22.7.2013

Viikonlopun ale-hankinnat


Olen yrittänyt viime aikoina pysytellä poissa kosmetiikkaosastoilta parhaani mukaan, mutta viikonloppuna kävi ihan pieni hairahdus. Kaikki ostamani värikosmetiikka oli edullisia ale-löytöjä Emotionista, Lumenen tuotteet taas tulivat ystävältäni, joka osti ne puolestani Lumenen varastontyhjennysmyynnistä jo pari kuukautta sitten.


Clarins Colour Accents Face & Blush Powder oli täysin heräteostos. Kun näin kauniissa puuterissa -60% -lapun, en voinut jättää sitä hyllyyn, en mitenkään voinut. Pakkauksessa lukee tämän sopivan koko kasvojen korostuspuuteriksi, mitä vähän ihmettelen. Kyseessä on täysin matta puuteri, vaaleanpunaiseen taittava vaalea beige jos sivellintä pyöräyttää kaikissa sävyissä. Itse aion käyttää poskipunan ja aurinkopuuterin tapaan poskiluulla tuomassa lämpöä kasvoille.

Ystävällinen Emotionin myyjä sujautti kassalla mukaan Cliniquen kokeilukokoisen High Impact -ripsivärin, jota olen tainnut joskus käyttääkin. Niin ja taisihan samanlainen tulla LivBoxissakin jokin aika sitten? Täytyypä ottaa käyttöön!
Yhtä korostuspuuteria lukuunottamatta en ole aiemmin kokeillut S-ryhmässä myytävän We Care Icon -merkin kasvomeikkituotteita. Pariin euroon alennettu Perfect Wear -meikkipuuteri lähti pikkuruisen hintansa ansiosta vihdoin testiin. Sävy 1 oli muuten jopa minulle liian vaalea, joten todella vaaleaihoisten kannattaa käydä tutustumassa We Care Iconin meikkipohjiin!


Samaiselta merkiltä ostin myös kolme luomiväriä, joita minulla on jo ennestään kotona muutama. Edullisia ja ihan kiitettävän pigmenttisiä värejä. Olen kylläkin tosi huono käyttämään yksittäispakattuja luomivärejä, koska paletit ovat niin paljon helpompia käytössä - pitäisi ostaa Z-paletti ja laittaa nämäkin siihen! Reunimmaiset turkoosi sekä vaaleanliila ovat Magnetic Eyes -sarjaa, keskimmäinen upea tummanharmaa glitterväri Magic Eyes -sarjaa. Olisivatkohan maksaneet 1,50€/kpl.


Lumene Vitamin C+ -sarjan Heleyttävä Yövoide + Päivävoide sekä Blueberry-sarjan kulmavaha maksoivat kaikki yhteensä 15€ toukokuun lopulla olleessa varaston tyhjennysmyynnissä Espoossa. Kannattaa seurailla Lumenea esimerkiksi Facebookissa, sillä näitä tyhjennysmyyntejä tulee aina silloin tällöin. Myös ainakin Vantaan Tammiston tehtaanmyymälältä tekee usein edullisia löytöjä Lumenelta.

Emotionin alesta mukaan tarttui vielä We Care Iconin Magnetic Lips Huulimeikkikynä sävyssä 4 Perfect Rose, tämäkin muistaakseni 1,50 eurolla. Monissa Emotion-liikkeissä on tällä hetkellä todella hyvät alet, kannattaa käydä katsomassa lähimmän tarjonta! Hypistelin Lahdessa mm. Diorin viisikkoja (jäljellä taisi olla 3 eri sävyistä), jotka olivat 40%:n alennuksessa, sekä Chanelin ja Diorin kynsilakkoja, noin 14€/kpl. 

Loppuun vielä kätyrini paikan päältä Lumenen varastontyhjennysmynnistä nappaamia kuvia! Olo oli kuulema kuin karkkikaupassa, ja paikalla taisi olla ihan vaan muutama muukin hullaantunut nainen hypistelemässä alelaareja.. Oikeassa yläreunassa näkyvän kasan hiustenhoitotuotteita ystäväni osti vain pikkuisen päälle 20 eurolla!

Näihin kosmetiikafriikin hykertelemään saaneisiin kuviin on hyvä lopettaa.
Huomenna mulla on teille asiaa luomiväreistä!


6 kommenttia:

  1. Noi meikkikasat ovat kyllä lumoavan ihanan näköisiä!

    VastaaPoista
  2. Mä ostan kaikki Lumeneni noista varastontyhjennysmyynneistä tai siitä tehtaanmyymälän pikkukaupasta, jossa on toisinaan (useita kertoja vuodessa) kaikki tuotteet -50% 1-2 päivän ajan. Silloin valikoima ei ole ihan noin kattava, mutta jos jotain tarvitsee, kannattaa mennä silloin hakemaan. :) Mä oon käyny muutaman vuoden ajan noissa jo sen verran monesti, et pitää jo jättää välillä väliinkin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jyväskylän lähellä ei taida noita tehtaanmyymälöitä olla, Heinolassa ainoastaan pikkuinen nurkkaus, josta en kyllä löytänyt oikein mitään. Onneksi vanhemmat ja veli asuvat Etelä-Suomessa, niin on tekosyy käydä pääkaupunkiseudulla shoppailemassa aina silloin tällöin.. : ) Sinähän oot ahkerasti hamstrannut, jos jätät jo väliinkin noin hyviä alennusmyyntejä, en minä vaan pystyisi :D

      Poista
  3. Kattelin itekin tuota Clarinsin palettia mutta jätin väliin :)

    VastaaPoista