28.7.2013

Heinäkuun lempparit

Jes, taas on yksi kuukausi lopuillaan! En ole kesäihminen, ja odotan jo innolla syksyä ja uuden alan opiskelun alkamista. Suomessa on niin lyhyt kesä, että sen lämmöstä kuuluisi kai nauttia niin paljon kuin suinkin pystyy, mutta minä olen täysin talvi-ihminen, en voi sille mitään. Odotan jo nyt sitä, että kotona saa kaivautua huovan alle lämpimään, laittaa kynttilöitä palamaan ja lukea hyvällä omalla tunnolla sisätiloissa kenenkään patistamatta ulos. Tule jo, syksy!


Heinäkuun käytetyimpiin tuotteisiini kuuluu helteellä oloa helpottavia tuotteita sekä kesäisen pirteitä sävyjä - kyllä minullakin kesä näkyy kasvoilla ja kynsillä, vaikkei se lempivuodenaikani olekaan! 


LivBoxistakin tullut Avène Eau Thermale -lähdevesispray on kulkenut laukussa mukana koko kesän. Pieni pullo on kätevä kantaa mukana, ja tämän suihkuttelu kasvoille piristää kesken päivän ja viilentää oloa. Kuumalla ilmalla olen suihkutellut melkein koko kroppani tällä.. Minulla on kahden minipullon lisäksi yksi isompi pullo, jota ei muuten ole tullut käytettyä läheskään yhtä paljon. Tässä tuotteessa pienempi pakkauskoko on paljon parempi, vaikka se tulee litrahinnaltaan huomattavasti kalliimaksi. Litrahinnasta puheenollen, joo kyllä, tämä on pullotettua vettä. Mutta sentään steriileissä olosuhteissa pullotettua terveyslähteen vettä.


Vaikka pidän Cacharelin Scarlett-tuoksua kevättuoksuna, olen käyttänyt sitä eniten vasta nyt loppukesästä. Scarlett on hedelmäinen kukkaistuoksu, jonka mielletään olevan eniten nuorten naisten mieleen, makeutensa takia luultavasti. Tuoksu sisältää kuvauksen (ja minun suomennosyritykseni) mukaan jasmiinia, appelsiinikukkaa, kuusamaa, sitrushedelmiä, teelehtiä, päärynää, valkoista myskiä ja santelipuuta. Täysikokoisen tuoksun pullo on muuten paljon kivemman ja mielenkiintoisemman näköinen kuin tämän 25 ml:n.


China Glazen Flip Flop Fantasy on niin kesälakka kuin voi olla. Todella vaaleaihoisena tämä ei näytä mitenkään kovin imartelevalta talvenkalpeaa ihoani vasten, joten kesällä kun saan edes vähän ihooni väriä, otan siitä ilon irti ja käytän kirkkaita, värikkäitä kynsilakkoja. Flip Flop Fantasy on neonkoralli, ei ihan niin oranssi kuin kuva antaa ymmärtää. Kuvaa lakasta kynsillä on varmasti tulossa piakkoin!


Grazette Pineapple Crush 6 Wonder Shampoo ei pesevyytensä suhteen ole millään lailla erikoinen, ihan perushyvä shampoo, mutta se tuoksu! Makea ananaksen tuoksu on hurmaava, ja hedelmäinen tuoksu tuo mieleen jonkin värikkään cocktailin, ihana kesäshampoo! Eikä muuten jättänyt hiuksia karhean puhtaiksi, sopii varmasti päivittäiseenkin käyttöön.


Ostin Artdecon Crackling cooler -vaahdon muistaakseni viime kesänä Virosta, joten en yhtään tiedä, onko tätä Suomessa myynnissä. Vaahto nimensä mukaisesti rätisee, kun sen hieroo jalkoihin. Jännä tunne! Jalkoihin jää ihanan viileä ja raikas tunne, eikä limen tuoksu (haju) häiritse tällaista sitrushedelmäallergikkoakaan, yleensä kun en pidä mistään sitruksisista tuoksuista (hajuista). Vaahto imeytyy jalkoihin aivan hetkessä, joten varpaita ei tarvitse jäädä heiluttelemaan ilmaan, vaan tassuttelemaan voi lähteä vaikka heti.


Liolen Triple the Solution BB-voiteesta olen jutustellut aiemminkin, joten siitä ei nyt pitkästi. Niinä (harvoina) päivinä kesällä kun olen halunnut peittävämmän meikkipohjan, olen käyttänyt tätä. Suojakertoimen 30 sisältävä paksu, kätevässä ja hygieenisessä pumppupullossa oleva BB-voide peittää kaikki ihon virheet ja tuntuu hyvältä iholla. Sisältää sitä tykkäämääni hyaluronihappoa!


 Olen ollut laiska käyttämään luomivärejä, pakko se on myöntää. Silmämeikkini on kesän aikana koostunut lähinnä ripsiväristä ja jos jaksan, yhdestä luomiväristä. Pari kertaa taidan olla repäissyt ja tehnyt rajaukset. Maybellinen Color Tattoo -voidemainen luomiväri sävyssä On and on Bronze on luomiväri niille päiville, kun jotain olis laitettava, mutta aikaa on vähän. Levitys onnistuu nopeasti sormellakin, ja tämä pronssisävy näyttää hyvältä sinisilmäisillä!
NYX Color Lip Balm on laiskan naisen huulimeikki. Huulirasvassa on sen verran pigmenttiä, että se piristää koko kasvot, mutta ei niin paljon, ettei levitys onnistuisi ilman peiliä. Voiteessa on ihanan makea ja hedelmäinen karkkituoksu. Sävy Merci muistuttaa muuten aika paljon rakastamaani YSL:n Rouge Volupté Shine sävyä 6 Pink in Devotion.

Sitten se kuukauden random!
Tadaa! Minusta on tullut hullu Dymo-nainen.
Instagramissa minua seuraavat tietävätkin jo tämän.
Kotonamme pystyy ehkä kohta opettamaan lapsia lukemaan, asioiden nimeäminen söpöillä tarroilla on aivan mahtavaa! Ehkä paras 10€:n sijoitukseni ikinä.

6 kommenttia:

  1. Mistä ostit tuon jalkasysteemin Virosta? Pakko saada kokeilla sitä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan miettiä. Viru Keskuksen Kaubamaja se oli, aika varmasti! : )

      Poista
  2. Dymo on parhautta! : D Ootan niin innolla aina, että olisko mitään uutta dymottamaan ja ah siitä tyydytystä, kun saa naputella uutta tekstiä ja liimata sen paikoilleen (((:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joku jakaa tän hassun innostukseni! :D

      Poista
  3. Mistä noita tarrakirjoituskoneita saa? Oon jotenkin elänyt siinä uskossa että ovat hirmukalliita enkä siksi ole koskaan harkinnutkaan sen hankkimista. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostin omani Kärkkäiseltä Lahdesta! Clas Ohlsonin mainoksessa taisin nähdä samanlaisen, eli pitäis löytyä Jyväskylästäkin : ) Mieti hetki ennenkuin ostat, tähän tarrailuun jää koukkuun ;D

      Poista