauslehdistä on ehdottomasti Evita! Ei se ole tarkoitettu vain nelikymppisille ; )
Siveltimien peseminen on hyvä keino pysähtyä ja pitää tauko lukemisesta. Terapeuttista. En ole päässyt nauttimaan valosta niinkään ulkona, mutta sisällä kyllä! Satoja kuvia on valmiina odottamassa muokkaamista ja julkaisua. Muistatko kun puoli vuotta sitten valoa oli tarpeeksi tasan pari tuntia keskipäivällä?
Vaikka olenkin kulkenut supermukavissa vaatteissa, olen yrittänyt edes välillä panostaa pääpuoleen. Glitterin ihanat kukat ovat keikkuneet päässä monena päivänä piristämässä itseni lisäksi ilmeisesti myös muita: sain parilta tuntemattomalta vastaantulijalta kehuja suloisesta kampauksesta!
Ainiin, jottei lukeminen nyt ihan liian kivaa olisi, olen saanut kärsiä vihottelevasta viisurista jo ihan tarpeeksi kauan. Ja edelleen jonossa leikkaukseen...

6 kommenttia:

  1. Voi, tsemppiä luku-urakkaan! En mäkään ole koskaan pystynyt keskittymään lukemiseen tai mihinkään muuhunkaan tärkeään (tai siis keskittymistä vaativaan) ulkona, tehot on aivan nollilla. Ja hei kiitos Evita-vinkistä! Täytyy tutustua siihen, olisikin kiva löytää hyvä kotimainen naistenlehti. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Urakka on vihdoin ohi, nyt aion rentoutua! : ) Suomalaiset hyvät naistenlehdet ovat kyllä aika harvassa. Ja ne hinnat.. En tilaa juuri koskaan lehtiä, ja irtonumerohinnat ovat muihin maihin verrattuna ihan pilvissä. En ikinä raaski ostaa normaalihinnalla 7-9 euron lehteä!

      Poista
  2. Hammassärky - kääk! Itse just vedin samoja tabuja viime yönä leukasärkyyn. Veikkaan tosin, että mun tuli vain liian toffeen syömisestä eikä mistään hammastulehduksesta. Tai ainakin toivon niin, koska en varmaan selviäisi hengissä viisauden hampaiden poistosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, toivottavasti sun särky menee ohi ihan itsestään! Hammassärky on todellakin ihan kamalaa : /

      Poista
  3. Mullakin vihoittelee viisuri aina silloin, kun se ei saa mielestään tarpeeksi huomiota. Aivan järkyttävää se kipu. Toivottavasti saat pian ajan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kipu on järkyttävää! Hammassärky on yksi ärsyttävimmistä kivuista, se kun tuppaa säteilemään laajemmallekin alueelle ja tekee nukkumisesta tuskaista, hyhh.

      Poista