6.11.2014

LivBox Marraskuu


Postin työntekijäkin totesi "jaahas, taas tämä aika kuukaudesta!" kun menin iltapäivällä saapumisilmoituksen kanssa hakemaan mustaa laatikkoani. Melkoinen määrä LivBox-tilaajia taitaa täällä Jyväskylässäkin olla, sillä kuun alussa hyllyllä näkyy joka kerta komea rivi bokseja.


Facebookissa LB-tiimi olikin jo vähän paljastanut marraskuun teemaa: Hollywood, liittyen kaikessa loistossaan tietenkin alkavaan loppuvuoden juhlakauteen. Kultaiseen silkkipaperiin kääritty yllätys antoi odottaa säihkettä ja glamouria!


Sisältö näyttikin sitten tältä. Nyt on pakko sanoa, ettei teema mielestäni ole onnistunut. Irtoripset ovat ainut asia, jonka boksin sisällöstä olisin osannut yhdistään Hollywood-glamouriin. Toki tuolta löytyy muutama varmasti pian käyttööni tuleva tuote, mutta hei oikeasti; hammastahna, pinsetit ja Lumenen nuorille suunnattu huulikiiltokynä? Ilman kerrottua teemaa olisin ollut ehkä vähän enemmän tyytyväinen. Mielestäni teema tulisi viedä kunnolla loppuun jos sellainen valitaan.


Hoitolasarja Cassierelta on tainnut olla boksissa ennenkin jokin tuote. Näiltä arvokkaamilta merkeiltä on mukavaa saada näytekokoja, täysikokoista kun ei noin vain tule sokkona ostettua. Mustikkanaamio kuulostaa ihanan herkulliselta ja lupaa tehdä ihmeitä. Tämä testiin piakkoin!


Lumene Natural Code -perheen uutuushuulimeikkituote Candy Smile vaikuttaa oikein toimivalta. Pehmeä, kiiltävä ja pigmenttinen kynä on kätevä ja saamani sävy (Cotton Candy) on oikein kaunis, mutta pikkujoulukauteen en itse tätä väriä valitsisi. Tämä taitaa olla jo kolmas huulimeikkikynä LivBoxissa. Ei sillä, ihan kivojahan nämä ovat! Tummanpunainen huulipuna tai -kiilto olisi kuitenkin miellyttänyt itseäni ehkä enemmän edelleen sitä teemaa sekä vuodenaikaakin ajatellen.


Marviksen hammastahnat hyppäsivät viime vuonna suureen suosioon. Minulla on vieläkin ensimmäiseni kaapissa avaamattomana, hups. Monia jänniä makuja myyvä Marvis pakkaa tahnansa söpöihin retrotuubeihin, tykkään! Harmi, että tämä kaneliallergikko joutuu laittamaan boksista tulleen Cinnamon Mint -version suosiolla kiertoon.


Irtoripset olivat tosiaan mielestäni se ainut boksin teemaan oikeasti sopiva tuote. En ole kokeillut aiemmin Iberon ripsiä, mutta ripsinauha näyttää makuuni turhan paksulta. Kai näitä tulee kuitenkin jossain vaiheessa testattua, itse ripset näyttävät kauniilta ja suht luonnollisilta. Onko joku ehkä käyttänyt Iberon ripsiä?


Viimeisenä Bangerhead-verkkokaupan pinsetit sekä viiden euron alennusseteli. Siistin kulmani useimmiten lankaamalla mutta toki pinsettejäkin tulee aina tarvittua - eikä niitä koskaan tunnu olevan ainakaan liikaa. Nopeasti vilkaistuna nämä vaikuttavat myös mukavan teräväkärkisiltä tarkkaan työskentelyyn. 

Mitä mieltä te olitte marraskuun LivBoxista? Muita teemaan pettyneitä tai ehkäpä koko sisältöön ihastuneita? 

22 kommenttia:

  1. Olen vaihteeksi taas Lontoossa, joten boxini saa odottaa avaamistaan....näköjään kyllä ihan pakko on kuitenkin kurkkailla netistä, että mitä siellä oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uteliaisuus taitaa usealla voittaa, jos omaa boksia joutuu odottelemaan ;)

      Poista
  2. Mä tykkäsin boksista, tosin aiempina kuukausina olen kokenut enemmän riemua boksin avattuani.. Uudet pinsetit oli kyllä todella kivat. Mun pinsetit olikin ehkä sen 15 vuotta vanhat että tuota.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kuun boksi oli mun mielestä niin ihana, että tätä tuli väkisinkin verrattua siihen - eikä pärjännyt : / Pinsetit tulee täälläkin kyllä käyttöön, ei niitä ikinä muistaa uusia :D

      Poista
  3. Mää oon kans pettynyt, olisin halunnut enemmän glamouria ja ehkä jotain muuta pikkujoulukauteen liittyvää - kuten sitä punaista väriä. Kanelihammastahna kuulostaa etovalta, pinkki huulikiiltokynä menee kiertoon kun ei sovi mun ihonväriin, pinsetit oli ihan jees vaikka sellaisia multa löytyy jo kahdet, ja irtoripsiä en oikein tykkää käyttää. Naamiovoiteelle sen sijaan voi jopa olla käyttöäkin. Toivotaan että joulukuun paketti on sitten mieluisampi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, punaista ja kultaa minäkin odotin kovasti! Minä en voi tuota hammastahnaa itse kokeilla mutta kuulostaa kyllä kieltämättä jännältä ajatukselta pestä hampaat jollain kanelinmakuisella - ehkä on laitettava mies testaamaan :D Toivotaan tosiaan, että joulukuun boksi yllättää taas positiivisesti!

      Poista
  4. Jos tosiaan miettii teemaa, niin tuotteet ja se eivät nyt ihan kohtaa. Mutta itse olin tyytyväinen ja pidin tuotteita mielenkiintoisina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta tosi kiva, että sua sisältö miellytti - epäonnistuneesta teemasta huolimatta! :)

      Poista
  5. Tämä oli ensimmäinen tilaamani boksi ja olin kyllä hieman pettynyt. Pinsettejä löytyi jo monta omasta takaa, kanelihammastahna kuulostaa oudolta (ja on lisäksi fluoritonta!) ja irtoripsiä en käytä. Lumenen kynän väristä kauhistuin ensin, mutta ei se huulilla ollut niin paha tuksupinkki kuin luulin :D Koostumus oli taas huono verrattuna esimerkiksi H&M:n puolet halvempiin huulikyniin. Taitaa jäädä aika vähälle käytölle. Naamio/voide on sen sijaan kiinnostava, sitä on jo naamassa :)

    Kaksi boksia tulee vielä ja saavat olla aika vakuuttavia, jotta jatkaisin tilausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, ettei tämä minuakaan uutena tilaajana olisi vakuuttanut : / Naamio oli minustakin boksin kiinnostavin tuote! Toivotaan tosiaan, että seuraavat ovat sitten mahtavia, toivottavasti joulukuun boksiin olisi panostettu kunnolla! :)

      Poista
  6. Myös mulla eka boksi ja tismalleen samat ajatukset kuin Janettella! Ainoa hyvä tuote oli tuo voide. Olen TODELLA pettynyt boksiin, taisi olla vaan täyteboksi ennen joulukuuta? Miesten boksiin olis selvästi panostettu nyt enemmän, näköjään naistenboksin kustannuksella. Voi olla, että jää jatkossa boksit tilaamatta kun tää kolme kuukautta päättyy jos taso on tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, minustakin tämä oli ehdottomasti yksi kurjimmista LivBoxeista, osa toki on (onneksi) tykännyt... Nyt sormet ja varpaat ristiin, että joulukuun boksi on ihan mahtavan ihana! Miesten boksissa muuten tosiaan näytti olevan täytettä aika reilusti!

      Poista
  7. Minusta tämä oli kiva. Marvisia olen halunnut kokeilla, pidin myös huulikynästä koska toivon meikkejä boxiin. Pinsetit jees ja mustikkanaamio tosi jees! Irtoripsistä en ehkä niin välitä. Kevyempi boxi mutta minusta ihan asiasisältö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että tyytyväisiäkin löytyy! Minuun ei ihan kolahtanut, mutta mahdotontahan kaikkia on miellyttää :) Mustikkanaamio ja pinsetit olivat tosiaan kivat!

      Poista
  8. Minäkin olisin Hollywood-teemalla odottanut jotain vähän glamourimpaa. Naamio oli näistä suosikkini, se menee heti kokeiluun. Myös pinsetit menee käyttöön, mutta huulipunakynä ja ripset. Plaah. Mutta niinhän se menee, että kaikkia ei voi aina miellyttää, ja koska kolme edellistä boksia on ollut todella paljon mieleeni, ei niin paljon harmita, ettei tässä kuussa sisältö ollut niin mieluinen. Joulukuuta odotellessa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat fiilikset täälläkin! Viime kuun boksista tykkäsin tosi paljon, joten osasihan pientä pettymystä lähikuukausiksi jo odottaakin ;) Naamio ja pinsetit tosiaan ilahduttivat minuakin eniten. Nyt kyllä aloin jo odottaa joulukuun boksia, kiinnostaa nähdä, mitä sieltä tulee!

      Poista
  9. Olin pettynyt sisältöön. Mustikkanaamio oli kyllä kiva!
    Mä ihailen aina, kun sä jaksat tehdä LivBox-esittelyt niin perusteellisesti, ja kuvatkin on tosi kauniita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo naamio pitää ottaa ensi viikolla testiin, se vaikutti kiinnostavalta!
      Voi kiitos Päivi :) LivBox-postauksesta on tullut jo niin rutiini (lemppareiden ja loppuneiden kanssa), että kai tuota boksia on pakko tilata jo ihan tottumuksesta :D

      Poista
  10. Ilahduin heti kun näin paljon kultaa kun avasin boksin, sitten revin paperin pois ja näytti syrjäkylän s-marketin alelaatikolta. Ens kuussa toivon todellakin parasta livboxia ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni (muukin kuin minä) tuntuu kyllä nyt olevan pettynyt marraskuun boksin sisältöön, toivotaan joulukuun boksin tuovan jotain mielettömän ihanaa - ehkä sitä säihkettä ja kimallusta, joka tästä jäi lupauksista huolimatta puuttumaan!

      Poista
  11. Hei lankaatko kulmasi itse vai käytkö jossain hoitolassa? Se näyttää niin vaikealta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan itse lankailen, kyllä sen nopeasti oppii! :) Kannattaa katella youtubesta "eyebrow threading tutorial" -videoita ja harjoitella sinnikkäästi niin kyllä se siitä!

      Poista