18.11.2014

Goodies from UK


Tästä iloisesta tapahtumasta on jo jonkin verran aikaa mutta pakko nyt vielä kuitenkin hehkuttaa, että kauneusbloggaajana jotain aivan mahtavaa on lukijoiden lisäksi toiset, ihanan samanhenkiset ja tätä hulluutta ymmärtävät bloggaajat!


Kun Kata kertoi Facebookissa tulevansa Suomeen päin tyhjän matkalaukun kanssa ja ottavansa vastaan mahdollisia ostoslistoja, katosi vain vähän aiemmin kokemani nettikaupparaivo aika äkkiä. Lushin joulutuotteethan tulevat yleensä Briteissä pikkuisen aiemmin myyntiin kuin meillä Suomessa, ja minulla oli sinne samantien ostoslista valmiina. Sivut vaan eivät suostuneet päivittämään postikuluja oikeiksi eivätkä oikein muutenkaan olleet suopeita minua kohtaan. No mutta, Kata kovin ystävällisesti lupautui shoppailemaan puolestani ihan paikan päällä! 

Ekassa kuvassa näkyy Lushin juttujen lisäksi myös jättimäinen Soap & Gloryn pakkaus. S&G:n monet tuotteet ovat vanhoja lemppareitani ja varmaan vilahdelleet bloginkin puolella. Ostoslistaltani saattoi myös löytyä muutamia joululahjoja enkä halua ottaa sitä riskiä, että joku niiden saajista lukee blogiani ja näkee lahjansa etukäteen ;) Muutama omaan käyttöön tuleva tuote oli kuitenkin pakko kuvata, olen näistä niiiin innoissani! 


Snow Fairy tuskin kaipaa esittelyjä. Varmaan Lushin suosituin sesonkituote, pullollinen täynnä pinkkiä, kimaltavaa karkkia. Tästä makeammaksi suihkusaippua tuskin enää menee. Ajattelin pärjääväni ensi vuoteen 600 grammalla.


Reindeer Rock näkyi kaikessa komeudessaan Lushin pikkujoulupostauksessani. Hurmaava, makeanmarjainen puolukkasaippua on kuvioitu kalliomaalauksista tutuilla poronkuvilla ja sisältää sekin kaunista, hopeanhohtoista kimallusta. Tätä toivon pääseväni hakemaan lisää Helsingin liikeestä ennen joulua. No en itselleni!


En omista kylpyammetta, mutta kylpypalloja oli silti saatava - aion käyttää näitä vähän pienemmiksi pilkottuina jalkakylpyihin. Butterball on saanut uuden, suloisen muodon Butter Bearina. Kaakaovoita, vaniljaa, myskiä.. Rrrrrakastan tämän tuoksua! Candy Mountain kylpyvaahtovuori tuoksuu kaikessa pinkissä karkkimaisuudessaan hyvin paljon Snow Fairylta, joten totta kai tämäkin oli saatava kokeiluun. 

Jos joku nyt jostain ihmeen syystä ei vielä ole tutustunut Lushin hurmaaviin joulutuotteisiin, ne löytää täältä.  Mutta miten mä nyt raaskin murtaa tuon suloisen karhun jalkakylpyä varten?

4 kommenttia:

  1. Ihania juttuja! Ekassa kuvassa näkyvä concealer (mikäli nyt siis vain silmäni näkevät oikein, että kyseessä on Collection Lasting Perfection) on kyllä ihan huippukamaa! Omani olen ostanut överikalliilla eBaystä, ja se tuli kyllä käytettyä ihan vihoviimeistä pisaraa myöten. Pääsisinpä kahmimaan noita halvalla varastoon Briteistä! Ja ah, Snow Fairy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä hyvinkin, oon kuunnellut ja lukenut brittibloggaajien/-vloggaajien hehkutuksia tuosta peitevoiteesta jo useamman vuoden joten olihan se pakko saada vihdoin testattavaksi! :) Kiva kuulla, että ainakin sä olet ollet niiden ylistäjien kanssa samaa mieltä, toivottavasti mäkin ihastun :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin hellyttäviä, etten raaskis rikkoa! :D

      Poista