23.4.2015

Kauneusbloggaajan kummallinen käytös

Muiden kauneusbloggaajien kanssa on joskus tullut pohdittua, miten hassulta väeltä saatammekaan välillä normaalien ihmisten silmissä näyttää. Tänään halusinkin pohtia kanssanne näitä hullunkurisia tapojamme ja muita yleistyksiä, joiden perusteella kauneusbloggaajan voi tunnistaa. Jatkakaa listaa kommenttien puolella, jos keksitte lisää!
Olen muuten varma, että parikin muuta bloggaaja on joskus tehnyt samantapaisen postauksen mutta enpä tietenkään muista, ketkä. Ilmiantakaa itsenne tai tietämänne tyypit!

1)  No ensiksi se ilmiselvä päällepäin näkyvä merkki ruokakauppareissujenkin jälkeen: kämmenselästä löytyy uusimman huulipunakokoelman kaikki sävyt tai vähintään komea glitterkerros.


2) Tyhjien purkkien jemmailu: kuka muu säilyttää shampoopulloja tyhjentymisen jälkeen kuin kosmetiikkabloggaaja? Niiden purkkien ja tuubien myös suorastaan odotetaan tyhjentyvän, jotta kokeilujonosta saisi korkattua jotain uutta.


3) Edelliseen liittyen: näytteiden testaamisen ajoittaminen loppukuuhun. Jos tuotenäytteen haluaa mukaan arvioitaviin (oli se sitten lempparit tai loppuneet), se kannattaa ottaa käyttöön kuun loppupuolella, että itse tuotteesta vielä muistaa jotain kuunvaihteessa. Kuun lopussa ilmenee myös purkkien raivoravistelua kun melkeintyhjät saippuapullot on pakko saada mukaan kuluvan kuun loppuneisiin!


4) Tuotekuvaus ulkona. Muotibloggaajiin ollaan jo totuttu, asukuvien ottaminen ulkona ei kiinnitä enää niin paljon huomiota. Mutta hei, kokeilepa olla kameran kanssa pyrstö pystyssä tienlaidassa voidetuubi kivannäköisen kukan viereen asetettuna ja kerro, kääntyivätkö ne päät.


5) Jatkuva tehokkaampien säilytysratkaisujen etsiminen. Väitän, että jokainen kauneus- ja kynsibloggaaja tietää, mitä ovat Alex ja Helmer.


6) Rekvisiitaksi ostaminen. Ruokakaupasta piti ostaa appelsiini, vaikka sille on allerginen - se kun kuvaa niin hyvin tuotteen tuoksua! Kevättalvella tulppaanit valtaavat blogikuvat.


7) Omienkin ohjeiden vastaisesti vääränvärinen meikkivoide: kyllä, joskus uhraudumme tieteen nimissä ja testaamme tuotteen koostumusta vaikka sävy ei olisikaan sopiva. Tämä on myös se päivä, jolloin olet  liikkeellä tukka pystyssä ryppyisissä vaatteissa ja törmäät kaupungilla suoraan kampaajalta tulevaan vanhaan tuttuun.


8) Kuvittelenko vain, vai hymyilevätkö Postin sekä lähimmäin kosmetiikkaliikkeen työntekijät hauskasti jo nähdessään minut..? Postissa voisi olla jo meitä hörhöjä varten jonkinlainen kanta-asiakasohjelma.


9) Surkeahkoa shoppailuseuraa ei-kaltaisilleen: niitä kertoja kun olen sanonut ihan vain nopeasti koukkaavani tavaratalon kosmeosaston läpi ja havahtanut puolen tunnin kuluttua haaveiluuni ystävän tai miesraukan ihmetellessä missä viivyn, ei varmasti voi laskea omistamillani sormilla. Toisaalta; jos etsit jotain kauneuteen liittyvää, minut kannattaa kyllä huolia mukaan!


10) Listan pitäminen esimerkiksi omistamistaan kynsilakoista tai tietyn merkin luomiväreistä. Ihan vaan ettei kävisi taas niin, että huomaa hankkineensa saman sävyn kahteen kertaan...


Sopiko sinuun useampi kuin yksi kohta? Jos et (vielä) ole bloggaaja, onneksi olkoon; olet hyvää vauhtia muuttumassa kaltaiseksemme kummajaiseksi. Seuraava vaihe onkin sitten taudin oireiden tartuttaminen lähipiiriin.
Kuvituksena random-räpsyjä instagramistani.

5 kommenttia:

  1. 40 kommenttia Kauneusbloggaajan kummallinen käytös


    Mousse / Kivipuuteri-kosmetiikkablogi
    23.4.2015 at 16:42 (2 kuukautta ago)
    Ainakin kuusi kohtaa päti minuun, mutta etenkin tuo Postissa käyminen osuu hyvin. Etenkin yksi postitäti muistaa minut, melkein hävettää käydä postissa, jos sama henkilö on aina palvelemassa :D

    Vastaa

    Helena
    23.4.2015 at 18:21 (2 kuukautta ago)
    Haha, tiedän tunteen! :D Välillä tekisi mieli sanoa, että ei tää mun pakettiralli oo mitään epäilyttävää, näissä on ”vaan” kosmetiikkaa! :’D

    Vastaa

    Martina
    23.4.2015 at 16:54 (2 kuukautta ago)
    Hahaha, voin NIIN samaistua noihin kaikkiin! :DD Amen!

    Vastaa

    Helena
    23.4.2015 at 18:21 (2 kuukautta ago)
    Tiesin, että kohtalontovereita löytyy :D

    Vastaa

    Panda
    23.4.2015 at 16:55 (2 kuukautta ago)
    OI kyllä tuo ulkona pyrstö pystyssä valokuvaaminen :’D. Otin kerran isoon meikkipussiin kaiken mikä piti valokuvata ja pyörin sen ja sisällön kanssa ympäri puistoa asettelemassa tuotteita milloin kasvin ja milloin tietyn esineen viereen. Voiko typerämmältä enää näyttää, KAMOOON se on joku rasvatuubi :D?

    Tai kun pidän räpylöitä tai hajuvesipurkkia ilmassa jonkun matalan puunoksan kohdalla ja miesparka joutuu räpsimään kuvia.

    Vastaa

    Helena
    23.4.2015 at 18:23 (2 kuukautta ago)
    Ahahhaa! :D Just näin! Mahdollinen asuinkumppani tietenkin joutuu kärsimään melko monella tavalla näistä omituisuuksista..

    Vastaa

    Maiju
    23.4.2015 at 17:42 (2 kuukautta ago)
    Mikä toi iiiiihana huulipuna tuossa ensimmäisessä kuvassa on? Loppu menikin ihan ohi ;)

    Vastaa

    Helena
    23.4.2015 at 18:24 (2 kuukautta ago)
    Ihana! :D Se on YSL:n Rouge Volupté sävyssä 1 Nude Beige :)

    Vastaa

    hellin
    23.4.2015 at 18:40 (2 kuukautta ago)
    Tuttua on, tosin tuli tästä muutama vinkkikin, esim tuo näytejuttu..
    Mä kuvaan harvemmin pihalla, mutta vois kyllä etsiä sieltäkin kivoja kuvauspaikkoja :).
    Hah, ainakin bloggaajat työllistävät kukkakauppiaita :D.

    Vastaa

    Helena
    24.4.2015 at 23:40 (2 kuukautta ago)
    Jee, kiva et tuli vinkkejäkin! Totta, bloggaajat taitavat tukea kukkakauppoja aika hyvin :D

    Vastaa

    VastaaPoista
  2. hanna
    23.4.2015 at 20:23 (2 kuukautta ago)
    Joo tuttua on melkein jokainen… Harvinaisen usein tulee kaupassa swatchailtua kaikkea ja sitten tulee ärräpäitä jos kaupasta ei löydy näitä puhdistuslappuja meille hulluille :D Myöskin se ’käyn nopeasti kosmetiikkaosaston lävitse’ on erittäin tuttu lause! Niin ja tuo valokuvaus, ei edes mennä sinne…

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    Vastaa

    Helena
    24.4.2015 at 23:49 (2 kuukautta ago)
    Joo, kyllä suututtaa jos ei kosmetiikkaosastolta löydy niitä paperinpalasia, monen takin hihat on tullu sotkettua huulipunalla :’D

    Vastaa

    Jonna H.
    23.4.2015 at 20:40 (2 kuukautta ago)
    Hahahaahaa, loistava! Aika moni osui… :D

    Vastaa

    Helena
    24.4.2015 at 23:57 (2 kuukautta ago)
    Jes! :D

    Vastaa

    Elisa | Miten niin liikaa?
    23.4.2015 at 20:51 (2 kuukautta ago)
    Mahtava ja hyvin kirjoitettu juttu! :) Listaan voisi vielä lisätä kavereiden tai toisen puoliskon pakottaminen milloin mihinkin kosmetiikkatestiin. ”Ei se haise pahalle, nyt vaan käytät sitä!!”

    Vastaa

    Helena
    24.4.2015 at 23:58 (2 kuukautta ago)
    KYLLÄ!
    (miehellä on tällä hetkellä testissa persiljasaippua, oisit nähnyt sen ilmeen ku esittelin innoissani tuotteen..)

    Vastaa

    Salla
    23.4.2015 at 21:23 (2 kuukautta ago)
    Hihi, kiva postaus :)

    Vastaa

    Helena
    24.4.2015 at 23:58 (2 kuukautta ago)
    Jee, kivaa jos tykkäsit!

    Vastaa

    Sissi
    24.4.2015 at 00:33 (2 kuukautta ago)
    11)luet tätä postausta, hymähtelet ja nyökkäilet ymmärtäväisenä useammassakin kohdassa:D

    Luulen, että musta puhutaan täällä meidän kulmilla kun useampikin naapuri on yllättänyt mut pihalta kameran kanssa kuvaamasta omia käsiäni…

    Vastaa

    Helena
    25.4.2015 at 00:00 (2 kuukautta ago)
    Mäkin oon alkanut miettiä, mitä (ekan kerroksen) parvekkeen ohi kulkevat ihmiset miettivät kun asettelen ja kuvailen kaikenmaailman purkkeja siellä..

    Vastaa

    Johanna Mia Maria
    24.4.2015 at 09:29 (2 kuukautta ago)
    Joo, kröh… Sitä vissiin seura tekee kaltaisekseen. :’D

    Kaksilahkeinenkin on muuttunut kumman valikoivaksi kosmetiikan käyttäjäksi. Enää ei pelkkä taviskasvovoide/-shampoo kelpaa, vaan minulta kysytään, että olisikohan tämä ja tämä herran tarpeisiin sopivaa. :D

    Vastaa

    Helena
    25.4.2015 at 00:02 (2 kuukautta ago)
    Hienoa!! :D Meilläkin on totuttu siihen, että minä neuvon (ja no, valitsen) miehenkin tuotteet.. Vielä tuo ei osaa ihmeempiä vaatia mutta tuoksu on tullut ratkaisevaksi tekijäksi melkein kaikissa tuotteissa :D

    VastaaPoista
  3. Saana Minerva
    24.4.2015 at 11:02 (2 kuukautta ago)
    Huippupostaus! Mä löysin itseni varsinkin kolmesta viimeisimmästä kohdasta. Erityisesti toi kohta 8 kosketti nyt, kun oon käynyt viikon sisällä kolmesti Postissa ja joka kerta saman tyypin tiskillä… Välillä tekisi mieli muuttaa ihan vain siksi, jotta lähiposti ja sen henkilökunta vaihtuisi ja mä saisin mahdollisuuden esittäytyä taas (hetken aikaa) ihan normaalina ihmisenä.

    Viime vuonna tilaisin ahkerasti Lushin UK:n nettikaupasta ja aina sama postimies toi voimakkaasti tuoksuvan paketin mun ovelle. Ja joka kerta hihkuin kiitollisena innosta siihen malliin, että postisetä luuli varmasti mun haistelleen saippuoitani vähän turhan hanakasti.

    Vastaa

    Helena
    25.4.2015 at 00:06 (2 kuukautta ago)
    Haha, tiedän todellakin tunteen! :D Postin työntekijöiden hymyilevät kommentit ”jaahas, tällasta tällä kertaa” melkein jo hävettää :’D Pitävät varmaan ihan pöpinä kun ravaan siellä jatkuvasti… Postimies on hei varmaan itsekin nuuhkinut salaa ihastuksissaan sun Lushin paketteja ;)

    Vastaa

    Sonia
    24.4.2015 at 16:54 (2 kuukautta ago)
    Niin totta! :D Lisää:
    – Kavereiden lisänimet. Kosmetiikkabloggaaja tuntee myös Mustaa Kajalia -Heidin. Hän olettaa myös uusien poikaystävien tietävän heti paremmin, kuka on Sanni, jos siihen lisää ”siis Karkkipäivän Sanni.”
    – Sorsitut poikaystävät. Niitä yritetään kaikin tavoin valjastaa tieteen nimissä testikaneiksi. Sen jälkeen heidän oletetaan vastaavan esseemittaisesti kokemuksestaan jonkun aftershaven kanssa.
    – Paperikassit. Niitä on kaikkialla. Mutta älä koske niihin: ne ovat vielä lajiteltavana tai odottavat jotain. Tuossa yhdessä on asap testattavat, tuossa toisessa testiin kun ehtii -tuotteet, tuo kassi odottaa kuvausta, tuossa on pois annettavia, tuo on eilisestä tapahtumasta ja vielä lajittelematta…
    – Edellä mainittu hallittu kaaos -tyyppinen järjestely: tuotteet eivät ole edes samaan kohtaan kroppaa, mutta jalkarasva ja kajal ovat samassa paikassa koska ovat molemmat tulossa mahdollisimman pian testiin.
    – Uudet tuotteet on kuvattava ennen avaamista. Samoin LivBox. Sitä huulipunaa ei käytetä ennen kuin se on kuvattu. Poikkeus on blogin aloittaminen, jolloin tuotteet ovat jo avattu.
    – Jatkuvat ostolakot koskien kosmetiikkaa ja niiden rikkominen
    – Viimeisiään vetelevien tuotteiden haltioitunut esittely kaikille (myös sille jo kohtaloonsa alistuneelle poikaystävälle): ”kato ny, pannu!”

    Vastaa

    Sonia
    24.4.2015 at 17:00 (2 kuukautta ago)
    – Keräily. Käsitys siitä, että nämä kynsilakat ja tuo luomiväri olivat äärimmäisen hyviä ostoksia, vaikka niitä ei ole käytetty kuin kerran – jos sitäkään.
    – Diilaus. Alennukset, ystävämyynnit… Kavereille diilataan, jos asuvat kaukana tai eivät muuten pääse.
    – Matkakohteen tarjonnan selvittäminen: joo joo on siellä ranta blaa blaa mutta onko siellä Sephora? Kiko? Myydäänkö kentällä mitä?
    – Hintamuisti. Välttämättä maitolitran tms. hintaa ei muista, mutta kyllä Diorin viisikoiden normaalihinta tulee päästä. Jos et tiedä, onko lomakohteessasi edullisempaa kuin Suomessa, kilauta kosmetiikkabloggaajalle.

    Vastaa

    VastaaPoista
  4. Sonia
    24.4.2015 at 17:14 (2 kuukautta ago)
    – Vapaapäivien syyt: ”tota mun pitäis mennä tekeen luomiväriä Lumenelle niin tarttisin vapaaksi ton päivän.”
    – Kielenkäyttö. Välillä sitä vaan unohtaa, että kaikki kaverit eivät tiedä, mistä ihmeestä puhut, kun kehut huulipunaa tms. ja pohdit ääneen, että pitäisi päästä swatchaamaan kotona olevan punan kanssa, koska se saattaa kyllä olla dupe.
    – Vuodenaikojen merkitys muuttuu. Kesä muuttuu kivemmaksi, koska valoa riittää kuvaamiseen. Talvella taas tulee Zoyalta yleensä kiva kokoelma. Keväällä hologrammilakat kaivetaan esiin. Syksyllä on kauneusmessut.
    – Vain toisen silmän meikkaaminen.

    Vastaa

    Päivi
    24.4.2015 at 23:32 (2 kuukautta ago)
    Hahaa, loistavia nuo Sonian kommentit! :D

    Vastaa

    Helena
    25.4.2015 at 00:10 (2 kuukautta ago)
    SONIA SÄ OOT MAHTAVA! :D
    Tee oma versio jooko, tiedän, että sulta tippuis näitä lisääkin :’D

    Siis joo, paperikassit. Tuotteita tulee pyöriteltyä ees taas ja lajiteltua millon minkäkilaisiin satseihin. Tärkein on ei-saa-koskea-koska-ei-ole-kuvattu -kassi. Ja matkakohteen shoppailumahdollisuuksien kartoittaminen alko hihityttää! Niiiin tuttua! Ja kosmetiikkaslangi! Ja no, kaikki noi mitkä mainitsit! :D <3

    Vastaa

    Sonia
    26.4.2015 at 22:23 (2 kuukautta ago)
    Mä aattelin eka et tekisin mut en jaksanut niin laitoin nää tänne. :D

    Vastaa

    Elisa | Miten niin liikaa?
    25.4.2015 at 13:24 (2 kuukautta ago)
    Välitön raivostuminen, jos perheenjäsen on heittänyt pois tyhjän kosmetiikkapurnukan. 1) se olisi pitänyt kuvata kuukauden loppuneisiin 2) se kuuluu MACin, Lushin tai vastaavan palautuskampanjaan joissa tiettyä määrää tyhjiä tuotteita vastaan saa ilmaisen tuotteen.

    Vastaa

    VastaaPoista
  5. 25.4.2015 at 13:31 (2 kuukautta ago)
    INCI-listojen syynääminen ja voivottelu ”voi ei tää on ihan täynnä silikonia” / ”voi ei tässä ei ole yhtään silikonia” riippuen tuotteen käyttötarkoituksesta.

    Kummastus kemppariosastolla, kun kuulee myyjän neuvovan asiakasta aivan päin honkia. Eikö nyt tuollaista ihan yksinkertaista asiaa voi ammattilainen osata!

    Sen parhaan tuotteen ikuinen metsästys. Toki on olemassa luottotuotteita, joihin voi aina palata, mutta ihonhoitorutiinissa on aina tilaa uudelle seerumille. Jos tämä olisi Se Oikea…

    Omituiset säilytysratkaisut: hajuvedet nyt vaan säilyvät parhaiten jääkaapissa, eikä tuota tuorenaamiota voi jättää huoneenlämpöön.

    Ylihygieenisyys: SIIS APUA ETKÖ KÄYTTÄNYT SPAATTELIA TUOHON RASVAAN. Kaupan testerit ovat suorastaan kammoksuttavia ja sen takia mukana kulkee aina desinfiointiaine suihkepullossa, jos jotain tuotetta nyt vaan on ihan pakko kokeilla suoraan kasvoille. Kirppareilta ostetaan korkeintaan sinetöityä ja käyttämätöntä kosmetiikkaa, eikä silmätulehdukselta voi koskaan suojautua liian hyvin.

    Vastaa

    Helena
    25.4.2015 at 22:12 (2 kuukautta ago)
    Kyllä Elisa, KYLLÄ! :D Säkin saisit tehdä hei oman version kun keksit helposti lisää!

    Vastaa

    Sinny O
    25.4.2015 at 17:59 (2 kuukautta ago)
    Ahhahah niin osuvia juttuja!!! :’D Mun pitäis varmaan hankkia kosmetiikalle toinen jääkaappi tai jotain… Luin tästä muutaman kohdan Peksillekin ääneen, ja naurusta päätellen osui kohdilleen :D

    (Karkkipäivän Sannia se ei muistanut välittömästi, mutta Saara Sarvas on tuttu juttu :’D)

    Vastaa

    Helena
    25.4.2015 at 22:13 (2 kuukautta ago)
    Haha, loistavaa! :D Meiltäkin löytyy tällä hetkellä jääkaapista ainakin kasvonaamiota… Varotin kyllä miestä, että näyttää namilta mut ei kannata maistaa ;)

    Vastaa

    sadenh
    25.4.2015 at 19:42 (2 kuukautta ago)
    Mahtava postaus! :D
    Seitsemän kohtaa kuulosti täysin multa ja lisäksi tuo ulkona kuvaaminen on tuttua; mä vaan satun yleensä kuvaamaan omakotitalon pihalla ja kuusiaita peittää sen verran hyvin, että ohikulkijat eivät näe mitä teen. :D

    Vastaa

    Helena
    25.4.2015 at 22:14 (2 kuukautta ago)
    Sinä onnekas! Meillä on ainoastaan parveke EKASSA KERROKSESSA joten piiloon ei pääse :D Vanhempien omakotitalon pihapiiriä pitäis päästä käyttämään enemmän hyödyks…

    Vastaa

    Saana
    26.4.2015 at 16:36 (2 kuukautta ago)
    Täällä varsinainen amatööribloggaajakin samaistuu nuihin kaikkiin. Myös kommenteissa esilletulleisiin faktoihin on pelottavan helppo samaistua. Kuinkakohan pahalta mun tilanne näyttää vaikka vuoden päästä :D

    Vastaa

    Sonia
    26.4.2015 at 22:24 (2 kuukautta ago)
    Ei, se menee tohon jo puolessa vuodessa. Sori. Tätä tää nyt sit on, pitikö aloittaa se blogi. ;D

    Vastaa

    Ilona
    27.4.2015 at 19:35 (2 kuukautta ago)
    Ahahaa. KYLLÄ. :DDD Tää postaus ja kaikki kommentit <3

    Vastaa

    VastaaPoista