21.4.2015

Tähtinäyte + takaisin Tamannaan

Ihoni on viimeisen parin viikon aikana temppuillut ihan tolkuttomasti, näitä kuvia ottaessa ainoastaan leuassa näkyy olevan näppy. Palaan ihoni inhottavaan tilaan viimeistään ensi viikolla!
Pyysin viimeksi Kicksissä asioidessani näytteen Diorin Star-meikkivoiteesta, sillä kuulemieni (ylistävien) arvioiden perusteella se voisi sopia usein paikoittain kuivuudesta kärsivälle sekaiholleni. Testiin lähti tietenkin vaalein sävy, tosin muutamaa päivää aiemmin olin käyttänyt itseruskettavaa, joten keskitalven kalmasävylleni tuokaan ei sovi.

Starin koostumus yllätti! Vaikka se levittyi iholle sametinpehmänä todella vaivattomasti ja sain olla tosi huolimaton levityksen kanssa, tuli lopputuloksesta äärimmäisen luonnollisen näköinen! Hillityn kuullon ja pehmeän, keskipeittävän pinnan jättävä voide tuntui ja näytti kevyeltä. Talvella tämä voisi mennä minulla ilman puuterointiakin - jos valikoimassa olisi vielä vähän vaaleampi sävy. Pohja pysyi tasaisena iltaan asti, nenänpielistä ja suunympäryksestä meikki hieman kului, kuten minulla aina.
Dior Star-meikkivoidenäytteen lisäksi käytin meikkiin seuraavia tuotteita:
Collection Lasting Perfection -peitevoide (Fair)
NYX Radiant Finishing Powder -kuultopuuteri (Brighten)
Barry M Chisel Cheeks Contour Kit -varjostuspaletti
Jordana Blush Powder -poskipuna (Sandalwood)
Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade -kulmaväri (Taupe)
Essence Lash & Brow Gel Mascara -kulmageeli
Lancôme Grandiôse -ripsiväri
Beauty UK Line & Define Eye Pencil (Metallic Rose)
Anastasia Beverly Hills Tamanna -luomiväripaletti
YSL Rouge Volupté -huulipuna (Nude Beige)

Swatchit vasemmalta oikealle:
Anastasia Beverly Hills Fresh (Tamanna), Blush (Tamanna), Chocolate (Tamanna), China Rose (Tamanna), Beauty UK Line & Define Eye Pencil 13 Metallic Rose, YSL Rouge Volupté 1 Nude Beige, Jordana Blush Powder 33 Sandalwood.
Tamanna-paletti on tehnyt paluun - minulla oli turhan pitkä tauko kun en käyttänyt tätä kertaakaan. Talven tauon jälkeen Tamanna näyttää taas mielenkiintoiselta! Käytin sävyä Fresh koko luomen alueella kulmakarvoihin asti, Chocolatella tein luomivakoon vahvan varjon, jota pehmensin ylöspäin China RosellaBlush pääsi liikkuvalle luomelle sekä Chocolaten kanssa myös alaripsirajaan. Alas tein rajauksen Beauty UK:n punakullan sävyssä hohtavalla kynällä. Poskilla Jordanan lämminsävyistä poskipunaa (ovat muuten hintaisikseen aivan mahtavia!) ja huulilla kevyesti taputeltuna YSL:n nudea punaa.
Mutta se Diorin tähtimeikkivoide - kuka omistaa? Kannattaako minunkin?

1 kommentti:

  1. 9 kommenttia Tähtinäyte + takaisin Tamannaan


    Jonna H.
    21.4.2015 at 18:40 (2 kuukautta ago)
    Lopputulokset perusteella, kannattaa! Itse en ole kokeillut, vaikka mieli tekisi. :)

    Vastaa

    Helena
    21.4.2015 at 23:44 (2 kuukautta ago)
    Tuo teki kyllä ihosta aika ihananoloisen… Tekisi niin mieli lisätä ostoslistalle, mutta tuo sävy vähän arveluttaa – näinköhän tarvitsisin aina itseruskettavan pohjalle :D

    Vastaa

    Miss J
    21.4.2015 at 18:56 (2 kuukautta ago)
    Mä tykkään kanssa Starista mielettömästi ja suosittelen kyllä lämpimästi! Olisin itse asiassa ostanut sitä ekan pullon jälkeen heti toisen perään, mutta se oli tuolloin loppu ja käännyin vanhemman suosikkini Lancômen Teint Miraclen puoleen, mutta ei se kyllä Starille vertoja vedä. :)

    Vastaa

    Helena
    21.4.2015 at 23:45 (2 kuukautta ago)
    Teint Miracleakaan en muuten ole testannut! Hmm, löytyisiköhän siitä hitusen vaaleampaa sävyä kuin Starista… :)

    Vastaa

    Miss J
    22.4.2015 at 20:08 (2 kuukautta ago)
    TM:stä ja tietääkseni muistakin Lancômen meikkivoiteista löytyy 005-sävy, joka menee ainakin mulle hyvin talviaikaan. :)

    Vastaa

    Anna
    21.4.2015 at 20:52 (2 kuukautta ago)
    Oooh tuo meikki on kyllä kaunis!

    Vastaa

    Helena
    21.4.2015 at 23:45 (2 kuukautta ago)
    Kiitti Anna! <3

    Vastaa

    Noora
    22.4.2015 at 08:13 (2 kuukautta ago)
    Ihana meikki ja nätti varsinkin tuo Beuaty UK:n kynä. Prettystäkö olet Beauty UK.ta tilannut vai mistä? :)

    Vastaa

    Helena
    22.4.2015 at 15:43 (2 kuukautta ago)
    Kiitos! Ja juurikin Prettysta tuo Beauty UK:n kynä on tilattu :)

    Vastaa

    VastaaPoista