21.10.2014

Purkittajan pelastus

Mistä kosmetiikkafriikki hermoilee eniten reissuun lähtiessä? No kaikkien niiden tarvittavien voiteiden, saippuoiden sun muiden mukaan ottamisesta! 250 ml:n shampoopulloa ei ole mitään järkeä kantaa mukaan viikonloppureissulle eikä kasvovoiteen lasipakkausta pakkaisi mielellään mukaan. Tavarataloista olen välillä löytänyt matkasettejä, joissa tulee pienet uudelleentäytettävät purnukat, mutta kymmenisen euroa on aina tuntunut paljolta muutamasta tyhjästä muovipurkista.


Tiesittekö yrityksestä nimeltä Pakkaustukku? No minä en ennenkuin vinkkasivat olemassaolostaan kosmetiikkabloggaajille! Pakkaustukku myy kaikkea pakkaamiseen, purkittamiseen ja hinnoitteluun liittyvää aina pahvilaatikoista pipetteihin, minua tietenkin kiinnostavat eniten pullot, purkit ja tuubit. Ja kurkatkaapa hei hintoja! Valikoimasta saa valittua juuri sellaiset purkit ja tuubit kuin itse tarvitsee, eikä setille varmasti tule hintaa yhtä paljon kuin niille kaupoissa myytäville valmiille matkaseteille. Meille kosmetiikkahöperöille nämä ovat mahtavia myös kavereille kokeiluun menevien näytteiden purkittamiseen. 


Sain Pakkaustukusta pienen setin tuotteita, joihin tutustua ilman mitään "kirjoituspakkoa" - haluan ihan rehellisesti suositella kauppaa, sillä 1) asialla tuntuu olevan aidosti asiakaspalveluhenkinen ja todella ystävällinen yrittäjä! 2) yritys on suomalainen 3) tuotteiden hinnat ovat edullisia ja 4) luulen, että lukijoista löytyy muitakin hulluja purkittajia!


Yhteen yllä olevassa kuvassa näkyvään alumiinirasiaan olen kiireisenä aamuna heittänyt korvikset laukkuun mukaan, pieneen kirkkaaseen rasiaan on muuttanut kynsikoristeita ja kuten alla olevasta kuvasta näkee, suihkepullo ja tuubi ovat saaneet sisälleen hiustuotteita matkakäyttöön - tietenkin dymotarroilla nimikoituina.

Suihkepullossa on minua miellyttävä suutin, näissä on eroja! Jämäkkä, tasaisen sumupilven ampuva suutin ja kovaa muovia oleva pullo, minä tykkään. Purkit ja tuubitkin vaikuttavat kestäviltä ja saamani huulirasvapuikot houkuttelevat viimein askartelemaan omia rasvoja kaakaovoipohjalla, on ollut muuten ajatuksissa kauan. Huulirasvapuikko maksaa Pakkaustukussa alle 40 senttiä!


Pakkaustukku toimittaa tilatut tuotteet 1-3 päivässä tilaajan valitsemalla tavalla postiin, pakettiautomaattiin tai kotiovelle. Postikulut näyttivät olevan 5,90€, joten ihan vain muutaman purnukan halutessaan kannattaa tehdä kimppatilaus. Ja joo, postikulut näyttivät olevan tuon verran, minä tosiaan menin jo tilaamaan lisää purkkeja - ihan omilla rahoillani ;)

- postauksen tuotteet saatu blogin kautta -

PST! Alla messupostaus, joka hävisi jostain syystä muutamaksi päiväksi blogista! Huomasin vasta nyt muuttaa sen takaisin julkiseksi!

10 kommenttia:

  1. Täytyy pistää korvan taakse tuo puoti!

    Tosi kauniita kuvia olet muuten ottanut purkeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Ja kannattaa pitää mielessä jos pikkupurkkeja tarvitsee!

      Poista
  2. Oh yes, kiitos tästä! Olen lähdössä marraskuun alussa Lontooseen ja meinasin jo tänään sokkarilta ostella näitä minipurkkeja. Nyt pistän heti tilauksen tuonne menemään jotta purkit kerkeävät mulle ennen reissua!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, ihan mahtavaa että tästä oli hyötyä! :)

      Poista
  3. Täytyypä käydä kurkkiin tuo kauppa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä, jos tuollaisia tarvitsee niin eipä muualta taida paljon paremmin saada :)

      Poista
  4. Mä olen jo ikuisuuden yrittänyt metsästää edullisella hinnalla jostain minipurkkeja, ja varsinkin suihkepulloja, joten mä lähes hypin riemusta lukiessani tämän ja kurkistaessani tuolle sivustolle! Kiitos siis vinkistä, munkin täytyy ehdottomasti tehdä tilaus tässä pikapuoliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtavaa jos sullekin oli tästä hyötyä! :) Juuri tämä, että saa kuulla toisten hyötyvän vinkeistä, on ihan parasta bloggaamisessa!

      Poista
  5. Pitää varmaan ostaa varastoon, näitä kuitenkin aina tulee silloin tällöin tarvinneeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä varten minunkin oli pakko laittaa vielä tilaus menemään :) Kyllä ärsyttää aina kun näitä tarvis mutta yhtäkään ei löydy!

      Poista