30.5.2015

Toukokuun lempparit

On kuluneen kuun käytetyimpien tuotteiden aika! Lyhyet tarinoinnit siis niistä, joihin tartuin toukokuun aikana yhä uudelleen ja uudelleen.


Yritän aina miettiä mukavankokoisen joukon tuotteita, joita ihan oikeasti olen käyttänyt jatkuvalla syötöllä. Toukokuuta pohtiessani päädyin näihin. Ihonhoitotuotteet, jotka blogissa ovat jo näkyneet, yksi hiustuote sekä kynsienhoitotuote sekä kasa meikkejä, joissa toistuu sama sävy, johon ihastun joka kevät uudelleen.



Aussien hiustenhoitosuihke* on viime aikoina toiminut minulla selvityssuihkeena, jota käytän suihkun jälkeen hiuksiini ihan ekana ennen mitään öljyjä tai muotoilutuotteita. Paitsi että hiuksista tulee helpommin hallittavat, ne myös tuntuvat ihanan pehmeiltä! Tämä versio on suunnattu erityisesti värjätyille hiuksille ja Aussien tuotteiden tapaan tuoksuu makean hedelmäiseltä, nam!



Tässä kuussa tehokäyttämäni kasvojenhoitotuotteet ovat saaneet jo omat arvostelunsa. L300 Bright & Firm -tuotesarja* on pehmentänyt ja hoitanut herkkää ihoani tehden siitä kimmoisan ja kirkkaan näköisen, LV kasvoseerumi* antaa kasvojen iholle ekstrakosteushörpyn!



Ah, vihdoin kynsinauhaöljy, joka ei sisällä manteliöljyä! RiaG:n suosituksesta tilasin Bliss Kiss:n öljyn kokeiluun (täältä) ja kyllä kohta vaan on tehtävä uusi tilaus ja tilata vähän isompi satsi kerralla. Tilasin täysin tuoksuttoman, mutta Pink Sugar -versiotakin tekisi mieli kokeilla! En ole käyttänyt tätä kuurina niin kuuliaisesti kuin olisi pitänyt, mutta jo se, että muistan sutia kätevällä kynällä öljyä kerran päivässä kynsinauhoilleni, auttaa paljon! Kynteni ja kynsinauhani ovat kaukana kynsibloggaajien täydellisistä, mutta enää ne eivät ole ihan niin karua katseltavaa.. :)



Talven ajan Chanelin peitevoiteeni oli tauolla, sillä vaalein saatavilla oleva sävy 10 ei ole talvi-iholleni tarpeeksi vaalea. Viime viikkoina olen tarttunut tähän ihan koko ajan itseruskettavan (epäsäännöllisen) käytön tehtyä kasvoistani edes vähän vähemmän valkoiset. Silmien alle käytän edelleen vaaleampaa voidetta mutta näppyjen ja muiden pienten ihovirheiden peittämiseen tämä on kätevä!



Paksuhko, pehmeä voide on hyvin pigmenttistä ja pysyy iholla kiitettävän kauan. Samantyylisessä pakkauksessa tulevaan Maybellinen Fit Me -peitevoiteeseen verrattuna Chanel on stydimpää tavaraa. Maybellinen peitevoide, joka on edullisista voiteista lempparini, on kosteuttavampaa ja kevyemmäntuntuista iholla. Tämä aavistuksen kuivempi voide pysyy ainakin minun ihollani pidempään paikallaan. Hinta vaan on aika auts.



Talvella käytin ahkerasti The Balmin Down Boy -poskipunaa, joka on suloinen, viileä pinkki. Kesän lähestyessä samalta merkiltä kovassa käytössä ovat olleet Bahama Mama -aurinkopuuteri sekä Hot Mama! -poskipunaa. Poskipunassa lukee sen soveltuvan myös luomiväriksi, minä olen käyttänyt myös aurinkopuuteria silloin tällöin silmämeikissä.



Bahama Mama viileä mattaruskea, joten se sopii varjostustenkin tekemiseen - vaikka näin vaalealle näyttääkin pelottavan tummalta! Hyvin kevyesti käytettynä jälki on kuitenkin hillittyä ja pigmenttinen puuteri levittyy ja häivyttyy tasaisesti iholle, kunhan muistaa, että lisääminen on sata kertaa helpompaa kuin pois ottaminen! Hot Mama! muistuttaa vähän Narsin legendaarista Orgasm-poskipunaa. Persikkapinkki kultaisella hohteella. Oikein pehmeä ja pigmenttinen tämäkin, The Balmin laatuun olen ylipäänsä ollut oikein tyytyväinen.



MAC-ostospostauksessani tämä kaksikko näkyi jo kuun alussa. Springsheen-poskipuna on hyvin samankaltainen kuin The Balmin Hot Mama, mutta jälkimmäinen on hieman pinkimpi, minkä huomaa etenkin auringonvalossa. Springsheen hohtaa hieman enemmän lämpimissä persikansävyissä. MAC:n puna on myös aavistuksen kuivempi ja "turvallisempi" sutia pitkin poskia ilman, että väriä tulee kerralla liikaa. Glaze-huulipuna sävyssä Hue oli ostoslistallani ikuisuuden, onneksi vihdoin hankin sen! Läpikuultava ja kosteuttava lämpimänpinkki nudesävy on ihan täydellinen arkipuna. Levittämisen voi tehdä ilman peiliä ja sävy sopii oikeastaan kaiken kanssa.


Swatcheja kuvatessani nauratti; oikeanpuolimmaiset sävyt näyttävät kaikki aikalailla samoilta..! Lämmin persikkapinkki ihastuttaa joka kevät!
Oliko tuttuja tuotteita? Ihastuitteko te tässä kuussa johonkin ihan mahtavaan tuotteeseen, jota voisit suositella muidenkin kokeilemaan?
* saatu blogin kautta

28.5.2015

Hurjan hyvä huulikynä

 Hätähousu tässä taas terve. Muut ulkomaisia kauneusblogeja lukevat tietävät varmasti hyvin sen tunteen, kun törmää hehkutuksiin uutuustuotteesta, jota oman maan markkinoilla ei vielä näy eikä kuulu mutta käsiksi pitäis päästä.


Viimeksi niin kävi Maybellinen Color Drama Intense Velvet -huulikynän kanssa. Narsin vastaavat olivat kummitelleet mielessä kauan, mutta kun se hinta! Viime aikoina monen brittibloggaajan jutuissa on esiintynyt Maybellinen kuulema hyvin samankaltainen versio. No tiedä häntä, Narsin kynää en omista niin en voi verrata. Jos ne ovat vielä parempia, on kyllä syytä sijoittaa sellaiseenkin, nämä ovat nimittäin jo ihan hurjan hyviä!


Sävyjä on käsitykseni mukaan saatavilla kymmenen. Muutama viikko sitten bongasin nämä Asokselta, jossa näyttää tällä hetkellä olevan varastossa kuutta sävyä. Minä nappasin ostoskoriin kaksi; Nude Perfection sekä Fuchsia Desire.


Nude Perfection on hieman tummempi kuin odotin (ja toivoin). Lämmin, voimakkaasti oranssiin taittava nude ei ole minun ihonsävylläni se helpoin väri käyttää. Joko yritän uudestaan feikkirusketuksen kanssa tai pistän suosiolla eteenpäin. Harmittaa, tykkään sävystä mutta en siitä, miltä se näyttää kasvoillani!
Fuchsia Desire sen sijaan on ihan mielettömän herkullinen kesäsävy! Tämä on nimensä mukaisesti fuksianpunainen ja hyvin kirkas sellainen. Kylmänsävyinen pinkki saa hampaatkin näyttämään valkoisemmilta, mikä on tietenkin plussaa...

Color Drama Intense Velvet -huulikynien koostumus on pehmeä, ei kovin kosteuttavan tuntuinen mutta ei lainkaan kuivattavakaan. Kun kärki on terotettu, rajatkin on helppo käydä tarkasti läpi. Huulilla väri tuntuu lähinnä huonolta huulirasvalta eli lähes olemattomalta, rasvaiselta kerrokselta. Satiinimaisen, pehmeän jälkensä ansiosta väri kuluu tasaisesti pois eikä jätä kummallisia rantuja. Samasta syystä se toki myös lähtee liikkeelle kosketuksesta. Väri asettuu, mutta ei kokonaan. Siitä ehkä se käyttömukavuus! Kestoa en tarkasti kellon kanssa ole seurannut, mutta muutaman tunnin viiletin kuvan oikeanpuolimmaisella huulimeikillä kaupungilla ja kotiin tullessani poistin oikeastaan muuttumattoman meikin.
Nämä osoittautuivat ihan huippuhuulikyniksi, koostumus on kuivahuulisenkin mieleen!
Onko joku muu jo kokeillut? Tai bongannut näitä myynnistä jo Suomesta??

27.5.2015

Näyte parhaimmillaan

Tykkään tuoksunäytteistä keinona tutustua uusiin tuoksuihin, mutta kahtia taitettujen pahviläpysköiden sisällä ne harvoin herättävät kiinnostustani ennen nuuhkimista. Tämän näytteen kanssa kävi toisin, ihastelin oivaltavaa, tuoksua kuvaavaa ja niin simppelillä tavalla kiinnostusta herättävää "paketointia" jo ennen kuin olin haistanut itse tuoksua. Nerokas tapa erottua kaltaistensa joukosta!


Nina Riccin Les délices de Nina -näyte on kääritty söpösti pinkkiin paperiin, jolloin se muistuttaa karkkia, näin suomalaisen silmään tietenkin Fazerin Kiss Kiss -karkkia! Kääreen sisältää paljastuu suihkepäällä varustettu näytepullo, hyvä juttu. Menetän aina hermoni irti revittävien korkkien kanssa. Täysikokoinen tuote (saatavina 50ml ja 75ml) tulee Ninalta tutuissa omenapulloissa, Les délices de Ninan pinkin omenan päällä on kultainen karamellikuorrutus, aikas söpö!
Tuoksun taustalla ovat lapsuuden karkkimaailman ihanuus sekä sadut Hannu ja Kerttu ja Liisa Ihmemaassa. Mikähän tulee mieleen tuoksun mainosvideosta? Candy Crush, ehkä? No, ainakin iTunesista löytyy The Delices of Nina -niminen sovellus, joka näyttää erehdyttävästi tuolta karkkipeliltä.

Tuoksua kuvaillaan raikkaaksi, hedelmäiseksi ja makeaksi. Alkutuoksussa on sitruunaa ja mandariinia, makeassa sydäntuoksussa mansikkaa ja toffeeta, pohjatuoksussa vadelmaa, valkoista myskiä ja praliinia. Tässä yhdistyvät siis selkeästi makeus ja sitruksisuus. Karamellisuutta en erottanut niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta makeiden tuoksujen ystävänä tykästyin tähän - siitäkin huolimatta, etten koe tätä mitenkään uniikiksi tuokuksi. Tuoksu on EdT, eli ei kestä ainakaan omalla ihollani kovin kauaa.
Kuka muu on nuuhkinut tätä sokerihumala-tasoa hipovan makeaa karkkituoksua? Ihana karkkimaailma ja pahan olon aiheuttaja?

25.5.2015

Kubiss - meikkejä pikkurahalla! ( + arvonnan voittaja)

(Postauksen lopussa aurinkoisen arvonnan voittaja!)
Onko englantilainen, edullista värikosmetiikka valmistava merkki Kubiss jo tuttu? Tämän kuun alussahan LivBox paljasti, että Kubiss on heidän uusin yhteistyökumppaninsa - eiköhän ylläriboksistakin siis lähiaikoina tule löytymään jotain tältä merkiltä. Kubiss on kehitetty Englannissa yli 30 vuotta sitten ja merkin ideologiana on kaupunkielämän ominaisuuksien, värien ja tyylien tuominen kosmetiikan kautta kiireisenkin naisen elämään.


Kubiss-merkiltä löytyy silmämeikkien osalta luomivärejä, eyelinereita ja ripsivärejä, kasvomeikeistä peitevoide sekä valoa heijastava peitevoide, meikkivoide ja puuteri, huulimeikeistä huulipunat ja huulikiillot. Lisäksi merkillä on 50 sävyn kynsilakkavalikoima. Jokainen tuote maksaa vain 3,95€, kynsilakat saa vielä edullisemmin; 2,95€/kpl tai 2 kpl 5€. Kubiss-jälleenmyyjät näet täältä!


Kubiss-kynsilakasta on tosiaan saatavilla viitisenkymmentä eri sävyä, mikä on edullisen meikkimerkin valikoimalta mahtavaa! Lisäksi merkiltä löytyy kahdeksan kaviaarikynsilakkaa. Minulle tuli kolme pirtää väriä: tummahko, hehkuva oranssi (74), shimmerinen, voimakas mintunvihreä (64) sekä kunnon barbie-pinkki (38).


Kukaan ei varmaan osaa arvata, mihin näistä ihastuin eniten? ;) No joo, kyllä tuo pirteä pinkki creme-koostumuksellaan vaan vetoaa minuun! Kuvassa kynsillä on jokaista lakkaa kaksi kerrosta, jolla reunimmaiset cremet olivat täyspeittäviä, keskimmäinen metallinhohtoinen mintunvihreä kuultaa kärjestä aavistuksen läpi. Parin euron hintaansa nähden nämä yllättivät tasaisella levittyvyydellään (mihin toki tarvittiin tuo kaksi kerrosta). Pysyvyyttä en ole ehtinyt testaamaan.


Kubissilta löytyy kolme hauskasti nimettyä ripsiväriä; Mesmer Eyes, Fantas Eyes ja Volum Eyes. Näistä olen ehtinyt testata vasta violetissa hylsyssä olevan Fantas Eyes -ripsivärin.


Sinisessä pakkauksessa oleva Mesmer Eyes on porukan ainut vedenkestävä ripsari. Minä en yleensä käytä vedenkestävää ripsiväriä ihan sen takia, että poistaminen on hankalampaa kuin "normaalin" eivätkä herkät silmäni välitä hurjasta hankaamisesta öljypitoisilla aineilla. Mesmer Eyes:n harjan välit näyttävät vähän turhan isoilta minun makuuni, koen tiheään asetellut harjakset tarpeeksi erottelevina omille ripsilleni. En silti tuomitse vielä kun en ole kokeillu!


Violetti Fantas Eyes taisi olla ainakin Hennan suosikki, joten tätä kiiruhdin testaamaan ekana. Fantas Eyes lupaa pituutta, erottelevuutta sekä irtoripsimäisen vaikutelman. Keskeltä paksumpi harja tuntuu näppärältä mutta mitään huimaa pituutta tai erottelevuutta en tällä saanut. Massa on hieman kuivempaa kuin mitä normaalisti ripsiväreissä suosin. Toimii ehkä paremmin sellaisilla, joilla on määrällisesti vähemmän ripsiä (minulla on paljon, mutta ne ovat melko onnettoman pituisia ja sojottavat sinne tänne).


Keltaiseen pukeutunut Volum Eyes lupaa nimensä mukaisesti tuuheutta. Tässä on kolmesta ripsiväristä isoin harja mutta nuo "karvat" näyttävät olevan mukavan tiheässä. Odottaa vielä testailuani, saas nähdä mihin pystyy! 

Kubissilla on valikoimassaan neljä silmänrajaustuotetta. Sain nestemäiset rajausvärit testiin mustina, näitä on saatavilla myös ruskeana, harmaana, sinisenä ja kultaisena.


Nimet ovat näissä mielestäni vähän hassusti. Fine Eyeliner on tuo paksu, Liquid Eyeliner perinteisempi ohut- ja joustavakärkinen rajausväri. Fine Eyeliner on syvempi musta ja kuivuu mataksi, Liquid Eyeliner aavistuksen haaleampi ja käyttäjäystävällisempi taipuvaisen sivellinpäänsä ansiosta. Vaikka Fine Eyelinerilla ei helposti mitään ohutta rajausta saa, tykästyin siihen enemmän. Paksuhko, kissamainen rajaus syntyy helposti, jos nestemäinen rajausväri on jo tuttu juttu!


Ripsivärien puolelta löytyy myös kirkas mascara, jonka minä miellän enemmän kulmatuotteeksi. Kulmia meikatessa levitän aina viimeiseksi värillisen vahan tai kirkkaan geelin. Kirkkaan geelin sisältäessä soijaproteiinia en viitsinyt itse kokeilla tätä vaan se lähti jo uuteen kotiin. Tuoksu on muuten kovin prosenttinen..


Aurinkopuuterin pakkaus tuo mieleen Rimmelin. Samanlaisessa pakkauksessa on saatavilla myös tavallinen puuteri. Tämän koostumus on mukava, vaikka aluksi pinta tuntuikin kovin kuivalta. Levittyy suurella siveltimellä tasaisesti ja kauniisti iholle! Puuterissa on vienon vanhanaikainen, parfyyminen tuoksu, mikä ei kuulu suosikkeihini meikkituotteissa.


Sävy on kivan punertava, jolla ohimoille ja poskille saa sen efektin, että aurinko olisi päässyt paahtamaan ihoa (mitä minun kohdallani ei tapahdu lähes ollenkaan).


Näiden poskipunien pakkauksesta en pidä. Tuo hölmö minisivellinkin on viemässä tilaa aivan turhaan, ei sillä mitään poskipunaa levitetä! Tuoksu on näissäkin vanhahtava, ei tosin yhtä voimakas kuin aurinkopuuterissa.


Sävy 15 on himmeästi kimalteleva lämmin pinkki, sävy 5 mattapersikka. Iholla nämä käyttäytyvät hintaansa nähden oikein kivasti, pakkaus on näiden kohdalla huomattavasti huonompi kuin itse tuote. Poskipuna on saatavilla kuudessa eri sävyssä.


Kubissin 24:ssa sävyssä tuleva huulipuna lupaa pitkäkestoisuutta sekä hoitavuutta sisältämänsä e-vitamiinin ansiosta. Minulle tulivat testiin sävyt 14 Alpha Pink sekä 39 Rouge. Näiden kohdalla taas se pikkuruinen hinta tulee esiin; pakkaus tuntuu heiluvine muoviosineen halvalta eikä huulipuna kierry kokonaan hylsyn sisään, jolloin se pääsee herkästi sotkemaan pakkauksen. Huulipunissa on sama vahamainen tuoksu kuin esimerkiksi joissain L'Orèalin huulipunissa, ei kuulu sekään suosikkeihini.


Koostumukseltaan nämä yllättivät! Huulipunat ovat hyvin pigmenttisiä, liukuvat iholle vaivattomasti ja tuntuvat pehmeiltä ja miellyttäviltä. Sävy Alpha Pink (alempana kuvassa kasvoilla) on metallinhohtoinen kylmä pinkki, Rouge lämpimämpi kimallepuna. Kovin pitkäkestoisia en uskaltaisia sanoa näiden olevan ihan sen pehmeän koostumuksensa vuoksi.


Huulipunien tavoin e-vitamiinia sisältävistä huulikiilloista minulle tulivat testiin sävyt 19, 22 ja 14. Yhteensä sävyjä taitaa olla kuusi. Näiden tuoksu on ihan eri maata kuin huulipunien! Kiilloissa on hyvin makea karkkituoksu (tykkään).


 En tiedä löytyykö muista sävyistä vähän vähemmän kimaltavia yksilöitä, nämä saamani ovat tosi glitterisiä ja siksi minulle vähän hankalia. Sävyt näyttävät herkullisilta, mutta harmikseni koostumus on todella tahmeaa ja paksua.
Alla vielä meikki, johon käytin näitä Kubiss-meikkejä.
Käytössä merkiltä aurinkopuuteri, poskipuna sävyssä 15, Fine Eyeliner, Fantas Eyes -ripsiväri sekä Alpha Pink -huulipuna. Miltä näyttää?

Sitten siihen viime viikolla käyntiin laittamani arvonnan voittajaan!
Kommenttejanne oli ihan mielettömän mukavaa lukea, kiitos ihan jokaisesta <3  Postaustoiveistanne sain paljon ideoita ja yritän toteuttaa mahdollisimman paljon niistä! Tällä kertaa random.org arpoi voittajaksi nimimerkin Nella / Neiti Minttukihara, onneksi olkoon! Voittajalle on lähetetty sähköpostia, kiitos kaikille osallistumisesta!
postauksen tuotteet saatu blogin kautta -

24.5.2015

Melon Love

Herbinan uudet body sprayt vilahtivat postauksessani, jossa kerroin käväisseeni Bernerin keväisessä bloggaajatapahtumassa. Tämä kotimainen, edullinen merkki on tuonut tänä keväänä kauppoihin siis kolme erilaista body mistiä, jotka sopivat sekä vartalolla, hiuksilla kuin huonetuoksunakin käytettäväksi.


 Body mist on tuoksuna kevyt; runsaastikaan suihkittuna se ei ole yliampuvan voimakas eikä kestä iholla kauaa. Etenekin nuorille nämä ovat aivan ihania, muistan itsekin käyttäneeni varhaisteini-ikäisenä yksinomaan kevyitä tuoksusuihkeita.


Toki body mistit ovat mukavia tuoksuja aikuisillekin, minä vaan koen Herbinan kolme saatavilla olevaa vaihtoehtoa kovin "nuorekkaina". Strawberry Dream on makea mansikkatuoksu, jossa on myös aavistus vaniljaa ja ruusua. Chocolate Kiss on suklainen, tosi suklainen! Vaikka tykkään suklaan tuoksusta, itse siltä tuoksuminen tuntuu vähän vieraalta. Supersuklaafanit, käykää nuuhkimassa! Itselleni valitsema Melon Love on kolmesta ehdottomasti raikkain. Kukkais-hedelmäinen tuoksu, jossa vesimäisten tuoksujen pohjana on punaiset marjat.


Herbinan tuotteet ovat helposti saatavilla, merkki löytyy monien ruokakauppojen hyllyiltä. 100 ml:n vartalotuoksun hinta on noin 6,50€. Kotimaisuudesta jälleen plussaa!
Kuka muu on jo kokeillut näitä?
tuote saatu blogin kautta -

23.5.2015

Arvontamuistus!

Leppoisaa lauantai-iltaa! Ennenkuin liimaudutte telkkarin eteen viisuja ruotimaan, käykäähän ihmeessä ottamassa osaa kesäiseen arvontaan jos ette vielä ole ehtineet! Osallistumisaikaa on huomisiltaan saakka ja voittajaan olen yhteydessä heti seuraavana päivänä maanantaina.
Osallistumaan pääset


22.5.2015

Kiinteä ja kirkas iho!

Tämän tuotesarjan kanssa kävi vähän hassusti. Ruotsalainen apteekkikosmetiikkasarja L300 lanseerasi viime kuussa Bright & Firm -nimisen ihonhoitosarjan, jonka kohderyhmä on 35-vuotiaasta eteenpäin. Näiden testiin saamieni kiinteyttävien ja ihon sävyä tasoittavien voiteiden piti lähteä äidilleni testattavaksi oman kokeilujaksoni jälkeen, mutta näyttää pahoin siltä, että käytän nämä tyhjäksi asti ihan itse!


25-vuotias herkkä sekaihoni kuivuu helposti ja sisältää couperosaa mutta puskee t-alueella myös epäpuhtauksia. Vähän aikaa sitten ihoni hermostui ja kukki enemmän kuin aikoihin. Näpyt sain kuriin, mutta iho jäi vähän elottoman ja epätasaisen näköiseksi. Tuosta linkkaamastani postauksesta lähtien olen käyttänyt näitä tuotteita, ja tämän postauksen lopusta näkee, miltä ihoni näyttää nyt.


Bright & Firm -sarjaan kuuluu päivävoide, yövoide sekä silmänympärysvoide. Tehoaineina on ihon omia ainesosia; hyaluronihappoa, keramideja sekä aktiivisia tetrapeptidejä. Viime viikolla kerroin ottaneeni käyttöön kotimaisen LV:n seerumin. Käytän sitä ennen päivä- ja yövoidetta tuomaan ekstrakosteutusta iholleni, joka kaipaa hieman herättelyä kuivan talven jälkeen. Kaikki tällä hetkellä käytössäni olevat kasvovoiteet ovat hajusteettomia; sekä nämä kolme L300-voidetta että se LV:n seerumi. Ovatko muut siitepölyallergikot huomanneet, että keväisin nokan lähettyville ei tee mieli viedä voimakkaasti tuoksuvia tuotteita, vaikkei varsinaista allergiaa tai tuoksuyliherkkyyttä olisikaan? Nenä on jo ihan tarpeeksi kovilla ikkunoista ja ovista tunkevan pölyn takia!


Sen lisäksi, että L300-tuotteet ovat hajusteettomia, ne eivät myöskään sisällä parabeeneja tai mineraaliöljyjä (jos joku näitä sattuu välttelemään). Tuotteet lupaavat häivyttää pigmenttiläiskiä, tasoittaa juonteita sekä kirkastaa ihon sävyä.


L300 Bright & Firm Day Cream sisältää aktiivisia tetrapeptidejä, jotka vähentävät merkittävästi pigmenttiläiskiä ja ennaltaehkäisevät hyperpigmentaatiota. Silkinpehmeä päivävoide antaa iholle kimmoisuutta, hohtoa ja tasaisemman värisävyn. Iho saa heti pitkään kestävää kosteutta ja tuntuu kiinteämmältä, sileämmältä ja raikkaammalta jo 4 viikon käytön jälkeen. UVA- ja UVB-suoja. Suojakerroin SPF15. Dermatologisesti testattu. Ei sisällä parabeeneja eikä mineraaliöljyjä. Hajusteeton.
Suojakertoimen 15 sisältävä päivävoide on aavistuksen kellertävää verrattuna valkoiseen yö- ja silmänympärysvoiteeseen. Täyteläinen voide näyttää ensivilkaisulla paksulta, mutta levittyy iholle yllättävän nopeasti ja helposti ja imeytyy hetkessä - ei siis tarvitse odotella kauaa, että päälle voi levittää meikkivoiteen. 

L300 Bright & Firm Night Cream sisältää aktiivisia tetrapeptidejä, jotka vähentävät merkittävästi pigmenttiläiskiä ja ennaltaehkäisevät hyperpigmentaatiota tasaisen ihonvärin luomiseksi. Seramidit edistävät ihon uusiutumista ja antavat kosteutta. Hoitava yövoide sisältää ravitsevaa öljyä, jonka antioksidantit tekevät ihosta pehmeän ja joustavan. Iho tuntuu kosteutetulta ja sileämmältä, ja se saa uutta kimmoisuutta. Dermatologisesti testattu. Ei sisällä parabeeneja eikä mineraaliöljyjä. Hajusteeton.
Yövoide tuntuu hoitavammalta kuin päivävoide eikä imeydy yhtä nopeasti, mistä minä pidän! Kun menen nukkumaan, haluan tuntea voiteen kasvoillani. Ihanan pehmeä voide silottaa aamuun mennessä mahdolliset kuivankarheat kohdat kasvoiltani.

L300 Bright & Firm Eye Cream sisältää valoa heijastavia aineita, jotka vaalentavat tummia silmänalusia ja tekevät ihon ikääntymisen merkeistä vähemmän näkyviä. Ihon värisävy on tasaisempi ja hohtavampi. Tehokkaasti kosteuttava hyaluronihappo antaa herkälle silmänympärysiholle kosteutta ja kimmoisuutta. Levitä pieni määrä voidetta kevyesti silmänympärysiholle. Suoraa kosketusta silmiin on vältettävä. Dermatologisesti testattu. Ei sisällä parabeeneja eikä mineraaliöljyä. Hajusteeton.
Pohdin aluksi onko tämän sarjan silmänympärysvoide liian tuhtia minulle, mutta yllätyksekseni silmieni ympärillä on ollut kuivuudesta johtuvia pienenpieniä juonteita, jotka tämä on tasoittanut! Miliumeja tai muuta liian tuhdista voiteesta kertovaa ei ole näkynyt. Sy-voiteen kerrotaan sisältävän valoa heijastavia ainesosia, jotka auttavat "vaalentamaan" tummia silmänalusia, sellaista en kyllä ole huomannut. Pidän pumpullisista pakkauksista, mutta sy-voidetta tulee kokonaisella pumppauksella aivan liikaa, pikkuinen painallus riittää! 

Kuvassa kaikkia voiteita on yksi painallus, silmänympärysvoidetta pakkaus annostelee siis saman verran kuin kasvovoiteita. Tykkään kyllä hygieenisistä pumppupulloista mutta yksi seikka, mitä jäin kaipaamaan, on läpinäkyvä osa pullossa tai muu keino nähdä kuinka paljon tuotetta on jäljellä!


Vaikka sarja on tarkoitettu hieman vanhemmalle iholle kuin omani, koin saavani näistä suuren avun herkälle, kuivuuteen taipuvaiselle iholleni. Kasvojeni iho näyttää tasaisemmalta ja heleämmältä! Voin suositella sarjaa muillekin "herkille ja kuiville" vaikkei edes sitä neljääkymppiä vielä ihan heti lähestyisikään.
Sori vaan äiti, nää jäi mulle ;)
Sarjan tuotteiden suositushinta on 19,90€/kpl ja L300-tuotteita myy Suomessa mm. Stockmann, Sokos, Prisma, Anttila, Tarjoustalo sekä Tokmanni.
tuotteet saatu blogin kautta -

21.5.2015

MUG Tähtisilmä

Makeup Geekin luomivärivalikoima kasvoi upean metallinhohtoisen pinnan jättävillä Foiled-luomiväreillä jo vuodenvaihteen tienoilla. Nyt kevääksi Foiled-sävyjä tuli lisää ja minäkin innostuin tilaamaan pari. Ja nyt tahdon lisää!


Tein tämän neutraalin meikin kokonaan Makeup Geekin luomiväreillä. Käytin vain muutamaa sävyä ja pääosassa on tietenkin upeasti kimalteleva Foiled-luomiväri sävyssä Starry Eyed, joka on levitettynä koko liikkuvalle luomelle. Pohjan koko meikille tein (jälleen kerran) sutimalla Vanilla Beanin koko luomen alueelle ripsirajasta kulmii asti. Viileä vaaleanruskea Barcelona Beach on kevyesti varjostamassa luomivakoa ja hohtavaa valkoista Ice Queenia sipaisin kevyesti kulmaluulle sekä sisänurkkaan katsetta kirkastamaan.



Nimensä mukaisesti Foiled-luomivärit ovat metallinhohtoisia, ja upeasti ovatkin! Pinta näyttää kiiltonsa ansiosta suorastaan märältä. Aiemmin olen saanut samankaltaisen lopputuloksen vain kostean siveltimen ja irtopigmentin avulla mutta koska olen suorastaan laiska irtoluomivärien käyttäjä, sitäkään ei ole tullut juuri harrastettua (vaikka sitä ihanan intensiivistä kiiltoa rakastankin). Mutta nyt, pressattuna, kauniina sävyinä ja vielä kivaan hintaankin - ihastuin MUG:n Foiled-luomiväreihin ihan täysillä vaikka testattuna on vasta kaksi sävyä!


Make Up Geek -luomivärini olen ostanut Pan-muodossa eli ilman rasiaa, jotta saan ne itse koottua magneetin avulla Z-palettiin (joita muuten myös myydän MUG:n nettikaupassa). Tässä postauksessani paletti vilahti viimeksi, tuon jälkeen lisää on siis tullut kolme sävyä. Vasemman alareunan Cinderella sekä ne kaksi Foiled-sävyä; Starry Eyed sekä Grandstand, joka sekin on aivan upea! Merkkasin kuvaan kuvien meikkiin käyttämäni sävyt. Ylärivillä Ice Queen ja Vanilla Bean, toisella rivilla Barcelona Beach ja alarivillä Starry Eyed. 

Puhuttaisko vähän näiden pigmenttisyydestä? Kuvassa yhden, kevyen vetäisyn swatch kädellä. Niinpä!
Koostumus on äärimmäisen pehmeä mikä tosin näkyy myös siinä, että nappi on kuopalla nopeammin kuin "tavallisten" luomivärien kanssa. Toinen huomioonotettava seikka on Foiled-luomivärien sisältämät öljyt, jotka osittain mahdollistavat tuon upean kiillon. Kovin rasvoittuvilla luomilla nämä eivät välttämättä pysy yhtä hyvin kuin muut MUG:n luomivärit, pohjustaja siis käyttöön! Minä en tavisluomillani ole huomannut mitään karkailua.


Muut meikkiin käytetyt tuotteet:
Bourjois Healthy Mix Foundation (51)
Chanel Perfection Concealer (10)
Collection Lasting Perfection Concealer (1)
bareMinerals Mineral Veil Finishing Powder
NYX Blush (Taupe)
Make Up Store Blush (Must Have)
Wet n Wild Color Icon Bronzer (Reserve Your Cabana)
Anastasia Beverly Hills Brow Powder Duo (Medium Brown)
Catrice Eyebrow Filler (010)
Rimmel Scandaleyes Retro Glam Mascara (Black)
Makeup Geekin normaalit luomivärit ovat 5,99$ / kpl ja Foiled-luomivärit 9,99$ / kpl. Toimituskulutkin ovat Suomeen hyvin kohtuulliset mutta alvien maksamiseen Tullille kannattaa varautua kun kyseessä on yhdysvaltalainen verkkokauppa.