6.1.2014

Mitä ostan iHerbistä

Nettikauppa nimeltä iHerb vilahtaa teksteissäni melko usein. Keltään ei siis varmaan ole mennyt ohi muodostamani riippuvuus tuohon amerikkalaiseen "luontaistuotekauppaan", jonka hinnat ovat suomalaiseen silmään aika mukavia. Valikoimassa on myös monia merkkejä, joita ei meillä Suomessa myydä, eivätkä postikulut alle 1.8kg tilauksiin ole kuin kolmisen euroa. EU:n ulkopuolelta tilatessa yli 22 euron tilausten kanssa saa toki varautua tullin kanssa asioimiseen eli alv:n maksamiseen. Tilauksen jakaminen useampaan osaan ehkä siis kannattaa, kun postikulut ovat noinkin pienet.

(Koodilla YEM744 saat alle 40$:n tilauksista 5$ alennusta ja yli 40$:n tilauksista 10$ alennusta!)

No mitä kaikkea minä sitten tilailen iHerbistä?


Hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia, luonnonmukaisia hiustuotteita. En valitettavasti tiedä näiden mahdollisista sertifikaateista, näinköhän ovat täysin luonnonkosmetiikaksi luettavia? Raaka-aineet vaikuttavat kuitenkin oikein hyviltä, eikä merkki teetä eläinkokeita. Suosikkini on kuvassa keskimmäinen Natural Mousse Air-Turbo Charged Hair Styling Foam, jolla saan suoristettuna hyvin hentoiseen hiukseeni runsaasti volyymia! Käytän ennen föönaamista pyyhekuiviin hiuksiin.


Öljyt
Öljyjä löytyy iHerbin valikoimasta runsaasti niin kauneudenhoitoon kuin ruuanlaittoonkin. Esimerkiksi Cococarella ja Now Solutionsilla on edullisia öljyjä, joita käytän hiusten- ja ihonhoitoon.


Tästä merkistä olen intoillut aiemminkin. Tyrniöljyä sisältävien tuotteiden tuoksu ei ehkä ole parhaimmasta päästä, mutta teho sen sijaan on. 100% tyrnimarjaöljy sekä syväpuhdistava naamio ovat ehdottomat lempparini.


Palasaippuoiden suosijat löytävät varmasti mieleisensä iHerbin suuresta valikoimasta - todella kivaan hintaan.


Palmer'sin Cocoa Butter Formula on kaakaovoita sisältävä edullinen tuotesarja, johon olen  aivan ihastunut. Kaikki Palmer'sin tuotteet (kuten hehkuttamani Natural Bronze Gradual Tanning Moisturizer) eivät kuulu iHerbin valikoimaan, mutta monia kokeilemisen arvoisia tuotteita kuitenkin löytyy. Kaakaosarjan tuotteiden tuoksut vaihtelevat paljon, Concentrated Cream, jota löytyy kahdessa koossa, on yksi suosikeistani, jossa tuoksu on melko makea ja minun nenääni miellyttävä. Kaakaovoin lisäksi Palmer'silta löytyy ainakin oliiviöljyä sekä kookosöljyä sisältävät tuotesarjat.


Vasta viime tilausta tehdessäni huomasin, että iHerbistä löytyy myös meidän apteekeista tutun merkin, Eucerinin, tuotteita. Herkkäihoinen äitini tarvitsi uuden kasvoputsarin, ja ostin hänelle Gentle Hydrating Cleanserin (alle viidellä eurolla!), joka oli kuulema oikein toimivaa. Itse en ole (vielä) testannut.

HG-silmämeikinpoistoaineeni! Ei ole ollenkaan itsestäänselvyys löytää geelimäistä silmämeikinpoistoainetta, joka ei ärsyttäisi herkkiä silmiäni ja samalla poistaisi meikin tehokkaasti. Tämä alle neljän euron Earth Science Chamomille & Green Tea -hajustamaton silmämeikinpoistoaine on todella hellävarainen mutta poistaa silmämeikin tehokkaasti, rakastan! Vedenkestävää ripsiväriä en käytä, joten tehokkuudesta sellaisen poistamiseen en valitettavasti osaa sanoa.


Olen marmattanut moneen otteeseen Suomen heikosta sheivaustuotevalikoimasta (parin merkin hallitessa heikkoa valikoimaamme). Sheivausvoiteiden ja -geelien osalta iHerbistä onneksi löytyy vähän luonnollisempia vaihtoehtoja niin miehille kuin naisillekin. 

Aloe veraa sisältäviä tuotteita löytyy iHerbistä vaikka kuinka paljon. 99% Mill Creekin geeliä käytän epiloinnin jälkeen rauhoittamaan punoittavaa ihoa.


Queen Helenellä on muitakin kiinnostavia tuotteita, mutta tämä supersuosittu ja superhalpa Mint Julep Masque on ehdottomasti merkin tähtituote. Vihreältä Jenkiltä tuoksuva syväpuhdistava naamio on savipohjainen, eli ei välttämättä sovi kaikista kuivaihoisimmille. Jättituubi maksaa iHerbissä alle kolme euroa. 

Hyaluronihapon huimaan kosteuttava sitovaan ominaisuuteen perustuva seerumi auttaa kosteusvoiteen alla ottamaan kaiken tehon irti päivä- tai yövoiteesta. Hyaluronihappo, jota löytyy ihmisen kudoksista luonnostaan, pystyy sitomaan painoonsa nähden monisatakertaisesti vettä, joten sitä käytetään paljon "ryppyvoiteissa" silottamaan ihoa tavallaan sisältä päin sitä pullistaen. Purkissa lukee mature skin, mutta kosteutusta kaipaava ihoni hyötyy tästä parikymppisenäkin. Hieman alle 10€ maksava seerumi on usein loppu varastosta suuren suosionsa vuoksi, suosittelen tilaamaan sähköpostiin ilmoituksen varaston täydentämisestä, jos tätä haluaa päästä kokeilemaan.


Luonnollisia deodorantteja etsiville iHerbistä löytyy monia vaihtoehtoja pieneen hintaan. Tein näistä sekä parista Suomesta löytyvästä alumiinittomasta dödöstä vastikään pientä vertailua, jonka löydät täältä.


Nelisen euroa maksava Reviva Labsin ripsiväri on ensimmäinen ripsiväri luonnonkosmetiikan puolelta, josta en ole saanut allergista reaktiota. Tämä ei tosin ole ollut käytössäni pitkään aikaan, ja viimeaikaisten ihoreaktioiden perusteella olen alkanut epäilemään josko mehiläisvahakin aiheuttaisi minulle oireita. Saas nähdä miten käy kun otan tämän ripsarin taas käyttöön. Reviva Labs antoi ripsille kivasti pituutta mutta silti luonnollisen lopputuloksen, eikä varissut tai levinnyt ollenkaan - hyvä arkiripsari!



e.l.f.:n tuotteita saa tilattua Suomeen myös merkin omilta Britti-sivuilta eyeslipsface.co.uk, mutta nyt myös iHerbistä löytää mukavan valikoiman näitä superedullisia meikkejä ja siveltimiä. Suosittelen kokeilemaan esim. HD-puuteria, poskipunia, mineraalihuulipunia sekä monia meikkisiveltimiä, jotka ovat hintaisikseen oikein käyttökelpoisia!


Ecotoolsin siveltimiä myy Suomessa ainakin Sokos, mutta kaikki omani olen tilannut iHerbistä pienempien hintojen takia. Luomivärisivellinsetit ovat todella edullisia ja laadukkaita, ja ehdoton suosikkini (jota omistan jo kaksin kappalein) on custom coverage buffing brush, jolla meikkipohjan levittää tasaisesti aivan hetkessä.


Youtubestakin tutun Samantha Chapmanin lanseeraamat meikkisiveltimet ovat hinta-laatusuhteeltaan aivan mahtavia. Käytän vähintään muutamaa merkin sivellintä joka päivä, minkä takia ne joutuivat kuvaankin likaisina.. Suosikkini taitavat olla Expert Face Brush, Blush Brush, Core Collection -setistä löytyvä Buffing Brush sekä Starter Set -silmämeikkisivellinsetistä löytyvät Base Shadow Brush sekä Deluxe Crease Brush.

Kosmetiikkaa iHerbistä löytyy aivan valtava määrä kun sivuja jaksaa tonkia, mutta paljon muutakin mukavaa ostettavaa siellä on. Lisäravinnevalmisteet ovat edullisempia kuin Suomessa, odottaville äideille sekä vauvoille valikoimasta löytyy paljon myrkyttömiä tuotteita aina pyykinpesusta tutteihin, ja elintarvikepuolelta esimerkiksi kahvi- ja teevalikoima ovat tutustumisen arvoisia. 


Luontoystävälliset, myrkyttömät Method-pesuaineet ovat huomattavasti edullisempia kuin Suomessa, ja halvimpien postikulujen painorajan puitteissa otan usein kevyempiä tuotteita tilatessa mukaan myös yhden Method-pullon. Esimerkiksi kuvan oikeanpuolinen vajaan litran Sea Minerals yleispuhdistussuihke maksaa iHerbissä noin 2,60€.


Moniallergisena minulle sopivien leivontatuotteiden löytäminen on aina kivaa! Muille soijalle pahasti allergisille tiedoksi; Enjoy Life Foods valmistaa edullisia leivontasuklaahippuja, jotka tehdään täysin pähkinättömissä ja soijattomissa tiloissa. Suomesta olen löytänyt ainoastaan yhden soijattoman suklaan (Dammenberg), jota saa tilattua valmistajan verkkokaupasta. Enjoy Life Foodsin tuotteet eivät sisällä kahdeksaa yleistä allergeenia; vehnää, maitotuotteita, maapähkinää sekä muita pähkinöitä, kananmunaa, soijaa, kalaa ja äyriäisiä. Kuvassa myös näkyvät kuivatut luomuluumut tilasin joululeivontaan, vaikka vastaavia varmasti löytyy suomalaisistakin luontaistuotekaupoista. Äitini taas esimerkiksi käyttää Simply Organic -luomuinkivääriä

Lähiruokaa suosivana myönnän miettiväni ulkomaille tekemieni tilailujen ympäristövaikutuksia, mutta valitettavasti hinta ja valikoima usein ratkaisevat. Yritän monilla muilla osa-alueilla sitten kompensoida tätä nettishoppailuani ja suosia suomalaista, enkä rehellisesti sanottuna koe voidepurkkieni kuljettelun olevan kovin suuri saastuttaja moniin muihin päästöihin verrattuna. 

Kuinka monelle iHerb on jo tuttu, ja tilailetteko huolettomasti kaiken sieltä, mistä halvimmalla saa? En varmasti ole ainut hintaa tuijottava köyhä opiskelija, myöntäkää pois vaan!

22 kommenttia:

  1. Kiva oli lukea näitä, monta uutta tuttavuutta mulle! Omat suosikkini ovat Thayersin kasvovesi (http://www.iherb.com/Thayers-Rose-Petal-Witch-Hazel-with-Aloe-Vera-Formula-Alcohol-Free-Toner-12-fl-oz-355-ml/6792#p=1&oos=1&disc=0&lc=en-US&w=thayers%20rose%20petal%20witch%20hazel%20with%20aloe%20vera%20formula%20alcohol-free%20toner&rc=6&sr=null&ic=1) ja Nubian Heritagen vartalotuotteet, tuoksusuosikkina Olive & Green Tea :) Ecotoolsit ovat tuolla kyllä niin hurjan paljon halvempia kuin täällä ettei uskoisikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, pitääpä käydä kurkkaamassa nuokin! : ) Ja ihan totta, ei ole kyllä tehnyt mieli ostaa Ecotoolseja Suomesta..

      Poista
  2. Ihana postaus, kiitoooos^^ mulla on sitä Palmersin oliiviöljy vartalovoidetta, se on yyyyli ihanaa<3
    En edes uskalla käyttää tota Queen Helenen naamiota, kun se on niin voimakasta. Siis seuraavan pari päivää naama kukkii oikeen huolella, kun kaikki pska tulee ulos >.< huhhuh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan ihmetellut kuinka minun herkkä ihoni kestää niin hienosti tuon naamion : D Hyvin puhdas ja raikas tunne kyllä jälkikäteen..

      Poista
    2. Hah :D hyvä! Niin jää, laitoin kuitenkin eilen tätä naamiota, eikä kukkinu iho kun laitoin teepuuöljyä kaikkialle^^

      Poista
  3. http://www.kantti.net/artikkeli/2013/03/sy%C3%B6p%C3%A4-mikroskoopissa <-- oho, nyt kuulosti nää jutut taas vähän pelottavilta :D

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva katsaus, mulle iHerb on ihan vieras kauppapaikka. Siippa aina välillä tilailee sieltä ravintolisiä, ehkä voisin joskus sujauttaa mukaan jotain pientä ja kivaa. :)

    VastaaPoista
  5. Now Foodsin Hyaluronic Acidia on tullut käytettyä monen monta pulloa. Hyvä tuote!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella moni tuntuu olevan siihen tyytyväinen! : ) Alle kolmekymppisenä epäiröin aluksi sen hyödyllisyyttä itselleni, mutta kyllä vaan huomaan eron; iho tuntuu sileältä ja kimmoisalta!

      Poista
  6. Ah paljon hyviä ja tuttuja tuotteita vilahti! Tosi kiva postaus, hauska lukea mitä muut tilailee. Ja kiva tietää, että sielläkin on toinen iHerb-addikti : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit! Ja hyvä saada vertaistukea riippuvuuteen ; )

      Poista
  7. Samantha Chapmania, Ecotoolsia ja Physician's Formulaa tulee tilattua iHerbista, tietenkin myös lukuisia öljyjä ja vartalonhoitojuttuja :) Ja lisäravinteita! D-vitamiinia saa tuolta ylettömän edullisesti.

    En muuten ole ikinä tajunnut, että Method on siellä noin halpaa vaikka olenkin ollut tietoinen että yrttikauppa sitä myy! :O Maksoin nimittäin Hullujen Päivien tarjouksessa 6,90 euroa tuosta Pink Grapefruit -käsienpesuaineesta, joka in iHerbissä nyt 3,92 dollaria eli noin 2,90 euroa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Physician's Formulan tuotteita onkin muuten seuraavana ostoslistalla! D-vitamiinia olen ottanut tuolta kokeiluun ainoastaan kaupanpäällispurkin verran, voisi kyllä ihan tilata lisää. Voi kyllä, minäkin meinaan aina hairahtaa hullareiden Method-tarjouksiin kunnes tajuan saavani ne paljon halvemmalla iHerbistä! : D

      Poista
  8. Mä oon tilannut tuolta vasta yhden kerran ja paketin perille saapuminen kesti niin kauan että olin jo varma että sain heittää rahoilleni hyvästit. Mutta tuoltahan saa vaikka ja mitä, pitäneekin ottaa taas tutkailun alle mitä seuraavaks kokeilis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan sen tulemisessa kesti? :o Minun tilauksien saapumisessa on taitanut yleensä kestää reilu viikko, ikinä ei ole tainnut yli kahta viikkoa mennä. Toivottavasti uskaltaudut kokeilemaan uudestaan, sieltä tosiaan löytyy kaikkea kivaa! : )

      Poista
    2. En kyllä muista enää tarkkaan, mut useampi viikko kuitenkin :/

      Poista
  9. Siveltimiä olen sieltä useaan otteeseen myös tilannut, ja Beauty Without Crueltyä. Aubreytä myös. Tavallaan pitäisi kyllä mieluummin tukea kotimaisia kauppoja, muttakun.. ne hinnat on vaan niin paljon halvemmat, varsinkin noiden siveltimien kohdalla.

    VastaaPoista
  10. Kiitos tästä postauksesta!!! Olen juuri tutustumassa iHerbiin, koska teen hintavertailua eri verkkokauppojen välillä Palmer'sin, Ecotoolsin ja Real Techniquesin kanssa. Tästä oli huimasti apua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa jos oli avuksi! :) iHerbiin jää helposti koukkuun... ;)

      Poista