14.11.2014

Wettiksen mattapunat


Alkaa harmittaa koko ajan enemmän Wet n Wildin katoaminen Seppälöistä. Syyskuun suosikeissa vilahtanut Wettiksen Reserve Your Capana osoittautui suorastaan loistavaksi korostuspuuteriksi, nyt samalta edulliselta merkiltä löytyi kaksi minut hurmannutta mattahuulipunaa.


Megalast Matte Lip Cover lupaa neljä tuntia kestävän täyteläisen ja puolimatan värin huulille. No neljä tuntia on aika alakanttiin heitetty luku! Etenkin pinkki Pinkerbell värjäsi huuleni niin tehokkaasti, että sitä sai ihan tosissaan pestä pois. Tilasin kaksikon BeautyJointista, jossa näiden kappalehinta on vähän päälle kaksi euroa! USA:sta pakettinsa lähettävässä BeautyJointissa postikulut menevät porrastetusti, kahden huulipunan pk-kulut olivat noin 3,40€. Meidän kotimainen pretty.fi myy kyllä Wet n Wildia, mutta näitä huulipunia sieltä ei löytynyt.

Ainut miinus tulee pakkauksesta, jolta ei tosin voi pienen hinnan vuoksi kovin paljon vaatia. Puna ei kierry kokonaan kömpelön muovisen hylsyn sisään ja sillä sotkee korkin sitä avatessa ja sulkiessa tosi helposti. Varovaisuutta siis tarvitaan.


En yhtään ihmettele, että nämä Wettiksen kestävät ja runsaspigmenttiset huulipunat ovat saaneet suuren suosion ainakin siellä Atlantin toisella puolella. Kuivahuulisena joudun kyllä etenkin talvella käyttämään mattapunien alla kunnon kosteuttavaa huulivoidetta, ettei lopputulos näytä rosoiselta - kuten näissä kuvissa... Kun sen muistan, käyttäytyvät nämä oikein loistavasti. Eivät tunnu yhtä kuivattavilta kuin monet muut mattapunat, sävyvalikoima on hyvä ja ennen kaikkea pysyvät oikeasti paikallaan. Ja niin edullisia! Sävyvalikoimasta löytyy kuulema usempi MAC-dupe, itse en ole perehtynyt. Kunhan ihmettelen, että näin hyviä huulipunia saa parilla eurolla.

13 kommenttia:

  1. Oon miettiny, että pitäiskö noita testata ja lopputulos näyttää kyllä sen verran hyvältä, että ehkä noita pitäisi koklata! :D

    VastaaPoista
  2. Uu molemmat näyttävät kyllä hyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mäkin vähän taisin ihastua näihin molempiin! Vähän kesäisiä kyllä mutta oijoi, keväällä nämä ovat ehkä huulilla jatkuvasti ;)

      Poista
  3. Mulla on yksi näitä punia, Mauve Outta Here, joka on myöskin todella hyvä. Ei milläin uskois hintaansa nähden. Muakin harmittaa, että Wettistä ei oikein saa enää Seppälästä. Tykkäsin hamstrata niiden tuotteita Suomen reissuilla :(. Ei sillä, että niitä ei netistä saisi tilattua, mutta kivijalkakaupasta ostaminen on aina eri juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Mauve mullakin taitaa olla seuraavaksi hankittavien listalla! ;) Näyttää ainakin kuvissa tosi kauniilta, kylmänsävyiseltä punalta arkikäyttöön! Ja joo, samaa mieltä - sävyjen näkeminen livenä ja muutenkin kivijalkakaupassa asiointi on kyllä mukavempaa. Harmi, että häipyivät Seppälästä.. Saas nähdä mitä koko ketjulle käy : /

      Poista
  4. En olekaan Wet n Wildin huulipunia kokeillut, vaikka merkin luomivärithän ovat todella hyviä. Harmi vaan, että tuo pakkaus on vähän epäkäytännöllinen. Onnistuisin varmasti katkaisemaan punan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin oon aiemmin tehnyt tuttavuutta lähinnä Wettiksen puuteristen tuotteiden kanssa, ne ovat kyllä mahtavia hintaisikseen!! Pakkaus tosiaan tökkii, mutta sallittakoon nyt tän kerran pienen hintansa takia ;)

      Poista
  5. Kappas mikä sattuma, mun postiluukusta putosi just eilen kolme Wet n Wild -punaa sisältänyt Beautyjoint-tilaus. Mä tilasin sävyt Nouveau Pink, Don't Blink Pink ja Sugar Plum Fairy, joka on sävyltään aika täydellinen dupe MAC:in Rebelille. Olen testannut vasta jälkimmäistä ja se vaikutti hintaansa nähden oikein kivalta! Mäkin kiinnitin tosin huomiota vähän kehnoon pakkaukseen.

    Pitääkin pistää toi Pinkerbell seuraavaksi tilaukseen, tosi ihana!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kappas, mulle on tulossa tuo Sugar Plum Fairy! :D Laitoin sen alkuviikosta tilaukseen kun eksyin katselemaan lisää swatcheja näistä huulipunista.. Näyttää aivan mielettömän kauniilta syyspunalta ja kylläpä muuten näyttääkin Rebeliltä kuvien perusteella! Rebel on ollut pitkään ostoslistalla mutta nythän mä en edes tarvitse sitä..? :D

      Poista
  6. Ihania sävyjä, toi Pinkerbell on ihan mieletön. <3

    VastaaPoista
  7. Onpas kauniita! Mulla on kanssa kuivat huulet, mutta pidän silti enemmän huulilla mattalookista kuin kiiltävistä. Näitä on ehkä pakko testata! :)

    VastaaPoista