3.9.2013

LivBox Syyskuu


Eksyin koulussa kesken tärkeiden infojen ihan vaan hetkeksi selaamaan Facebookia, ja huomasin joidenkin hehkuttavan tämän kuun LivBoxin saapumista. Viesti kotona olleelle poikaystävälle: Onko posti tullut? Livbox?? 

Oli se. Kotiin on vielä kivempi tulla, kun tietää siellä odottavan mieluista postia. 
Minun boxistani paljastui tässä kuussa kasvojenpuhdistusmaito, kasvovesi, tuoksu ja vartalovoide, luomiväri sekä pikkuinen suihkusaippua.


 Louis Widmer on merkkinä minulle mieluinen, ja minulla on pienenpieni kutina siitä, että olisin joskus nuorempana kokeillut tätä puhdistusmaitoakin. Myös viime kuun boxissa tuli kasvoputsari, joten jokin muu tuote Widmeriltä olisi ehkä ollut vielä mieluisampi.

Tuubin koko 25 ml, täysikokoisen (200 ml) ovh 16€.
Vaikka monet tuntuvat valittavan näistä tuoksujen ilmaisnäytteistä, minä tykkään saada niitä, koska olen melko nirso tuoksujen hankinnassa. Haluan testailla tuoksua rauhassa kotona, koska kaupassa nenäni menee sekaisin miljoonista ympärillä leijailevista tuoksuista. Näytteistä riittää moneen kertaan testattavaksi, joten varmasti ehtii huomata, miten kyseinen tuoksu omalla iholla käyttäytyy ja onko se varmasti mieleinen. Boss Jour Pour Femme EdP on todella raikas kukkaistuoksu. Ei ihan minun makuuni, en pidä sitruksisista ja valkoisten kukkien tuoksuista yleensäkkään hajuvesissä. 50 ml:n samantuoksuinen vartalovoide on kivan riittoisan kokoinen, mutta olen ihan hirveän huono käyttämään tällaisia tuoksuvoiteita! Ehkä pitäisi opetella.

Tuoksunäytteen koko 2 ml, täysikokoisen (30 ml) ovh 57€.
Vartalovoidetuubin koko 25 ml, täysikokoisen (200 ml) ovh 39,90€.


Minulle ennestään tuntemattomalta merkiltä, Dr. Bronnerilta, sain pikkuruisen näytteen suihkusaippuaa. Tämä on täysin kasviperäinen, luonnollisia reilun kaupan öljyjä sisältävä saippua - en ole ihan varma, sopiiko minulle allergioideni takia. Pakkauksessa lukee unscented baby-mild, joten todennäköisesti tiedossa ei kuitenkaan ole vahvaa, yrttistä tuoksua, jes! Harmitusta vaan aiheuttaa se, että osa LivBoxin tilaajista sai samalta merkiltä normaalikokoisen palasaippuan tämän yhteen käyttökertaan riittävän näytteen sijaan. 

Saippuanäytteen kokoa en löytänyt mistään, täysikokoisen (240 ml) ovh 4,80€.


Max Factorin luomiväri oli ehdottomasti mieluisin tuote minulle tämän kuun boxissa! Sain Wild Shadow Pots -luomivärin sävyssä 35 Auburn Envy, joka on kaunis kupariin taittava beige shimmerväri. Enemmänkin kelpuuttaisin meikkejä boxiin!

Ovh 7,90€ (2g).


Viimeisenä Peppy Galore -merkin Diva Toner, kasvovesi/raikastava suihke kasvoille. Herkällekkin iholle sopiva suihke viimeistelee puhdistuksen ja toimii myös kasvojen raikastajana. Suihkeessa on todella vahva ruusuöljyn tuoksu, mikä vähän herkkänenäistä säikäytti. Aion kuitenkin kokeilla! Muistuttaa hieman Caudalien Beauty Elixiriä, josta pidän. Osa taisi saada tämän Peppy Galoren suihkeen tilalla Clarinsin Beauty Flash Balmin, jota minun on pitkään pitänyt kokeilla. Harmi, että huonotuurisena sain sen vähemmän mieluisan vaihtoehdon. Ehkä parempi onni ensi kuussa.

Suihke ilmeisesti 50 ml, täysikokoisen (100 ml) ovh 11,50€.

5 kommenttia:

  1. Mulle tuli tänään sama setti kuin sulla, paitsi luomiväri oli tumman-hopean-harmaa hileillä, päätyi siis suoraan teini-ikäisen meikkipussiin :) . Itsekin olisin mieluusti ottanut Clarinsin pikakaunistajan, mut aina ei voi voittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luomivärejä tuntui olevan liikkeellä ilahduttavan monessa sävyssä, ja tosi hyvin tuntuivat jakautuvan ainakin bloggaajien keskuudessa, harvoille boxista kirjoittaneille on tuntunut sattuvan sama sävy : ) Toivotaan, että ensi kuussa meillä on parempi tuuri tuotteiden suhteen!

      Poista
  2. Minulla oli minikokoinen palasaippua, josta ei kyllä montaa kerta pese. Luomivärion kanervanpunainen, punatukkaisen se tekee vaan sairaan näköiseksi.

    VastaaPoista
  3. Niiin ja lisää noista Dr. Bronnerin tuotteista voi lukea täältä. Maailmantähtien suosikkisaippua! Minulla on aina 18-in-1 -saippuaa mukana matkoilla ja yksi pullo kylppärissä.

    http://dzinninajatuksia.blogspot.fi/2013/08/reissunaisen-ja-kauniiden-julkkisten.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se palasaippuakin on minikokoinen? Sain jostain ihan sellaisen käsityksen, että olisi ihan oikean saippuan kokoinen :D Kiitos vinkistä, täytyypä lukaista tuosta saippuasta lisää! : )

      Poista