23.9.2013

Kynsillä

No heipat! 
Koska kello käy vasta kahdeksaa ja olisin jo valmis kaatumaan sänkyyn, en edes yritä suoltaa tänään fiksua (tai no minkäänlaista) tekstiä. Katsotaan, jos onnistuisin listaamaan lähiaikoina kynsillä käyneiden lakkojen nimet alle oikein.


Vas.ylh. Wet n Wild Megalast Disturbia + Bite the Bullet
Oik.ylh. Wet n Wild Megalast Bite the Bullet, niittikoristeet eBay
Vas.alh. MIYO Baby Blue, Isadora Sky Crush
Oik.alh. Maybelline Color Show Midnight Taupe, Lumene Natural Code Sparkle Burst

Öitä!

20.9.2013

Ongelmana silmänympärysiho - väsymys piiloon meikillä

Useimpina päivinä suurin ongelma ihollani ovat tummat silmänaluset. Ihoni ei todellakaan ole tasasävyinen ja täydellinen muiltakaan osin, mutta ohut ja vaalea iho yhdistettynä geneettisesti perittyihin tummiin silmänalusiin on varsinkin huonosti nukuttujen öiden jälkeen toivoton näky. Näihin sinertäviin kehyksiin silmissäni ei auta rautakuurit, ruokavaliomuutokset tai kahdentoista tunnin yöunet, pakko siis vain piilottaa ne.


Tässä kuvassa näkyy käyttämäni kombo, joka on viime aikoina kuulunut rutiineihini silmänympärysihoa meikatessa. Viisi tuotetta (jo ennen ripsiväriä!) pelkästään väsynyttä katsetta piristämään voi kuulostaa paljolta, mutta aikaa tähän ei kovinkaan paljon kulu.
Vasemmalla siis silmänympärysihoni kevyen meikkivoiteen sekä kulmien meikkaamisen jälkeen. Eikä tuo aamu ollut hei edes väsyaamu, eli tummuutta on usein paljon enemmänkin! Oikealla näillä neljällä tuotteella saatu lopputulos. Toki ripsivärillä, rajauksilla ja luomiväreillä katseeseen saa lisää kirkkautta, mutta nyt keskitytään vain ihoon silmien ympärillä.


MAC Pro Longwear Concealer on ehdottomasti paras kokeilemani peitevoide. Kevyt ja helposti levittyvä mutta superpeittävä koostumus, ei keräänny juonteisiin ja pysyy paikallaan aivan koko päivän. Käytän vaaleinta sävyä NC15, joka käy minulle silmänalusten lisäksi peittämään pienet punoitukset ja muut epätasaisuudet muuallakin kasvoilla. Peitevoide tulee pikkuisessa pumppupullossa, joka on muuten kätevä, mutta yhdellä pumppauksella tuotetta tulee turhan paljon. Minulla kesti vähän aikaa oppia ottamaan vain puoli pumppausta ainetta kerralla. Tätä voi käyttää myös meikkivoiteena sekoittamalla yhden pumppauksen päivävoiteeseen, kätevä pienikokoinen tuote matkustaessa. 

MAC-kosmetiikkaa myy Suomessa Helsingin keskustan sekä Turun Stockmann, ja merkin tuotteita voi tilata myös Stockmann Beauty -liikkeisiin. Hinta on muistaakseni noin 20€.


Edellistä Pro Longwear -peitevoidetta voi toki käyttää tasoittamaan myös silmäluomien ihonvärin, mutta minä olen tottunut käyttämään tähän tarkoitukseen MAC Paint Pot -voidemaista luomiväriä/pohjustajaa sävyssä Painterly. Vaikka ylemmästä kuvasta ei ehkä näe, ohuen ja vaalean ihoni takia silmäluomiltani paistaa viehättävästi verisuonia läpi. MAC-tiskin ystävällinen myyjä ehdotti taannoin niiden peittämiseen Painterlya, ja olen ollut tyytyväinen. Purkki ei edes näytä kulumisen merkkejä ahkerasta käytöstä huolimatta! Paint Poteja voi käyttää luomilla yksinään tai pohjustamaan puuterimaisia luomivärejä. Yksinään tai yhdistettynä, nämä pysyvät paikallaan eivätkä keräänny luomivakoon! Hintaa tälläkin on muistaakseni noin 20€.


Kun MAC Pro Longwear -peitevoide on asettunut iholleni, sipaisen silmieni alle L'Oréal Lumi Magique -valokynää. Käytän tätä aivan poskiluun yläpuolelle tuomaan silmien alle valoa, yleensä myös muille kasvojen korkeimmille kohdille (nenänvarsi, kulmaluu, otsan ja leuan keskiosa). Hinta-laatusuhteeltaan hyvä valokynä, jossa on ihan kivasti myös peittävyyttä - on tullut testattua myös yksinään äkkilähtöaamuna. Hinta taitaa olla noin 12€.


Vaalea sisärajaus ei kuulunut rutiineihini vielä vuosi sitten, mutta nykyään teen sen lähes joka päivä alaripsirajaan. Monella turhan kovalta näyttävän valkoisen sijaan käytän vaaleaa beigeä, Rimmelin Scandaleyes Waterproof Kohl Kajal sävyssä Nude on todella hyvä, pehmeä ja kestävä rajauskynä. Varsinkaan helposti vuotavissa silmissä sisärajaukset eivät ikinä kestä yhtä hyvin kuin ripsien ulkopuolelle tehty rajaus, mutta tämä sekä hyvänä vaihtoehtona Isadoran Inliner Kajal sävyssä Blonde kestävät kiitettävän hyvin. Vaalea, lähes ihonvärinen rajaus saa katseen hetkessä kirkkaammaksi, herkästi punoittavat silmäni näyttävät vaalean rajauksen kanssa terveemmiltä! Rimmelin kynästä en valitettavasti ole löytänyt tätä Nude-sävyä Suomesta, omani olen tilannut Asokselta. Isadoran Blonde-kynää sen sijaan saa helposti Suomestakin. Rimmelin Scandaleyes kajalin hinta on Suomessa noin 8€ ja Isadoran Inlinerin hinta noin 10€.


Viimeistelen koko peiteoperaation vielä Lily Lolon Mineral Cover Up -mineraalipeiteaineella, jota siis voi käyttää ihan yksinäänkin, mutta kevyellä kädellä annosteltuna olen todennut tämän hyväksi kiinnityspuuteriksi silmänympärysiholleni. Sävy Blondie on todella vaalea, ja koska silmänaluseni meikkaan astetta vaaleammiksi kuin loput kasvoistani, käytän mielelläni silmieni alueen meikin kiinnittämiseen myös vaaleampaa puuteria. Tämän seuraajaksi olen vähän kaavaillut Bare Mineralsin Well-Rested -puuteria, joten jos jollain sattuu olemaan siitä kokemuksia, kuulisin mielelläni!

Lopuksi vielä swatchit jokaisesta tuotteesta, olkaapa hyvät.
(Ei tuo Lily Lolon Blondie oikeasti ihan valkoista ole, vaikka se kuvassa siltä näyttääkin)

18.9.2013

Kaakaota kropalle!

Kaakao, tarkemmin sanottuna suklaa, on ehdottomasti yksi miellyttävimmistä tietämistäni tuoksuista maailmassa. Valitettavasti soija- ja pähkinäallergikkona en voi tyydyttää suklaanhimoani marssimalla lähikauppaan ostamaan levyä lempisuklaata. Suomessa myydään yhtä ainoaa minulle sopivaa suklaata, ja lähes harvinaisuutena se tietenkin tulee tilata kotiin - arvioippa nyt sitten siinä etukäteen, milloin se mieliteko iskee. Itse kaakaolle kun en ole allerginen, ajatus vartaloni kuorruttamisesta suklaisilla tuotteilla tuntui aika houkuttelevalta. Kaloriton herkutteluhetki kylppärissä? Kyllä kiitos!


Ziaja on puolalainen kosmetiikkamerkki, jonka tuotevalikoimaan voi tutustua esimerkiksi merkin suomalaisilla nettisivuilla, klik! Tuotteet perustuvat luonnollisiin ainesosiin, mutta luonnonkosmetiikaksi niitä ei tietämykseni mukaan voi virallisesti laskea. Tuotteet ovat allergiatestattuja, eikä niitä testata eläimillä. Laatutakuusta, tuotantokehityksestä sekä muusta brändiin liittyvästä infosta pääset lukemaan edellä olevan linkin kautta. Tiivistettynä Ziajan missiona on tarjota kauneudenhoitotuotteita, joissa yhdistyvät tieteellisesti tutkitut luonnolliset ainesosat ja moderni teknologia. 

Suihkusaippuan ja vartalovoin setin löysin kivaan hintaan Sokokselta, jossa Ziajaa myydään usein kamppistuotteina (Jyväskylän Sokoksella vartalotuotteita näkyi olevan myynnissä ainakin viime viikolla). Loput olen saanut testattavaksi blogin kautta. Kaikki esittämäni mielipiteet ovat luonnollisesti täysin omiani.


Creamy Shower Soap 500 ml
suihkusaippua

Kaakaosarjan suihkusaippuan toivoin olevan kermaisempaa ja paksumpaa kuin mitä se on, mutta myönnän, tuoksu korvaa tämän puutteet! Tuoksu on karamellimaisen suklainen ja makean toffeinen. Tuntuu kuin pesisi itsensä suklaakastikkeella! Tuote on voidemaista eikä kuivata lainkaan ihoa. Tuoksu on vahvuudeltaan juuri minun mieleeni; suihkun jälkeen sen saattaa vielä haistaa iholta, mutta se ei jää vahvana iholle kilpailemaan mahdollisen hajuveden kanssa. 500 ml:n pullo tulee kestämään käytössä todennäköisesti tooooodella kauan.


Smoothing Shampoo 400 ml & Conditioner 200 ml
shampoo & hoitoaine *

Shampoota ja hoitoainetta en löytänyt Ziajan nettisivuilta enkä heidän esitteestäkään, olisivatkohan uutuuksia kaakaosarjassa? Tuotteet ovat tarkoitettu värjätyille/käsitellyille hiuksille. Shampoo lupaa puhdistaa hiukset ja päänahan hellävaraisesti, lisätä kiiltoa ja suojata hiuksia kuivumiselta. Hoitaineen taas luvataan silottavan hiuksia kauttaaltaan tehden niistä helpommin käsiteltävät, pehmeät ja kiiltävät latistamatta hiuksia. 

Shampoo pesi kuivat hiukseni hellävaraisesti puhtaiksi, sopii varmasti päivittäiseenkin käyttöön (itse pesen hiukseni joka toinen päivä). Vaahtoutui sopivasti ja tuoksu oli suihkusaippuan tavoin herkullisen suklainen. Suihkusaippuan ollessa vaaleanruskeaa ja kinuskikastikkeen näköistä, shampoo on lähes kirkasta. Hoitoainetta ensimmäistä kertaa käyttäessäni talouden miespuolista asukasta ehkä hieman huvitti, kun huudahdin suihkusta, että "Sun täytyy haistaa tätä! Tätä haluu oikeesti syödä!" Edellisistä tuoksuista oli siis mahdollista päästä vielä herkullisempaan suklaakinuskisekoitukseen, sarjan hoitoaineessa on aivan mielettömän ihana, karkkimainen tuoksu, jota tekisi mieli lorauttaa jälkiruokaan hiusten sijaan. Silottava hoitoaine on valkoista ja koostumukseltaan paksuhkoa ja voidemaista yleisimpien hoitoaineiden tapaan. Kuiva luonnonkiharani vaatii tujut hoitotuotteet ja epäilin tämän tehojen riittävyyttä pehkooni. Sileäksi se kuitenkin hiukseni sai! Pesun jälkeen hiukset eivät olleet ollenkaan karhean tuntuiset, joten tätä voin suositella muillekkin pörröpäille. 
Pakko antaa pieni miinus shampoo- ja hoitoainepullojen kokoerosta; hoitsikka tulee puolta pienemmässä pullossa, mutta minulla sitä menee aina vähintään yhtä paljon kuin shampoota, eli tämäkin tulee varmasti loppumaan paljon ennen shampoopullon saamista tyhjäksi.



Skin Regeneration Body Butter 200 ml
kaakaovartalovoi

Heti ensinäkemältä ja -nuuhkaisulta sarjan vartalovoi toi minulle mieleen Sephoran Chocolate Toffee Body Butterin, jonka saatavuudesta tällä hetkellä en kylläkään tiedä, viime Sephoran-käynnillä kun en sitä nähnyt. Ziajan kaakaovartalovoi on mielestäni parempi versio tuosta aiemmin omistamastani Sephoran vartalovoista. Tuoksu ei ole läheskään yhtä äklönmakea ja voimakas, ja imeytyminen selvästi nopeampaa paksusta, kermaisesta koostumuksestaan huolimatta. Vartalovoin tuoksu on edellisten sarjan tuotteiden tapaan hurmaavan suklainen, mutta jää iholle miellyttävän mietona ja makeana, ei ollenkaan liian vahvana. Iltarasvauksen jäljiltä aamulla kaakaon voi vielä haistaa iholta, mutta vain läheltä; mahdollinen hajuvesi ei siis sekoitu tämänkään tuoksun kanssa. Olen kauhonut 200 ml:n purkin puoleen väliin melko lyhyessä ajassa, tällä läträäminen ennen nukkumaanmenoa on ollut niin ihanaa!


Hand Cream 80 ml
käsi- ja kynsivoide *

Cocoa Butter -sarjan viimeinen omistamani tuote on 80 ml:n käsi- ja kynsivoide. Pakkaus on kätevän litteä, joten se on kiva kuljettaa käsilaukussa aina mukana matkaavassa kosmetiikkapussissani. Vaikka väriltään valkoinen, iholla ihanan pehmeältä tuntuva voide vaikutti koostumukseltaan turhan kevyeltä kuiville käsilleni, sen kosteutusteho yllätti minut - käsien iho pysyi pitkään kosteutetun tuntuisena ja sileänä. Tuoksu on tässä tuotteessa kaikista kokeilemistani selvästi miedoin, mikä on ihan positiivinen juttu; käsistä kun voimakkaat tuoksut leijailevat nenään jatkuvasti. Voin siis suositella hyvin herkkänokkaisillekkin. Talvipakkasilla käsieni iho joutuu kovalle koetukselle, joten aion käyttää tätä sen verran säästeliäästi, että pääsen testaamaan voiteen varmasti myös ääriolosuhteissa ;)

Ziajan jälleenmyyjät näet maahantuojan listaamana tästä.

* saatu blogin kautta

16.9.2013

Taas jotain uutta


Toivoitte viime viikon ostospostauksen kommenteissa lisää ostosten esittelyjä. No, tässäpä heti lisää!


Kauneushoitola Bellissima myi italialaista Essential-kosmetiikkaa alennetuin hinnoin merkin poistuessa heidän valikoimastaan Joe Blascon tieltä. Merkki on minulle ennestään tuntematon, mutta houkuttelevilla hinnoilla päätin ottaa kaksi tuotetta kokeiluun.


Light Mattifying Mattificante on silikonipohjainen pohjustustuote, joka tekee ihon pinnasta samettisen pehmeän ja tasaisen, jonka päälle meikkivoide on helppo levittää. Yhden kokeilukerran jälkeen en uskalla vielä antaa tälle minkäänlaista tuomiota.

Merkin sivuilla tuotteesta sanotaan näin:
This easy to use product is transparent in application, creating a natural mat effect on skin. Mattificante makes an anti-polished effect, soothing, filling and protective, thanks to the presence of anti-oxidants and silicones.


Toinen valitsemani Essentialin tuote oli Diamond Dust Free Powder Eyeshadow eli irtopigmentti. Sävyn numero on 06, nettisivujen mukaan nimi voisi olla Golden Bronze. Korostan mielelläni tummien siniharmaiden silmieni sinisyyttä pronssiin taittavilla sävyillä. Luomilla en ole vielä ehtinyt tätä kokeilemaan, mutta Diamond Dust näytti jo kädellä aivan ihastuttavalta, hienojakoiselta keijupölyltä!

Merkin sivuilla tuotteesta sanotaan näin:
Silky and very fine texture, indicated for brilliant and bright shades. Gives an intense and prolonged light, rich of flashes multi-faceted. Essential Diamond dust uses powder characterized by a great tolerability and adhesiveness to the skin. Can be apply also on a creamy eyeshadow to enrich his finish. The multi-faceted effect is due to a crystal and transparent pearls of vegetal ingredients.




Bellissima myy myös latvialaisia Saules Fabrika -tuotteita, jotka ovat käsittääkseni luonnonmukaisia ja käsintehtyjä. Sydämenmuotoinen, kuoriva saippuapala on ihana tuliainen kenelle tahansa. Sellaiseksi sen suunnittelinkin, mutta oi että, tämä Strawberry with Cream -saippua tuoksuu niin herkulliselta, että ihan hirveästi tekisi mieli avata pakkaus.. Vaikka olen mansikka-allergikko!


Toinen Saules Fabrika -ostokseni on tämä hurmaavan suklaiselta tuoksuva Chocolate Sea Salt Body Scrub -vartalonkuorinta. Purkki falskaa ja öljyä vuotaa käsille (kuvasta näkeekin, että etiketti on märkä), mutta alennetun hinnan ja houkuttelevan tuoksun takia en millään voinut jättää tätä hyllyyn. Kuorinta sisältää ainoastaan kaakaovoita, viinirypäleen siemenöljyä, kookosöljyä, merisuolaa, natriumkloridia (suolaa), hajustetta (luultavasti jotain suklaatuoksua?) sekä theoborma cacao seed eli kaakaopuun siemeniä eli kaakaopapuja?

Muistelen nähneeni näitä Saules Fabrika -tuotteita viime vuoden pikaisella Latvian-reissullani, mutten tietenkään tajunnut ostaa mitään. Hauskaa, että näitä ulkomaisiakin pienten tehtailijoiden tuotteita löytää tästä läheltä!


Emotionista mukaan lähti GOSH:n luomivärinelikko sävyssä Driftwood. Todella pehmeitä ja pigmenttisiä sävyjä! En muista milloin viimeksi olen kokeillut GOSH:n luomivärejä, ehdottomasti tarkemmankin tutustumisen arvoisia pikaisen testailun perusteella. Nelikko taisi maksaa noin kympin, ja tätä neutraalinsävyistä palettia taisi jäädä hyllyyn yksi ainoa kappale, kuulemma suosittu (enkä ihmettele)!


Toinen hankilta GOSH:lta, Long Lasting Brow Pen, on tuote, jonka tyyppisiä olen katsellut sillä silmällä jo kauan. Huopatussityyppisellä kulmakynällä saa supertarkkaa ja luonnollista jälkeä piirrellen ikäänkuin karvoja omien kulmakarvojen sekaan. Lukemieni arvostelujen mukaan myös pysyvyys on lupaustensa arvoista. Sävyjä taisi olla saatavilla vain muutama, toivottavasti valitsemani Wheat on edes lähellä omia kylmänvaaleita kulmiani. Pakko päästä jo kokeilemaan! Hinta taisi olla edellisen, saman merkin luomiväripaletin tapaan kympin luokkaa.


Omistan läjän Wettiksen luomiväripaletteja, mutta näitä yksittäisiä minulla ei ollut vielä yhtäkään. Wet n Wildin supersuosittu Color Icon -luomivärinappi Brulee on täydellinen vaalea mattasävy esimerkiksi kulmaluun korostukseen, oli jo aikakin käydä hakemassa tämä itselleni. Wettiksen luomiväreissä on ehkä paras hinta-laatusuhde, johon olen törmännyt. Perinteisen Suomi-lisänkin jälkeen hinnat ovat edullisia, ja värit todella pehmeitä ja pigmenttisiä. 

14.9.2013

Sally Hansen Fuzzy Coat - langanpätkiä kynsille

Sain testailtaviksi Sally Hansenin uusia, mielenkiintoisia Fuzzy Coat -kynsilakkoja. Tekstuurilakat ovat olleet tänä vuonna se juttu kynsillä. Hiekkalakkojen lisäksi hieman erilaisen tekstuurin tuominen kynsille näillä hauskoilla lankalakoilla on kivaa vaihtelua, nämä ovat minusta vallan ihastuttavia!



 Kahdeksasta markkinoilla olevasta sävystä sain testattavakseni neljä: Fuzz-Sea, All Yarned Up, Peach Fuzz sekä Wool Lite. Neljä muuta sävyä (Tight Knit, American Fuzz, Woll Knot ja Tweedy) sekä Sally Hansenin toiset tekstuuriuutuudet, Sugar Coatit, näet esimerkiksi nitroliciousin blogista. Sugar Coatien, Hansenin vastauksen supersuosittuun hiekkalakkatrendiin, saatavuudesta Suomessa minulla ei vielä ole tietoa. 

Fuzzy Coat -lakat ovat saaneet inspiraationsa tämän syksyn muodin yhdestä vahvimmin esillä olevista trendeistä; kankaiden moninaisista pintastruktuureista. Kirkkaissa lakoissa on runsaasti värikästä "tikkuhilettä", olematta kuitenkaan kimaltavaa perinteisen kynsikoristeluissa käytettävän tikkuhileen tapaan. Lopputuloksena onkin langanpätkiä muistuttava lakkaus, ja ilmettä voi vaihdella sen mukaan, käyttääkö alla yksiväristä lakkaa vai kerrostaako Fuzzy Coat -lakkaa yksinään muodostaen peittävän, pehmeältä kankaalta näyttävän pinnan.


100 Wool Lite on saamistani neljästä lakasta hillityin. Se sisältää vain yhdenvärisiä vaaleanpunaisia tikkuja, jotka näyttävät joidenkin pohjalakkausten kanssa hyvin vaaleilta, lähes valkoisilta. Yhdellä kerroksella peittävyyttä ei paljon saa, joten jos haluaa koristelulakan sijaan käyttää tätä muodostamaan luvatun pörrökangasta muistuttavan efektin, kerroksia tarvitsee vähintään kolme. Minulle tulee Wool Litestä mieleen lapsuudestani vaaleanpunainen, pörröinen pehmolelupupu, ja kaikessa yksinkertaisessa söpöydessään tämä vaalea sävy on ehkä suosikkini näistä neljästä. Toimii päällyslakkana varmasti monen sävyn kanssa!


 200 All Yarned Up on nelikon värikkäin tapaus sisältäen sinisiä, keltaisia sekä oransseja tikkuja. Yhdellä kerroksella efekti on jo näyttävä, kerrostettuna tällä saa helposti hauskan lankakerää muistuttavan, värikkään pinnan. Lupaan kuvia myöhemmin näistä lakoista kynsille kerrostettuinakin! Tällä hetkellä käsissäni on vain postauksen lopussa olevat kuvat lakoista yhdellä kerroksella sekä yksinään että värilakkojen päällä.


300 Peach Fuzz on nimensä mukaisesti hauskan persikkainen lakka oransseilla ja keltaisilla tikuilla. Niitä kerääntyy kynnelle yhdellä kerroksella samanlailla kuin edellisellä All Yarned Upilla; yksi kerros näyttää oikein kivalta värilakan päällä, mutta kerrostaminen onnistuu helposti.


500 Fuzz-Sea sisältää keltaisia sekä tummanturkooseja tikkuja, ja on näistä kokeilemistani ehdottomasti peittävin. Tikkuja tuntuu tulevan yhdellä kerroksella tuplasti  enemmän vaaleanpunaiseen verrattuna, ja alla olevat swatchit Fuzz-Sealla on tehty hyvin ohuilla kerroksilla! Kaksi kerrosta riitti peittävään lakkaukseen.


Kuvassa tikuille on swatchattu yksi kerros Fuzzy Coat -lakkaa, vasemmalta oikealle Fuzz-Sea, All Yarned Up, Peach Fuzz ja Wool Lite. Tämä kuva selittänee sen, miksi jotkut tituleeraavat tämännäköisiä lakkoja bakteerilakoiksi - näkymä kieltämättä tuo mieleen mikroskoopilla näkyvät sauvabakteerit!


Tässä lakat samassa järjestyksessä pohjavärin kanssa kokeiltuna. Fuzz-Sean alla China Glaze Kinetic Candy, All Yarned Upin alla Isadora Scuba Blue, Peach Fuzzin alla Rimmel Fruities Lemon Drop, Wool Liten alla Essie Lovie Dovie. En levittänyt päälle lainkaan päällyslakkaa, jolla kolmiulotteisen vaikutelman saa halutessaan tasoitettua piiloon.

All Yarned Upin sekä Peach Fuzzin alle en valinnut parhaita mahdollisia värejä, joiden kanssa Fuzzy Coatien kaikki sävyt tulisivat esiin; siniset sekä keltaiset tikut tuppaavat hukkumaan pohjalakkoihin. Tosiaan, myöhemmin lisäkuvia kynsillä!

Sally Hansenin Fuzzy Coat -lakat ovat tulleet kauppoihin nyt syyskuun aikana, ja suositushinta niille on 12,50 € / kpl. 

- Tuotteet saatu blogin kautta -

10.9.2013

Jotain uutta

Pitkästä aikaa pientä ostosten esittelyä!
(Joku toivoi minulta näitä lisää. Tykkäättekö, vai teenkö turhaan?)


Wettiksen lakat Seppälä, X-tra kynsilakanpoistoaine Prisma, Clarins itseruskettava kasvoille Stockmann, Isadoran lakat Kicks, korut Glitter, Bourjois aurinkopuuteri Asos.


Wet n Wild MegaLast on kynsilakkasarja, josta olen pitänyt kauan ja pidän yhtä paljon edelleen. Creme-sävyt peittävät täydellisesti kahdella kerroksella, suti on sopivan leveä ja lakkojen pysyvyys on todella hyvä. Seppälässä on tällä hetkellä kaikki kynsilakat Ota 3 Maksa 2 -tarjouksessa, joten en voinut vastustaa kauniita syksyisen tummia kynsilakkoja. 4,95€ / kpl.


Tein taas nopean pyrähdyksen Kicksissä, ja mukaan tarttui kolme Isadoran lakkaa. Näissä on edellisten tavoin leveä suti, joka on minun mieleeni. Reunimmaiset ovat "perusmalliston" Wonder Nail -lakkoja, keskimmäinen tekstuurilakka uudesta Sugar Crush -kokoelmasta. Isadorakin lähti siis mukaan tähän hiekkalakkavillitykseen, ja hyvä että lähti - Sky Crush oli kynsillä niin kaunis, että tekee mieli mennä ostamaan näitä lisää! Wonder Nailsit olivat alennuksessa 5,60€ / kpl, Sugar Crush 9€. 


Bourjoisin kosmetiikka oli hetki sitten asos.comissa pienellä alennuksella, ehkä sen takia valikoima on tällä hetkellä hyvin suppea? Tuotteita näkyy tulevan hiljalleen takaisin varastoon. Essiebuttonin videon katsomisen jälkeen haluaisin tilata ainakin kauan ostoslistallani keikkuneen Healthy Mix Serum -meikkivoiteen sekä kiinnostavan Bronzing Primerin, joka on ilmeisesti verrattavissa Chanelin Bronze Universeliin. Bourjois-alen aikaan olin (onneksi ja pakosta) pihillä päällä ja tilasin ainoastaan supersuositun Delice de Poudre -aurinkopuuterin. Se näyttää suklaalta ja sen kuuluisi tuoksuakkin suklaalta, mutta minun mielestäni haju on muovinen ja oudon makea. Kiva, aivan aavistuksen hohdetta sisältävä puuteri kuitenkin. Normaalihinnaltaan noin 9€.


Taidan olla ainut, joka ei vielä ole kokeillut X-tra kynsilakanpoistoainetta, joka on halpaa mutta kynsipiireissä ilmeisesti huippuhyväksi todettua. Pakkauksen uudistamisprosessi sekä suosion leviäminen ovat aiheuttaneet tämän loppumisen monesta kaupasta, minä löysin yhden yksinäisen pullon paikallisen Prisman hyllystä. Muistaakseni 1,50€. Stockmannilla pysähdyin tietenkin pikaisesti myös kosmetiikkaosastolla muiden ostosten ohella. Myyjä vahvisti oletukseni siitä, että Clarinsin Liquid Bronze -itseruskettava emulsio olisi sopiva vaalealle iholleni antamaan kevyesti väriä. Ohjeiden mukaan sitä kuuluisi levittää kasvoille vanulapulla, mutta totesin vanulapun imevän itseensä vähintään puolet tuotteesta, joten käytän käsiäni tämän naamalle lätkimiseen, toimii. Maksoi kolmisenkymppiä.


Glitteriin oli tullut sitten viime käyntini vaikka mitä kivaa! Rannekorut ja kuuden sormuksen setti taisivat kaikki olla noin 8€ / kpl, tarkkoja hintoja en nyt valitettavasti muista.

9.9.2013

Eteenpäin vol.2


Noin kuukausi sitten kirjoitin tämän jutun ja toivoin, ettei kakkososaa tarvitsisi tehdä pitkään aikaan. No, olen siivoillut kuumeisesti kaappeja kirppistä varten ja toki meikkilaatikoistakin löytyi taas jotain pientä, jonka laitan eteenpäin niiden jäätyä itselläni käyttämättä.


Seppälästä ostetut Lyra-meikkikynät ovat herkille silmilleni liian kovia. Suosin pehmeitä kyniä, joita ei tarvitse painaa ihoa vasten lähes ollenkaan. Meikkikynän voi antaa kiertoon kaverille, kun vaan muistaa terottaa puhtaan pinnan kynään. Cherry Culturelta tilausten yhteydessä tulleet huulivoiteet ovat vaseliinipohjaisia ja herkullisen tuoksuisia, mutta niitä on kertynyt vähän turhan monta - en ehdi käyttämään kaikkia huulirasvojani ikinä pois!


W7-huulikiiltoa olen kokeillut vain kämmenselälle, joten kehtaan laittaa sen hyvillä mielin kiertoon. Supermakean tuoksuisessa huulikiillossa on läpikuultava, shimmerinen pinkki sävy. Burt's Bees -huulikiilto tuli viime kuussa LivBoxista, enkä ole viitsinyt avata sitä ollenkaan, koska epäilen sen sopivuutta itselleni. Sävy 020 Blush näyttää kuvassa hirmu kirkkaalta, mutta on luonnossa marjapuuronpunainen. Crazy Lips temporary lip tattoo -tarroja olen hamstrannut liikaa! Luovun suosiolla seitsemästä. Vappumenoihin sun muihin hullunhauskoihin pirskeisiin tällaiset tatuointitarrat sopivat, arkikäytössä varmasti keräisivät katseita turhankin paljon. Näitä saa muuten hinkata ja hangata huulilta pois ihan tosissaan, eli pysyvyys on loistava illasta aamuun kestäviin rientoihin.


Löysin laatikostani kaksi samansävyistä Aura Paradise Eyes -irtoluomiväriä. Käytän niin vähän hopeaa luomiväriä (enkä kyllä paljon irtopigmenttejäkään), etten todellakaan tarvitse kahta. Luultavasti jokin halpismerkki, siihen nähden pigmenttisyys on oikein kiva. En muista yhtään, mistä feikki-OPI kynsinauhaöljyt ovat minulle päätyneet. Kun muut totesivat nämä turvallisiksi käyttää, minäkin uskalsin ottaa omani käyttöön. Itselläni on pari avattuna, pari olen jo antanut eteenpäin, ja nämä viimeiset kaksi pääsevät myöskin uuteen kotiin, muuten ne odottaisivat käyttöönpääsyä kauan.


NYX:n tuotteet harvoin aiheuttavat minulle pettymyksiä, mutta tämä Full Coverage Concealer valitettavasti oli sellainen. Vaikka väri näyttää yläkuvassa todella oranssilta ja oudolta, sävy 01 Porcelain oli todella hyvä väri minulle, tarpeeksi vaalea silmänalusillekin. Koostumus ei sen sijaan miellyttänyt ollenkaan. Tämä peiteväri ei todellakaan kestä iholla kauaa, karkaa ihon pieniin juonteisiin lähes välittömästi, ja vaikka voide tuntuu pehmeältä ja sitä mainostetaan kevyellä ja samalla täyden peittävyyden antavalla koostumuksella, se sai ihoni näyttämään kuivalta ja epätasaiselta. Jotkut kuitenkin rakastavat tätä peitevoidetta, joten taitaa olla hyvin paljon ihotyypistä kiinni. Harmi, ettei toiminut minulla.


Ripsivärejä löytyi sen verran avaamattomina, että edes yksi sai lähteä eteenpäin. En tosiaan viitsinyt avata tuota, että joku muu voi käyttää sen. Älkää vaan kertoko, että Flormarin halpisripsari (joku Spider Lash?) on mahtavaa ja että tein elämäni virheen jättäessäni väliin sen kokeilemisen. e.l.f. Eyebrow Lifter & Filler on ideana hyvä. Toisessa päässä on vahamainen kulmakynä terotinkorkilla, toisessa päässä korostusväri kulmaluulle. Kulmakynän väri oli ilahduttavan kylmänsävyinen, mutta väri oli minun makuuni turhankin vahamaista. Kulmakarvat eivät pysyneetkään vahan ansiosta nätisti paikoillaan, vaan liimautuivat toisiinsa kiinni. Näytti sotkuiselta ja väri pakkautui tummaksi ja tahmeaksi. Highlighter-puoli kynästä oli ihan ok, mutta väri liian tumma (korostustuotteeksi) minun iholleni.


Yves Rocher Tradition de Hammam on osoittautunut täysin minulle sopimattomaksi sarjaksi - olen aiemmin kertonut kokemuksistani saman sarjan suihkuöljystä, vartalokuorinnasta sekä vartalovoiteesta. Yksikään ei sopinut minulle, suurena yhteisenä tekijänä tuotteiden tuoksu. Itämaisuutta henkivän sarjan tuotteet tuoksuvat todella vahvalle ja mausteiselle. Varsinkin kasvoille laitettuna, kuten tässä naamiossa, haju on todella hyökkäävä, eikä hieman hajuherkkä nenäni kestä sitä. Tradition de Hammam -naamio on tarkoitettu käytettäväksi sekä kasvoilla että hiuksiin, mikä hieman kummastuttaa. Kasvoilla savipohjainen naamio tuntui todella kuorivalta ja vahvalta puhdistukselta, eikä minun tee mieli laittaa sellaista hiuksiini! Jos joku on kokeillut tätä myös hiuksiin, olisi kiva kuulla kokemuksia. 

7.9.2013

Käytetyimmät korostustuotteeni

Kesäisin en juurikaan käytä kasvoillani hohdetta ja hehkua tuovia tuotteita. Sekaihoni muuttuu lämpötilojen noustessa hieman rasvaisempaan suuntaan, joten lisähehku ei tule tarpeeseen jo valmiiksi kiiltelevälle iholleni. Kesä on vaihtumassa syksyksi, josta kertoo kalenterin lisäksi selvä muutos ihossani: t-alueen kiiltely on vähentynyt, poskipäiden kuivuus ja punoitus noussut taas esiin, ja yövoiteelta on alettu kaivata tehokkaampaa kosteutusta ja hoitavuutta. Olen aiemminkin julistanut olevani talvi-ihminen henkeen ja vereen, ja kesän loppuminen tarkoittaa jotain aivan ihanaa myös meikkirutiinien saralla: korostustuotteet tulevan taas tehokäyttöön!


Olen heikkona hohdetta tuoviin highlighter-meikkituotteisiin. Mitään järjetöntä kokoelmaa minulla ei niitä ole, mutta nämä neljä ovat nousseet kaikista omistamistani selvästi eniten käytetyiksi. Kaksi edullista ja kaksi hieman hinnakkaampaa. Valitettavasti jokaisen kohdalla saatavuus Suomessa on melko heikko.

(Swatchit postauksen lopussa!)


Revlonin katoaminen Suomen markkinoilta harmitti minua suunnattomasti. Revlonin huulimeikkituotteet ovat hinta-laatusuhteeltaan mahtavia, ja löytyypä joukosta muitakin edullisia yllättäjiä. ColorStay Mineral Finishing Powder sävyssä 010 Brighten on upea, vaaleanpunainen korostuspuuteri, jonka valmistus on valitettavasti lopetettu. eBaysta tai Amazonista tätä vielä saa, ja puuteri kestääkin käytössä sitten loppuelämän ajan - suosittelen metsästämään tämän käsiisi!

Vaaleanpunaisessa puuterissa on myös valkoista ja vadelmanpunaista, mikä tekee väristä elävän. Tekisi mieli käyttää sanoja domed ja veined, kun ei nyt millään tule mieleen vastineita suomen kielestä. Kupera puuteri, jossa on juovia. Niinpä niin.

Puuteri on todella pehmää ja pigmenttistä, eikä lainkaan karhean glitteristä, kuten monet edullisten merkkien korostuspuuterit, vaan kauniin hohtavaa ja hienojakoista shimmeriä. Sävy on vaaleaihoisille hyvin sopiva kylmä vaaleanpunainen, mutta mukana on hieman lämminsävyistä hohdetta (katso swatch-kuva alhaalta!) jonka ansiosta sävy sopii kaikille ihonsävyille. Minulla on tästä puuterista myös sävy 020 Suntan Matte, joka on aavistuksen hohtava, lämpimänruskea puuteri, jota voi käyttää aurinkopuuterina, koko kasvojen viimeistelypuuterina tuomaan lämpöä kasvoille, tai korostuspuuterina tummemmalle iholle.  


Voidemainen, kylmänvaalea korostustuote on kuivan, vaalean ihon kaveri talven kuivilla pakkaskeleillä. NYX Born to Glow Liquid Illuminator -korostusvoidetta on saatavilla kahta sävyä: 01 Sunbeam ja 02 Gleam. Vaaleana valitsin tietenkin ensimmäisen, joka on kylmänsävyinen, vaaleanpunainen voide hopeanhohteella. Tämä sävy on monien arvostelujen mukaan todella lähellä Benefitin High Beamia.

Pienenä varoituksen sanana, pieni määrä tätä todellakin riittää! Liikaa käytettynä diskopallo-efekti on taattu, voide todellakin on hohtavaa. Käytän noin nuppineulanpään kokoisen määrän voidetta korostamaan kaikki kasvojen korkeat kohdat meikkivoiteen levityksen jälkeen, ennen puuterointia. Tietyissä keinovalaistuksissa NYX:n Liquid Illuminator näyttää omaan makuuni liian glitteriseltä ja hopeiselta. Puuteri tai meikkipuuteri sen päällä tekee vaikutelmasta hieman hillitymmän.

NYX:n tuotteita myy ainoana tietämänäni suomalaisena kauppana verkkokauppa pretty.fi, mutta tällä hetkellä Liquid Illuminatoria ei näkynyt valikoimassa. Monet ulkomaiset nettikaupat myyvät NYX:iä, omani olen ostanut Cherry Culturelta.


Näistä neljästä selvästi eniten kullanhohtoisin on theBalm Mary-Lou Manizer AKA "the Luminizer". Tämä on myös uusin korostaja kokoelmassani, ja vaikka osaksi ihastukseni tähän selittyy varmasti uutuudenviehätyksellä, olen aivan myyty. Unelmanpehmeä, hienojakoinen, superpigmenttinen ja luonnollisen hehkun antava korostuspuuteri, jonka hankittuani voin vain ihmetellä, miksi en ole ostanut tätä aikaisemmin!

Siveltimen kevyt käyttö puuterin pinnalla riittää, tämänkin kanssa vähemmän on enemmän. Tuote tulee todennäköisesti kestämään käytössä pienen ikuisuuden. theBalm on merkki, jonka tuotteisiin käytän mielelläni vähiä rahojani. Parabeenittomat ja eläinkoevastaisen merkin tuotteet tulevat ihastuttavissa pakkauksissa, ja brändi haluaa tarjota kuluttajille helppokäyttöisiä ja laadukkaita tuotteita pienellä huumorilla höystettynä. Luomivärit ovat merkiltä todennäköisesti seuraava kohde, johon haluan tutustua - olen kuullut theBalmin paleteista pelkkää hyvää.

Suomessa theBalmia ei valitettavasti myydä, mutta monien ulkomaisten nettikauppojen valikoimaan merkki onneksi kuuluu. (EDIT: Eve myy theBalmia! Kiitos kommentoijalle ilouutisesta!) Oman Mary-Lou Manizerini ostin feeluniquesta (ei postikuluja), jossa se näyttää edelleen olevan alennushintaan 15€. Normaalihinnatkaan eivät theBalmin tuotteilla ole mitään päätähuimaavia niiden laatuun nähden. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen merkki!



Soft and Gentle on (toistaiseksi) ainut omistamani highlighter Macilta. Viileämpi, ja varmaankin yhtä suosittu ja hypetetty Lightscapade on ostoslistalla, ja todennäköisesti olisi tälläkin listalla jos omistaisin sen. Soft and Gentle on neljästä lempparistani lämminsävyisin. Runsaasti shimmeriä sisältävä väri on hennon shampanjainen, ja taittaa hieman kupariin tai ruusukultaan, ihan katsojasta riippuen.

Osan mielestä Soft and Gentle on hiukan turhan glitterinen, mutta kevyellä kädellä sillä saa luonnollista jälkeä. Voisin kuvitella myös tämän sopivan kaikille ihonsävyille. Mac-kosmetiikkaa myydään Suomessa Helsingin keskustan Stockmannilla sekä Turun Stockmannilla, ja tuotteita pystyy tilaamaan Stockmann Beauty -liikkeisiin. Soft and Gentle -puuterin hinta on muistaakseni 28 euroa. 


Kaikki neljä swatchattuna. Pohjalla on edellisenä iltana levitetty itseruskettava ennen ohjevärin pesemistä pois - luonnollinen ihonvärini on siis huomattavasti vaaleampi!

Korostuspuuteri on mielestäni tuote, johon saa aivan hyvällä omallatunnolla käyttää parikymppiä. Hyvää, pölyämätöntä korostusväriä voi käyttää myös luomivärinä, ja koska väriä vain sipaistaan kasvoille, se yleensä kestää käytössä kauan. Puuterimaiset tuotteet myös säilyvät käyttökelpoisina voidemaisia kauemmin.

Onko sinulla HG-highlighteria, jolla herätät kasvosi henkiin?
Näitä heikkouksiani mahtuisi kokoelmaani ehkä vielä muutama...