21.2.2015

Helli kuivia käsiäsi

Tässä tulee kaksikko, jonka annoin aivan suotta seistä tököttää kylppärin hyllyllä alkutalven aivan koskemattomina. Sain Yves Rocherin käsienhoitokaksikon testiin jo syksyllä ja tajusin ottaa nämä käyttöön vasta nyt kun käteni ja kynteni ovat talven runtelemina aika karussa kunnossa.


Nämä Hand Beauty Care -sarjaan kuuluvat tuotteet lupaavat pehmentää kylmän ilman rasittaman käsien ihon ja kyllä on allekirjoitettava tuo väite! Keltainen kaksikko on ollut tehokäytössä nyt noin viikon ja käteni näyttävät - ja erityisesti tuntuvat - aivan erilaisilta.


Exfoliating Botanical Care Oil (75ml) on geelimäinen öljykuorinta, jota hierotaan kuiviin käsiin noin minuutin ajan ja huuhdellaan pois lämpimällä vedellä. Suositellaan käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa. Tuubi on kätevä pakkausmuoto ja tuoksu on miellyttävän mieto. Rapsiöljy erottuu tuoksusta parhaiten ja se onkin INCIssä tokana heti glyseriinin jälkeen.


Rapsiöljyn lisäksi tämä sisältää aprikoosinkivijauhetta, arnikkiuutetta sekä kuorivia mansikan siemeniä. Öljymäinen geeli tuntuu miellyttävältä hieroa käsiin eivätkä kuorivat siemenet tunnu liian hankaavilta minunkaan herkällä ihollani. Iho jää pehmeäksi ja öljy jättää sen myös niin kosteutetun tuntuiseksi, ettei käsivoidetta ole kiire lähteä lätkimään heti perään kuten yleensä kuorinnan jälkeen.


Sarjan purkissa tuleva käsivoide Cold Weather Balm (50 ml) on oikea pelastus kuivakätisille! Muistan kokeilleeni sarjan samannäköistä mutta tuubissa tulevaa käsivoidetta joskus aikoja sitten, tähän balmiin verrattuna se ei tehnyt tassuilleni juuri mitään. En siis tosiaan olisi osannut tarttua tähän purkkiin tuon aiemman kokemuksen perusteella mutta nyt olen jo aika varma, että marssin ostamaan uuden tämän loppuessa.


Karitevoita ja luomuarnikkiuutetta sisältävä käsivoide lupaa suojata ihoa kylmyydeltä ja pehmentää sitä tehokkaasti. INCIstä löytyy myös mm. jojobaöljyä, glyseriiniä ja kookosöljyä.


Käsivoide on pakattu kannelliseen purkkiin, joka ei tällaiselle tuubeihin tottuneelle ole ehkä se ensimmäinen valinta käsivoidepakkaukseksi, mutta käteväksi tuo pikkupurkki on kuitenkin osoittautunut! Näitä kahta katsellessa olisin ehkä silti toivonut vähintään samankokoista pakkausta; 50 ml:n käsivoiteita ehdin varmasti käyttää pari siinä ajassa kun 75 ml:n kuorinta on loppu, jälkimmäistä kun ei tarvitse käyttää montaa kertaa viikossa.


 Käsivoide imeytyy ihoon yllättävän nopeasti tehokkuuteensa nähden! Se jättää ihon pehmeäksi pitkäksi aikaa ja tuoksu on tässäkin herkkänokkaisille sopivan mieto, aavistuksen kookosmainen. Paitsi käsieni iho, myös kynsinauhani ovat näyttäneet ihastuneen tähän. Ihan loistotuote kuivakätisille siis, voin vain suositella!
tuotteet saatu blogin kautta -

1 kommentti:

  1. 8 kommenttia Helli kuivia käsiäsi


    Jonna H.
    21.2.2015 at 20:51 (4 kuukautta ago)
    Toi käsivoide olisi takuulla ihana tuote yöksi, näyttää tosi täyteläiseltä.

    Vastaa

    Helena
    22.2.2015 at 19:50 (4 kuukautta ago)
    Joo, todellakin on! Voide on ihanan paksua mutta sulaa ihoon tosi kivasti :)

    Vastaa

    Elisa | Miten niin liikaa?
    22.2.2015 at 00:45 (4 kuukautta ago)
    Käsienkuorinnaksi sopii myös kertaalleen keitetyt kahvinporot :) Tulee ihanan pehmeät kädet.

    Vastaa

    Helena
    22.2.2015 at 19:51 (4 kuukautta ago)
    Hei kiitos muistutuksesta! Mä olen joskus tehnyt vartalokuorinnan kahvinporoista mutta sain sellasen sotkun aikaseks kylppäriin, ettei ole tullut toistettua.. :D Käsien kuoriminen onnistuu varmasti aika paljon helpommin!

    Vastaa

    Ilona
    22.2.2015 at 01:47 (4 kuukautta ago)
    Nää on molemmat mun suosikkeja! Tuo kuorinta on jotenkin ihan erityisen kiva, se jättää kädet ihanan tuntuisiksi. Tuo voide kulkee mulla koko ajan käsilaukussa, en tajua miten en ole vielä kirjoittanut siitä. :D

    Vastaa

    Helena
    22.2.2015 at 19:53 (4 kuukautta ago)
    Se öljymäisyys tossa kuorinnassa on mun mielestä tosi ihanaa! Iho jää niiiiin pehmoiseksi! :) Haha, toi voide on kyllä aika ässä. Laukusta esiin se nyt että kaikki löytää tän mahtavuuden ;)

    Vastaa

    Petra/Viilankantolupa
    23.2.2015 at 11:13 (4 kuukautta ago)
    Ihana pari, ylistyslaulua täältäkin! <3

    Vastaa

    Helena
    23.2.2015 at 18:35 (4 kuukautta ago)
    Jes! <3

    Vastaa

    VastaaPoista