27.11.2014

Stila: Eyes Are The Window (Mind)


Mainitsin tämän mattapaletin ohimennen jossain aiemmassa postauksessani, ja nyt vihdoin se saa ihan oman esittelynsä. Yksi uusimmista palettihankinnoistani on siis Stilan Eyes Are The Window -luomiväripaletti sävyssä Mind


Tätä neliskulmaista 12:n värin Eyes Are The Window -palettia on saatavilla neljää erilaista: Soul, Mind, Body ja Spirit. Tämä minun hankkimani Mind on neljästä ainut pelkkiä mattasävyjä sisältävä. Pahvipakkauksen logon mukaisesti nämä neljä palettia ovat ulkoasultaankin hieman eri värisiä mutta kaikki kuitenkin kiiltävän kullan sävyissä hohtavia; ruusukultaa, keltakultaa ja valkokultaa. Kiiltävä pakkaus on ylellisen näköinen, mutta sormenjäljet siihen tietenkin jäävät helposti näkyviin.



Eyes Are The Window -paletit kuuluvat Mile High Lashes -ripsivärin sekä Magnificent Metals -huulikiillon kanssa Stilan 20th Anniversary -kokoelmaan. Ehkä hieman kliseisesti tämä 20-vuotiskokoelma haluaa korostaa sitä, että kauneus on lähtöisin sisältäpäin ja kokoelman tuotteet korostavat sitä sisäistä kauneutta. Teemana kuitenkin kiva, olisin vaan toivonut muidenkin palettien värien nimien olevan nimetty samalla tyylillä kuin tämän Mindin. Esimerkiksi Body-paletin sävyt ovat nimetty jalokivien mukaan.


Jokaisen paletin mukana kulkee myös mietelause, Mind-paletissa se on Einsteinilta.


Kämmentäni reilusti suurempi paletti tuntuu laadukkaalta ja jämäkältä. Reilut 180 astetta kääntyvästä kannesta ja koko sen kannen kokoisesta peilistä myöskin pakkauksen osalta plussaa! Kansi pysyy auki siinä asennossa mihin sen jättää ja sulkeutuu pehmeästi magneetin avulla. Nämä seikat ovat oikeasti merkitseviä - varsinkin siinä vaiheessa kun mietitään matkoille mukaan pääseviä meikkejä.

Kuten yleensä aina ennen ostopäätöstä, etsin netistä arvioita tästä paletista. Muuten kovin käytännölliseksi kehutun paletin huonona puolena monet pitivät muutaman sävyn heikohkoa pigmenttisyyttä. Joo, samaa mieltä, mutta pakko myöntää, että osittain siksi tämä on niin käytännöllinen. Usein kaipaan superpigmenttisiä, pehmeitä värejä, mutta tietyt sävyt tiettyihin meikkeihin valitsen mieluummin rauhallisempina versioina. Tiedäthän, sellaisina, jotka voi levittää kiireessäkin nopeasti ja saada silti aikaan siistiä jälkeä. Väriä kaikista 12:sta sävystä kyllä lähtee kiitettävästi pohjustajan kanssa!

Paletin ensimmäinen pystyrivi vasemmalta näyttää tältä:

Brilliance on vaalea, kellertävä luonnonvalkoinen. Hyvin lähellä omaa ihonsävyäni, mutta keltaisempi. Mainio pohjaväri meikille kuin meikille. Imagination on hento vaaleanpunainen. Nätti ja helppo sävy, joka muuttuu yllättävänkin vaaleanpunaiseksi vaalean pohjustajan päällä. Genius on aina niin tarpeellinen lämmin, vaalea beige. Tällä häivyttelee hyvin ruskeat sävyt luomivaosta. Understanding on edellistä astetta tummempi beige, joka näyttää swatch-kuvassa aivan liian punaiselta!

Keskimmäinen pystyrivi näyttää tältä:

Instinct on neutraali keskitumma harmaa. Todella pehmeä, mutta menettää levittäessä harmillisen paljon pigmentistään - tätä saa kerrostaa kunnolla. Observation on mielestäni paletin heikoin lenkki. Taupeen taittavan kylmän ruskean olisin toivonut olevan pigmenttisempi, tämä on nimittäin sävynä tosi käytännöllinen - myös kulmakarvoilleni! Wit on vaaleahko, lämmin kamelinruskea. Tämä on vaaleaan arkimeikkiin luomivaon varjostusväriksi lempparini tästä paletista. Perception on ehkä paletin helmi. Syvä, poltettu terrakotta-oranssi on pehmeä ja pigmenttinen ja korostaa muuten kivasti silmieni väriä. 

Paletin oikeanpuoleinen pystyrivi näyttää tältä:

Reason näyttää paletissa mustalta, jossa on hienoista hohdetta, mutta muuttuukin iholla mattaharmaaksi!? Hämmennyin, mutta ehkä kuitenkin hyvällä tavalla. Thinker on kaunis luumuun taittava tummanruskea, ehdottomasti yksi paletin suosikeistani. Creativity on true-tummanruskea ja pigmenttisyydeltään yhtä mahtava kuin Perception. Intellect on yllättävän monenlaisten sävyjen kanssa hyvin pelaava punaruskea.

Vaikka ostin tämän paletin nimenomaan käytettäväksi kaikenlaisten shimmeristen, glitteristen ja muiden jännien ja hohtavien värien kanssa, halusin kuvata muutaman yksinään tällä paletilla tehdyn silmämeikin. Sävyt näyttäytyvät näissä vähän paremmin sellaisina kuin ovat verrattuna niihin shimmersekoituksiin. 


Neutraaleja ruskeansävyjä kylmänä ja lämpimänä.


Brilliance koko luomen alueella, Observation laajalla alueella luomivaossa, sen päällä pienemmällä alueella Creativity, luomivaon värit häivytetty ylöspäin Undestandingilla. Alaripsirajassa sekä Creativitya että Understandingia.


Viileää vaaleaa sekä harmaata - kiireaamuna huonosti häivytetty meikki, pahoittelen!


Brilliance taas koko luomen alueella, Imagination liikkuvalla luomella, Instinct luomivaossa ja sitä häivytetty kulmaluulle Brilliancen kanssa.


Vähän pimeät ovat kuvat mutta tumma oli meikkikin.


Brilliance jälleen pohjana koko luomen alueella, Understanding liikkuvalta luomelta aina ripsirajasta kulmaluulle asti, Intellect v:n muodossa ulkonurkassa sekä alaripsirajalla, Thinker syventämässä ulkonurkan v-muotoa.


Viimeisenä oranssihtava smokey sillä rakastamallani Perceptionilla.


Koko luomen alueella Genius, Liikkuvalla luomella Wit, luomivaossa ja alaripsirajasa Perception, joka on kummassakin paikassa tummennettu keskeltä Reasonilla. Wit myös kulmaluulla häivytyksessä.


Vähän tuli nyt kilometripostaus, mutta löytyykö sieltä muita ikuisia mattavärien metsästäjiä? Tartun niin kovin helposti heräteostojen muodossa kimaltaviin shimmersävyihin, että nämä peruspaletit ovat enemmän kuin käytännöllisiä. Ostin itse paletin Beautybaysta hintaan 36,70€. Myös Lookfantastic myy Stilaa, siellä paletin hinta on 38,10€.

20 kommenttia:

  1. Apua apua apua, miten tää paletti on mennyt multa ohi?! Upea! Ihana! Ja vaikuttaa tosi hyvältä! ^^ Värit on ihan sun näköisiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miten sulta on voinutkaan mennä tää ohi?! :) On kyllä osoittautunut tosi toimivaksi ja mulle sopivaksi!

      Poista
  2. Tosi kauniita sävyjä!:) Mäkin olen ehdottomasti mattasävymetsästäjä. En tykkää liiemmin kimaltaa arkena, paitsi ihan hillitysti, ja tuntuu, että mulla on ikuinen mattaluomivärien metsästyskausi meneillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laadukkaiden mattaluomivärien löytäminen on kyllä huomattavasti vaikeampaa kuin shimmeristen! Tuntuu, että osittain siksi minullakin on jatkuva metsästys käynnissä :D Tähän mennessä olen ollut hinta-laatusuhteeltaan tyytyväisin Make Up Geekin luomiväreihin, valikoimasta löytyy monia kauniita mattasävyjäkin! :)

      Poista
  3. Ihania meikkejä. Nätti paletti ja muhun kolahti toi vika meikki, toi Perception on värinä aika huikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! :) Perception on kyllä lemppari!

      Poista
  4. Oi toi olis ihana paletti! Käytän melkeinpä ainoastaan mattaluomivärejä ja metsästän aina uusia, mattapaletteja on vain harmillisen vähän. Tuo olisi täydellinen sävyiltäänkin ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella, jos tosiaan etsii käytännöllistä peruspalettia mattasävyissä :) Make Up Geekiltä ja Inglotilta löytyy myös mahtavia mattavärejä, joista voi koota itse paletin, mutta tässä paletissa yhden napin hinnaksi jää tosi vähän, kannattava ostos siis!

      Poista
  5. Käytännöllisen näköinen paletti ja kivoja simppeleitä meikkejä olet sillä saanut aikaan :) Itse olen viime aikoina haaveillut theBalmin Meet Matt(e) Nude-paletista. Josko sen hankkisi jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Noora! :) Käytännöllinen tämä kyllä on! Minä oon vähän haaveillut tuosta samasta theBalmin paletista, ehkä vielä joskus...

      Poista
    2. Tuokin olisi ollut eilen siellä Cloud10:lla hyvässä alessa, mutta päädyin sitten kuitenkin siihen uuteen Balmshaihin. Ehkä tämäkin vielä joskus :)

      Tässä vielä linkki: http://www.cloud10beauty.com/

      Poista
  6. Tätä on kyllä niin moni YouTube-guru hehkuttanut, loppujen lopuksi hinta ei ole ihan järkyttävän paljon, hmm :D Toi pakkauskin on jo itsessään niin upean näköinen että...! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Yhden napin hinnaksi ei tule paljoa, ja onhan tää nyt pakkaukseltaankin niin kaunis... :D

      Poista
  7. Oi, tuo viimeinen meikki on niiiiiin ihana! :)

    Mattasävyistä holy grail -palettini on Naked 2 Basics. Siinä on hyvät sävyt myös kulmaluulle ja yksi vaaleista sävyistä on hohtava, joten matkapalettina se on enemmän kuin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Elisa! :)
      Mulla on kolmen perus-Nakedin lisäksi vaan eka Basics, kai toi tokakin on pakko saada :D Vaikuttaa itseasiassa mulle sopivammalta kun ykkönen!

      Poista
  8. Oi!!! Ihanaa, että sulla tulee nykyään enemmänkin näitä meikkikuvia, ne on ihania ja oot niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitos Anna! En oo niin taitava meikkaaja (tai kuvauksellinen naama) että näiden meikkikuvien laittaminen blogiin olis helppoa, mutta oon yrittänyt ryhdistäytyä! :D

      Poista
  9. Sun kynsien muoto <3<3 Mä oon vähän huono mattavärien kanssa ja välttelen niitä.

    VastaaPoista
  10. Lovely makeup looks! Really like your style :)

    VastaaPoista