17.9.2014

Palmer's-paketti

Hei kuivaihoiset kohtalontoverini! 
Jos kaakaovoin tuoksu miellyttää ja voidevarastot talven kuivaa ilmaa varten ovat vielä täyttämättä, suosittelen kokeilemaan Palmer'sin Cocoa Butter -sarjaa - myös jos silloin talvipakkasilla haluaa erottua lumihangesta, yksi suosikki-itseruskettavani kun löytyy tältä merkiltä. Talven ja niiden ihoa kuivattavien pakkasten lähestyessä (ensi viikolle lupailtiin jo johonkin päin Suomea lunta, jee!) päätin kuvata viimeisimmän Palmer's-tilaukseni, jonka tein FeelUniquelle.


Tilaan Palmer'sin tuotteita FeelUniquen lisäksi iHerbistä.
Merkiltä löytyy Cocoa Butter Formula -sarjan lisäksi myös esimerkiksi kookos- ja oliiviöljyyn perustuvat sarjat, mutta nämä kaakaovoita sisältävät tuotteet ovat olleet eniten minun ja kuivan ihoni mieleen. Monien sarjan tuotteiden kohdalla kaakaovoin (eli ei makean suklaan!) vahva tuoksu tuntui aluksi turhan tymäkältä, mutta nyt olen tottunut siihen. 


Natural Bronze Body Lotion on hillityn värin antava itseruskettava vartalovoide. Kun huomasin tätä luottotuotettani saavan myös 400 ml:n jättipullossa, klikkasin pönikän heti ostoskoriin. Tämä on nimittäin ainut kokeilemani itseruskettava tuote, jonka alle en tarvitse erillistä kosteusvoidetta. Ihoni on etenkin talvisin todella kuiva ja itseruskettavat tunnetusti tarttuvat inhottavasti niihin kuiviin kohtiin (kyynärpäät, polvet, nilkat... kaikki ovat varmasti huomanneet). Tällä saa jo yhden käyttökerran jälkeen kauniin värin, enkä muuten ole vielä kertaakaan onnistunut saamaan aikaiseksi mitään raitoja. Jäljestä tulee tasainen ja iho pysyy pitkään pehmeänä! Tykkään myös tämän kätevästä pumppupullosta. Kaakaovoin tuoksu on tässä voiteessa vahva, mikä kannattaa pitää mielessä. Ihme kyllä, olen itse jo tottunut siihen. FeelUniquessa 250 ml:n pullo maksaa 7,14€ ja tämä 400 ml:n pullo 9,74€. 


Palmer'sin uutuuksiin kuuluu edellisestä itseruskettavasta vartalovoiteesta jalostettu Natural Bronze Instant Self Tanner eli välittömästi värin tuova voide. Jätin sen kokeilun vielä tuonnemmaksi, mutta pari uutuutta otin tilaukseen kuitenkin mukaan. Spray-pulloissa olevat kosteusvoiteet vaikuttavat käteviltä mutta samalla niin.. tuhlaukselta? Minun kuivan ihoni kanssa voiteita kuluu siihen malliin, ettei tällaisilla alumiinipakkauksilla kannattaisi varmaan roskata. Kiireisen ja laiskan rasvaajan arkea nämä varmaan helpottavat, ja näistä tavallista Rapid Moisture Spray Lotion -suihketta jo kokeilleena myönnänkin levityksen olevan helppo ja nopea. Tuttu Palmer'sin kosteutusteho oli silti sama. INCI:ssä suht lopussa komeileva seesamiöljy pelotti sille pahasti allergista, mutta ainakaan ensikokeilun perusteella pitoisuus taitaa olla niin pieni, että minäkin kestän! Myös Natural Broze Gradual Tanning Moisturizer -päivettävästä kosteusvoiteesta, jota tuossa ylempänä hehkutin, on tullut suihkeversio. Tätä en vielä ole testannut, mutta oletan sprayn olevan varsin kätevä ruskettavaankiin tuotteeseen. Spray-pullossa oleva kosteusvoide maksoi 6,49€ ja ruskettava kosteusvoide 10,39€. 


Äidilleni lähti tilaukseen kaksi ikääntymisen merkkejä vastaan taistelevaa tuotetta. Eventone-sarjan voiteet tasoittavat ihonsävyä ja tuovat takaisin ehkä jo hieman iän mukanaan viemää kirkkautta. Äitini taisi käyttää jossain vaiheessa jotain sarjan kasvovoidetta ja kertoi maksaläiskien haalentuuneen selvästi. Nyt on kropan vuoro! Pumppupullossa tuleva Eventone Body Milk -kosteusvoide on kätevä käyttää ja Eventone Age Spot Hand Cream -käsivoidetuubi kulkee vaikka laukussa mukana. Kädet ja dekoltee ovat alueita, joista usein ensimmäisenä näkee naisen ikääntymisen; niiden kosteuttamista ei kannata unohtaa! Nämä voiteet sisältävät muuten molemmat soijaa, joten itse tuskin uskaltautuisin allergikkona kokeilemaan. Vartalovoiteen hinta on FeelUniquessa 7,66€ ja käsivoiteen 5,84€.

Omiin lemppareihini vielä palatakseni: tälläkin hetkellä käytössäni olevia ja maininnan arvoisia Palmer'sin Cocoa Butter -sarjan tuotteita ovat myös paksu, hoitava voide Concentrated Cream esimerkiksi jalkojen rasvaamiseen sekä Moisturizing Hand Wash -käsisaippua ja todella riittoisa sekä hoitava Intensive Relief Hand Cream -käsivoide, joilla kuorrutan käteni ennen nukkumaanmenoa. Valikoimasta löytyy paljon muutakin mielenkiintoista! Hajustamattomia perusvartalovoiteita, kaakaovoin ja e-vitamiinin tehoon perustuvia hoitotuotteita raskausarpien ehkäisyyn ja hoitoon, BB-voide, syväpuhdistava kasvoputsari, useita hiustenhoitotuotteita...

Onko Palmer's tuttu merkki jo monelle? Harmittaa, ettei näitä tuotteita myydä Suomessa, Virossahan näitä löytää ihan ruokakauppojenkin hyllyiltä. Taas yksi syy, miksi tilailen paljon tavaraa nettikaupoista!

16 kommenttia:

  1. Mä tilasin joskus Feeluniquelta sarjan huulirasvan ja tykkäsin kyllä. Sait kyllä nyt mut innostumaan näistä(kin) ihan toden teolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huulirasvaa en Palmer'silta muuten olekaan vielä testannut, täytyis varmaan ;) Kiva jos innostuit, oon ite niin innoissani näistä edullisista ja kuivalle iholleni toimivista voiteista!

      Poista
  2. Hei jee, kiitos tuosta itsarivinkistä! (itsari, hehehe)

    Jääkö siitä kovin vahva DHA:n haju leijumaan, vai peittääkö tuo kaakaotuoksu sen? En meinaan itse meinaa sietää perus-itseruskettavan tuoksua :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua huvittaa vieläkin toi itsari itseruskettavista puhuttaessa :D Että itsarivinkkejä joo täällä jakelen...

      Unohdinkin kokonaan mainita tuosta DHA-jutusta ruskettavan voiteen kohdalla! Levitettäessä en itse haista sen kaakaovoin vahvan tuoksun läpi DHA:ta ollenkaan, mutta esimerkiksi jos levitän tuon illalla niin aamulla ihoa läheltä haistaessa sen makean tuoksun kyllä tunnistaa. Sanoisin kuitenkin, että moniin muihin kokeilemiini itseruskettaviin verrattuna se on mieto. Ja se kaakao tuoksuu hyvin päälle ;)

      Poista
  3. Kiitos taas hyvästä postauksesta :) Palmers'in tuotteista muistan hämärästi joskus kuulleni, mutta mitään kokemusta ei ennestään ole. Vaikuttaisivat kuitenkin mielenkiintoisilta, eivätkä ainakaan näytä olevan hinnalla pilattuja! Varsinkin tuo itseruskettava voide alkoi kiinnostamaan. Taidampa klikata sen mukaan seuraavaa iHerb-tilausta tehdessäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva jos tykkäsit! :) Palmer'sin tuotteet ovat todellakin hinta-laatusuhteeltaan mahtavia, kurjaa ettei näitä myydä Suomessa. iHerbissä en muuten ainakaan viime aikoina ole tuota itseruskettavaa voidetta nähnyt vaan tilannut sen aina FeelUniquelta, en yhtään tiedä millä perusteella kummassakin kaupassa on merkiltä tuotteita, toisesta nimittäin aina löytyy jotain mitä toisesta ei :D

      Poista
    2. Hyvä tietää :) Täytyypä siis kääntyä jossain vaiheessa Feeluniquen puoleen :)

      Poista
  4. Oih, mä rakastan Palmer'sin tuotteita! Alkuun tosiaan se kaakaon tuoksu tuntui aika hyökkäävältä, mutta ajan myötä opin pitämään siitä todella paljon. Tämän postauksen lukeminen tuli aika kalliiksi, koska nyt sain lisää ostoskorin täytettä FeelUnique-tilaukseen. Katsos kun olen pohtinut pääni puhki tilatako Urban Decayn Pulp Fiction-paletin vai eikö, koska en ole viitsinyt yhden vaivaisen paletin vuoksi tehdä tilausta ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä taas olen muuta tilatessani miettinyt, pitäiskö munkin laittaa se Pulp Fiction -paletti tilaukseen! :D Olishan siinä ihan mahtavat perusvärit... Kiva, että sait lisää tilattavaa ;)

      Poista
  5. Nää on ihania. Aina silloin tällöin tilaillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on! Tasaisin väliajoin pakko täydentää varastoja, mulla noita voiteita kun kuluu...

      Poista
  6. Hei! Kiinnostaisi kuulla, kuinka sulla toimii tuolta FeelUniquelta tilaaminen? Tilasin sieltä äskettäin paketin ja juuri tuli ilmoitus että tuote tullissa... Olen myös kuullut että tullikulut sais hyvitettyä tuon nettisaitin kautta, mutta kuinkahan on..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ihan oikein olet kuullut, FeelUniquen sivuilta löytyy mainintakin siitä, että palauttavat mahdolliset tullimaksut kuittia vastaan :) Minullakin silloin tällöin jää tuolta tilattu paketti tulliin ja netissä tehdyn tulli-ilmoituksen jälkeen paketin on saanut hakea postista jo seuraavana päivänä. Laitan nettitullaukseen dokumentiksi kuvankaappauksen Order Historysta löytyvästä tilauksestani niin että paketin sisältö tulee ilmi. Nettitullauksen tehtyä tapahtumasta saa avattua pdf-näkymän, josta olen myöskin ottanut kuvankaappauksen siten, että siitä näkyy lähettäjä feelunique, minun nimeni sekä tullille maksettu summa. Tuon kuvan olen liittyäny FeelUniquen sivulle, jossa ilmoituksen paketin tulliin jäämisestä voi tehdä helposti, tässä linkki siihen kohtaan: http://www.feelunique.com/help/21492738/topic/22143637-vat-and-customs-tax

      Toivottavasti tästä oli apua! :)

      Poista
    2. Jes, tästä oli todella kovasti apua, kiitos paljon! :)

      Poista
  7. Voi kyllä! Niin harmi ettei näitä saa Suomesta. Käytän Swivel Stickiä huulirasvana, ihan parasta! Daily Calming Facial Lotion-kasvovoide oli vähän meh, ihan ok peruskosteuttaja kuitenkin. Vartalon kosteutukseen käytän tällä hetkellä sitä perusbodylotionia ja jemmassa odottaa mun kropalle ihan hg-voide Firming Butter. Se on Body Lotionia hieman kevyempää, mutta silti se on hoitanut ärsytykset ja kuivat kohdat pois ja tehnyt ihosta aivan ihanan tuntuisen. <3

    -Marika-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muitakin faneja löytyy! Firming Body Butterista minäkin muuten tykkäsin hurjasti, enpä ole vähään aikaan muistanut ostaa sitä! Olen jättänyt tuon Swivel Stickin kokeilemisen aina väliin siinä pelossa, että kaakaovoin vahva tuoksu olisi suoraan nenän alla :D Osassa Palmer'sin tuotteissahan se tuoksu on huomattavasti miedompi, luultavasti tuo puikko kuuluu niihin..? Ehkä uskaltaudun kokeilemaan!

      Poista