7.3.2015

All About Nude

Tämän postauksen kuvat on otettu noin puoli vuotta sitten, ei kerrota kellekään. Olen tässä kahlannut julkaisematta jääneitä luonnoksia läpi ja poiminut muutamia yksinäisennäköisiä tekeleitä, joille ajattelin vielä antaa mahdollisuuden.
Muistaako joku tämän postaukseni Essencen Sunrise-paletista? Ihastuin tuon suorastaan hävyttömän halvan luomiväripaletin lämpimiin sävyihin ja nappasin muutamalla eurolla saman sarjan Nude-paletin testiin viime syksyn I Love Me -messuilta. Viime vuonna shoppailin Essenceä vielä ulkomailta, pääasiassa Kosmetik4Less-nettikaupasta, mutta aivan kuten messuilla minulle kerrottiin, merkkiä yritetään levittää nyt Suomen kivijalkakauppoihin ja olen päässyt shoppailemaan Essenceä Kärkkäiseltä, myös kuulema Tuurin Keskiseltä tätä löytää.

Kuten se Sunrise, tämä All About -paletti sisältää kuusi luomiväriä kirkkaassa, kompaktissa pakkauksessa. Yhteensä näitä kuuden värin paletteja on Essencellä kuusi erilaista ja hinta taisi olla jotain kolmen ja neljän euron väliltä.


Six eyeshadow colours harmonizing each other, long-lasting, silky and smooth texture with different effects ranging from matt to shimmer to metallic.
Lupaukset ovat hienot, mutta niin missä ne mattasävyt? Kaikki sävyt ovat enemmän tai vähemmän shimmerisiä. Vaaleimmat sävyt eivät valittevasti ole myöskään silky eikä smooth.


Sunrise-paletin pigmenttisiin persikan ja kullan sävyihin ihastuneena tämä paletti näytti tosi kätevältä mattasävyihin yhdistettynä. Neutraalit shimmersävythän kelpaavat aina! Ensikosketus oli pieni pettymys, kuivalta tuntuvat. Ehkä swatchautuvat iholle paremmin? Käyttäytyvät kiltisti silmäluomilla?


Nääh. Valitettavasti tämä paletti ei täyttänyt odotuksiani, jotka olin sille asettanut pikkuisesta hinnastaan huolimatta - se toisensävyinen kun toimi moitteettomasti! Nude-paletin vaaleat sävyt ovat sen verran kuivia ja heikkopigmenttisiä, että ne pyyhkiytyvät iholta pois pienestäkin kosketuksesta. Oikean alakulman lämmin ruskea on paletin pelastus.


Sitä ruskeaa tähän silmämeikkiin saikin sitten lätkiä. Liikkuvalle luomelle kerrostin paletin vaaleita sävyjä, mikään kun ei oikein ottanut pysyäkseen. Lopputuloksena epämääräinen ruskea läntti silmäluomen yläpuolella. Aina ei onnistu!
Postaus on varsin negatiivinen, mutta Essencen tuotteista on pyydetty arvioita ja tämän neutraaleja luomivärejä sisältävän paletin voisin kuvitella kiinnostavan monia arkimeikkaajia. Minun mielipide: älä tuhlaa niitä muutamaakaan euroa, jonka tämä maksaa. Samalta merkiltä löytyy esimerkiksi Metal Glam -luomivärinappeja, joista irtoaa paremmin pigmenttiä ja edullisia paletteja metsästävälle suosittelen lämpimästi esimerkiksi Wet n Wildia.

1 kommentti:

  1. 4 kommenttia All About Nude


    Tiltu
    7.3.2015 at 11:02 (4 kuukautta ago)
    Mä hipelöin kanssa Essencen paletteja Berliinissä viime viikolla, mutta jätin kauppaan :D
    Sulla on muuten tosi kauniinmuotoiset kulmakarvat!

    Vastaa

    Helena
    8.3.2015 at 21:09 (4 kuukautta ago)
    Ehkä ihan hyvä vaan, jos tätä satuit hipelöimään ;) Essenceltä löytyy kyllä monia oikein hyviä tuotteita, hieman hakuammuntaa vaan! Ja voi kiitos!

    Vastaa

    Emma
    7.3.2015 at 13:29 (4 kuukautta ago)
    Mulla on nämä molemmat kans, Sunrise ja Nude. Molemmat on ollu kovassa käytössä arkiaamuisin, tulee nopeasti hillittyä mutta kivannäköistä tulosta. Ei nämä kumpikaan tietty mitään aivan järjetöntä huippulaatua ole, mutta hinta-laatu -suhde on vähintäänkin hyvä :D

    Vastaa

    Helena
    8.3.2015 at 21:11 (4 kuukautta ago)
    Luonnollisen, helpon meikin näillä Essencen paleteilla voi tosiaan saadakin aikaiseksi, sen suhteen hintaisikseen ihan kivoja! Minä olen vaan mieltynyt niin pehmeisiin ja pigmenttisiin luomiväreihin, että tämä paletti oli pettymys – varsinkin kun ekana ostamani Sunrise oli paljon parempi! :P

    Vastaa

    VastaaPoista