26.3.2014

Järjestystä pikkurahalla

Puolikuntoinen bloggaaja täällä hei. Lähes kaikki energia tuntuu tällä hetkellä menevän luennoilla hereillä pysymiseen, siksi tämä hienoinen hiljaisuus. Kevät tuo mukanaan hirveän hauskat allergiaoireet, joiden lisäksi olen koko ajan melkein flunssassa tai tulossa flunssaan, enkä voi sietää sitä pikkusairastamista, jolloin voimat ovat poissa mutta kunnon taudista ei vielä ole tietoakaan! Heti olon heiketessä myös ihoni kunto romahtaa. Reagoiko muidenkin naama herkästi sairastamiseen tai allergiakauteen? Poskien, nenänpielien ja silmien punoittaessa ei paljon tee mieli taiteilla jännittäviä meikkejä, saati ottaa niistä kuvia. Pysytään lähipäivät siis vähän muissa jutuissa.

Tänään tekee hirveästi mieli hehkuttaa pientä kosmetiikan järjestelyyn tehtyä apulaista, jota ehdin aiemmin mainostaa jo Instagramin puolella. Kertoessani parin viikon takaisesta Kuopion reissustani, mainitsin myös tehneeni hyvän löydön Tigerista - niin hyvän, että se ansaitsee nyt ihan oman postauksensa!


Olen aikaisemmin tilaillut akryylisia säilytystelineitä huulipunille eBaysta, mutta nytpä ei tarvitse enää odotella ikuisuudelta tuntuvaa toimitusta toiselta puolelta maapalloa! Ihana tilpehöörikauppa Tiger on ottanut valikoimaansa kaksi läpinäkyvää meikkitelinettä ja toivon hartaasti, että nämä ovat tulleet jäädäkseen - Suomesta ei näitä helposti löydä, saati tähän hintaan! Kuvissa näkyvä 9 lokeron teline maksoi 4 euroa, ja puolet kapeampi teline ilman vasemmalla olevaa isoa lokeroa 3 euroa.


Edessä olevat kuusi lokeroa ovat omiaan esimerkiksi huulipunien säilyttämiseen, niiden takaa löytyvät kaksi lokeroa ovat etummaisiin nähden puoltoistakertasia ja niihin mahtuvat vaikka ripsivärit ja meikkikynät. Neljän euron telineessä on myös tuo iso lokero, johon totesin esimerkiksi taviskokoisten puuterirasioiden sopivan.


Vaikka tätä pienen budjetin akryyli-ihmettä myydään meikeille käytettäväksi, sopii se vallan mainiosti myös vaikkapa toimistotarvikkeille! Minulla on yksi lokerikko meikkipöydälläni muistuttamassa kokeilua odottavista meikkituotteista (joita eivät tosin ole nuo kuvassa olevat) ja kaksi kylppärin kaapissa pienikokoisia kasvojenhoitotuotteita varten. Huulirasvat, silmänympärysvoiteet, spaattelit sekä deluxe samplet eli reilunkokoiset näytetuubit pysyvät ihanasti järjestyksessä ja hollilla, joten niitä tulee myös käytettyä!


Kuka muu myöntää rakastavansa purkkien järjestelyä? 
Hophop Tigeriin!

36 kommenttia:

  1. Eikä, mäki haluan tuon telineen kun vielä noin halvalla saa! Paha vain ettei täällä ole Tigeria :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jyväskylässäkään ei ole, hyvä syy siis lähteä shoppailemaan muualle! ; )

      Poista
  2. Mä katselin noita mutta jätin hyllylle kun en osannut päättää mitä laittaisin kaikkiin lokeroihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en paljoa miettinyt, mitä näihin laittaisin :' D Näin nämä, halusin, olivat halpoja, ostin. Olet huomattavasti rationaalisempi päätöstentekijä kuin minä, oo tyytyväinen! : D

      Poista
  3. Oho, tosi hyvännäköisiä lokerikkoja eikä tosiaan ole hinnalla pilattu! Täytyy varmaan hankkia, omat meikkini majailevat tällä hetkellä pakasterasiassa ja juomalasissa... Tällä blogilla on muuten tosi suloinen ulkoasu, ihanan hempeä ja raikas! :)

    PS. Oletko harkinnut kommentoinnin robottivahvistuksen poistamista? Se varmaan vähentää kommenttien määrää, koska numeroiden näpytteleminen joka kerta alkaa käydä häiritseväksi. Toki jos saat esim. paljon spämmikommentteja, siinä tilanteessa vahvistus on ihan paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eivät tosiaan ole suuri investointi jos vähänkin tuovat arkeen järjestystä! : )
      Kiitos kovasti! Taustasta tykkään nyt itsekin, mutta kai myönnät, että banneri kaipaisi pientä päivitystä ; ) Kunhan saan ideani paperille sekä niille toteuttajan..

      Olen pitänyt kommenttivahvistusta nyt jatkuvasti päällä, koska ilman sitä spämmiä tulee ja paljon : / Tilanne yleensä jonkin verran rauhoittuu sen ollessa jonkin aikaa käytössä, joten voin kyllä kokeilla ottaa sen taas kokeeksi pois! Tiedän omaltakin kohdalta, että kommentoinnin kynnys nousee kun noita ärsyttäviä sumeita numeroita täytyy kirjoitella, mutta spämmikommenttien läpikäyminen on niin rasittavaa, että otin vahvistuksen suosiolla käyttöön. Kun vaan tietäisi jonkin muun keinon niiden torjumiseen!

      Poista
  4. Mäkin löysin noita vihdoin ja ostin sen pienemmän. Harmi vaan, että ainakin omassani on hurjan terävät reunat :/ Mutta onpahan nyt paikat kaikille huulipunille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, minun lokerikoissa reunat ovat suht sileät : / Kävisiköhän sille mitään pahaa jos koittaisit varovasti hioa reunoja sileämmiksi..? Teräviin reunoihinhan satuttaa sormet!

      Poista
  5. Hoidat ittes kuntoon hei sit ensiviikoksi, että pääset Tampereelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KYLLÄ, tahdonvoimalla terveeksi! ; ) Ja jos ei muuta niin sellaset tabut käyttöön että tuun paikalle pystyssä vaikkakin haamuna.

      Poista
  6. Purkkien järjestäminen on ihanaa! Säilytän suurimman osan kosmetiikastani Ikean tilaihmeessä (9 lokeroinen Alex), mutta huonona puolena on se, että poissa silmistä, poissa mielestä. Nämä saa nätisti esille, ja muistaa joidenkin tuotteiden olemassaolon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on meikkejä tuossa samassa ysin Alexissa, se on ihan mahtava! Sehän siinä tietty on, että esillä olevia tuotteita tulee helpommin käytettyä...

      Poista
    2. Huvittaa muuten tämä oma kosmetiikkameininki verrattuna esim. USA:an. Mulla ei ole ysi vielä edes täynnä ja kovasti olen vähentelemässä kosmetiikkaa sieltä. Joillakin amerikkalaisvloggaajilla taitaa noita ysejä olla about neljä tai viisi aivan piripintaan täynnä kosmetiikkaa... :D

      Tein pienen haasteen ja haastoin sinut tekemään sen myös! :)

      http://curubafruit.blogspot.fi/2014/03/kosmetiikkahaaste.html

      Poista
    3. Joo olen katellut niitä meikkikokoelmavideoita vähän suu pyöreenä : D Tavallisena tallaajana sellasella määrällä ei tee mitään jos nyt ei satu omaksi ilokseen keräilemään kausikokoelmia. Suurin osa menee vanhaksi parin käyttökerran jälkeen... Mäkin yritän kovasti pitää omat jemmani kurissa ja karsin tavaraa joka kuukausi!

      Jee kiitos haasteesta! : )

      Poista
  7. Kiitos kivasta vinkistä! Nyt täytyy kyllä piipahtaa Tigerissa katsastamassa nämä lokerikot ;) Itselläni on ollut hakusessa vähän isompia lokerikkoja, sillä näitä saisin ostaa 100kpl, että kaikki kosmetiikka mahtuisi niihin. Riittäisiköhän sekään?! Kaapit pursuilevat yhtä sun toista ihanaa. Tällä hetkellä minulla on omanlaiseni "säilytysjärjestelmä", joka tosin ei ole se kaikesta kätevin. Joten vaihtoehtoiset boxit ovat koko ajan hakusessa :)

    http://beauty-highlights.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on meikeille Ikean yhdeksän laatikon Alex-laatikosta sekä Malm-meikkipöytä, joiden sisään olen ostanut Orthexin niitä perus muovikoreja sekä 24:n ja 12:n huulipunan telineitä eBaysta, olen ollut tyytyväinen! : ) Vielä kun saisi kynsilakat, vartalotuotteet, hajuvedet sun muut hyvään järjestykseen...

      Poista
  8. No niin, olet välttänyt tähän mennessä Palaset-innostuksen, mutta tää vaikuttaa näppärältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palaset tuntuu opiskelijalle vähän hintavilta ja Muji on hankalasti saatavilla, joten nämä olivat ihan mahtava lisä eBaysta ostamilleni huulipunatelineille, käy ihmeessä kaupassa kattomassa! : )

      Poista
  9. Ah miten näppärää! Harmi vaan, että mulla ei oikein ole paikkaa mihin tuollaisia saisin laitettua. Olisivat kyllä varsinkin huulipunia ajatellen ihan huiput, koska nyt ne majailevat milloin missäkin ja ikinä en löydä käyttökierrossa olevista punistani juuri sitä minkä just sillä hetkellä pakottavasti haluaisin kun ne lojuvat mikä missäkin lootassa. ;-)

    Pikaista olon kohennusta, sellainen puolikuntoinen fiilis on kyllä kuluttavaa kaikin puolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, että minuakin mietitytti mihin tuon meikeille suunnittelemani tökkään, koska en tykkää pitää kamalasti tavaroita esillä, vaan pölyltä suojassa kaapeissa. Testausta odottelevat vaihtuvat kuitenkin sopivaan tahtiin ja kun ne ovat näkyvillä, muistaa niitä ottaa käyttöön : D Kylppärin kaappiin nuo taas olivat ihan mahtavat, kaatuilevat minituubit ärsyttivät!

      Kiitos! <3 Jospa lepo ja nesteytys pelastaisivat pahemmalta sairastamiselta..

      Poista
  10. Ostin juurikin Kuopion Tigerista sen pienemmän huulipunatelineen, kun noita isompia ei ollut. Pienempiäkin oli ehkä joku 4 enää jäljellä, joten näyttäis siltä, että eivät oo pysyvästi valikoimassa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O-ou, nyt siis todellakin kannattaa hakea jos näitä haluaa! Mutta jospa täydentäisivät vielä varastojaan..? Pitääpä kysyä näistä seuraavalla kerralla kun pääsen Tigeriin!

      Poista
  11. 4 euroa! No nyt täytyy lähteä juoksemaan Tigerille, tollaisia lokeroikkoja olen miettinyt jo pitkään arkimeikeille ja kylppäriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, juokse jo! Edellisen kommentoijan mukaan kun alkavat jo uhkaavasti huveta hyllyistä ; )

      Poista
  12. Mikä tämän korkeus on, mahtuisikohan mun kylppärin kaappiin (josta aina tippuu jotain kun takaa kurkotan purnukkaa ;)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takareuna on 6,5cm korkea! Jos mahtuu niin voin vain suositella ; )

      Poista
  13. Mulla on tuollainen lokerikko, mutta olen ostanut sen Duroylta huomattavasti tyyriimpään hintaan. Siirsin sen pois meikkipöydältä, kun en oikein tiennyt mitä siinä pitäisin. Lopulta se oli vain täynnä kaikkea rojua. :D Ikean Alex löytyy multakin, mutta kuten joku tuolla aiemmin sanoi, poissa silmistä, poissa mielestä.. Meikit unohtuvat sinne :/

    Mutta joo, rakastan meikkien järjestelyä ja mietin jatkuvasti uusia säilytysratkaisuja. Palaset-laatikostoja ostin juuri pari.
    Tuo jenkkimeininki on kyllä jo aika hullua. Ne ostavat tyyliin koko kokoelman aina, kun tulee joku vähänkin kiva tuote. Saa tuntea vielä itsensä maltilliseksi ;D No ei kai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama ongelma tosiaan, en tiedä mitä tekisin, että sieltä laatikostosta tulis otettua esiin harmittavan vähälle käytölle jääneitä tuotteita! En halua että meikit on esillä, mutta en haluaisi niiden unohtuvan johonkin laatikon perällekään, hankalaa : D

      Mä ainakin tunnen itteni tosi köyhäksi kun kattelen noita jenkkien kokoelmahamstrauksia :' D No, ne tosiaan keräilee meikkejä+kokonaisia kokoelmia, mä taas en halua pitää itelläni mitään mitä en käytä.

      Poista
  14. EI, ei ei ei ei ei, MÄ HALUAN TÄLLAISIA! Nerokkaita! Pakkosaada. En ole muuten mikään suunnaton järjestyksen ystävä, mutta meikkien järjestely on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jaksaisin järjestellä purkkeja ja tuubeja tuntitolkulla, kukahan ottais mut töihin kosmetiikkahyllyjä siivoamaan :')

      Poista
  15. Mullekin tällaisia peilikaappiin! Nyt pitäis vaan päästä Tigeriin. :D Tosin Tigerin suurin ongelma on se, että tavarat taitaa vaihtua sitä mukaa kun loppuu eikä kaikissa myymälöissä tietenkään oo samoja tuotteita. Hauska paikka silti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niitä ei tule ollenkaan lisää myymälöihin entisten loppuessa? No höh! : ( Tiger pitäis kyllä saada tänne Jykyläänki : )

      Poista
  16. OI kyllä ! Oon ihan natsijärjestelijä >:D Ja miksi oi MIKSI oon just nyt paikassa missä ei ole TIGERia lähimaillakaan? No ehkä ne ei lopu tässä ihan heti kaupoissa, etenkään kun oon täällä "maalla" missä ei tavarat oikein liiku missään kaupoissa - ainakaan nettibuumien mukaan :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti noi ei nyt ihan heti lopu! Mut pistät jonkun Tigerin lähellä liikkuvan tietenki hakemaan noita sulle!

      Poista
  17. Mä sain onneksi käsiini kaksi tuollaista pikkulaatikostoa pari päivää sitten Itiksen Tigerista, muualta Helsingistä olivat nämä kaikki jo loppu… Toivottavasti tulee lisää, nää on ihania! Kiitos muuten tuhannesti vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, hyvä jos onnisti! Kurjaa jos näitä ei tule kaupppihin lisää : /

      Poista