30.5.2015

Toukokuun lempparit

On kuluneen kuun käytetyimpien tuotteiden aika! Lyhyet tarinoinnit siis niistä, joihin tartuin toukokuun aikana yhä uudelleen ja uudelleen.


Yritän aina miettiä mukavankokoisen joukon tuotteita, joita ihan oikeasti olen käyttänyt jatkuvalla syötöllä. Toukokuuta pohtiessani päädyin näihin. Ihonhoitotuotteet, jotka blogissa ovat jo näkyneet, yksi hiustuote sekä kynsienhoitotuote sekä kasa meikkejä, joissa toistuu sama sävy, johon ihastun joka kevät uudelleen.



Aussien hiustenhoitosuihke* on viime aikoina toiminut minulla selvityssuihkeena, jota käytän suihkun jälkeen hiuksiini ihan ekana ennen mitään öljyjä tai muotoilutuotteita. Paitsi että hiuksista tulee helpommin hallittavat, ne myös tuntuvat ihanan pehmeiltä! Tämä versio on suunnattu erityisesti värjätyille hiuksille ja Aussien tuotteiden tapaan tuoksuu makean hedelmäiseltä, nam!



Tässä kuussa tehokäyttämäni kasvojenhoitotuotteet ovat saaneet jo omat arvostelunsa. L300 Bright & Firm -tuotesarja* on pehmentänyt ja hoitanut herkkää ihoani tehden siitä kimmoisan ja kirkkaan näköisen, LV kasvoseerumi* antaa kasvojen iholle ekstrakosteushörpyn!



Ah, vihdoin kynsinauhaöljy, joka ei sisällä manteliöljyä! RiaG:n suosituksesta tilasin Bliss Kiss:n öljyn kokeiluun (täältä) ja kyllä kohta vaan on tehtävä uusi tilaus ja tilata vähän isompi satsi kerralla. Tilasin täysin tuoksuttoman, mutta Pink Sugar -versiotakin tekisi mieli kokeilla! En ole käyttänyt tätä kuurina niin kuuliaisesti kuin olisi pitänyt, mutta jo se, että muistan sutia kätevällä kynällä öljyä kerran päivässä kynsinauhoilleni, auttaa paljon! Kynteni ja kynsinauhani ovat kaukana kynsibloggaajien täydellisistä, mutta enää ne eivät ole ihan niin karua katseltavaa.. :)



Talven ajan Chanelin peitevoiteeni oli tauolla, sillä vaalein saatavilla oleva sävy 10 ei ole talvi-iholleni tarpeeksi vaalea. Viime viikkoina olen tarttunut tähän ihan koko ajan itseruskettavan (epäsäännöllisen) käytön tehtyä kasvoistani edes vähän vähemmän valkoiset. Silmien alle käytän edelleen vaaleampaa voidetta mutta näppyjen ja muiden pienten ihovirheiden peittämiseen tämä on kätevä!



Paksuhko, pehmeä voide on hyvin pigmenttistä ja pysyy iholla kiitettävän kauan. Samantyylisessä pakkauksessa tulevaan Maybellinen Fit Me -peitevoiteeseen verrattuna Chanel on stydimpää tavaraa. Maybellinen peitevoide, joka on edullisista voiteista lempparini, on kosteuttavampaa ja kevyemmäntuntuista iholla. Tämä aavistuksen kuivempi voide pysyy ainakin minun ihollani pidempään paikallaan. Hinta vaan on aika auts.



Talvella käytin ahkerasti The Balmin Down Boy -poskipunaa, joka on suloinen, viileä pinkki. Kesän lähestyessä samalta merkiltä kovassa käytössä ovat olleet Bahama Mama -aurinkopuuteri sekä Hot Mama! -poskipunaa. Poskipunassa lukee sen soveltuvan myös luomiväriksi, minä olen käyttänyt myös aurinkopuuteria silloin tällöin silmämeikissä.



Bahama Mama viileä mattaruskea, joten se sopii varjostustenkin tekemiseen - vaikka näin vaalealle näyttääkin pelottavan tummalta! Hyvin kevyesti käytettynä jälki on kuitenkin hillittyä ja pigmenttinen puuteri levittyy ja häivyttyy tasaisesti iholle, kunhan muistaa, että lisääminen on sata kertaa helpompaa kuin pois ottaminen! Hot Mama! muistuttaa vähän Narsin legendaarista Orgasm-poskipunaa. Persikkapinkki kultaisella hohteella. Oikein pehmeä ja pigmenttinen tämäkin, The Balmin laatuun olen ylipäänsä ollut oikein tyytyväinen.



MAC-ostospostauksessani tämä kaksikko näkyi jo kuun alussa. Springsheen-poskipuna on hyvin samankaltainen kuin The Balmin Hot Mama, mutta jälkimmäinen on hieman pinkimpi, minkä huomaa etenkin auringonvalossa. Springsheen hohtaa hieman enemmän lämpimissä persikansävyissä. MAC:n puna on myös aavistuksen kuivempi ja "turvallisempi" sutia pitkin poskia ilman, että väriä tulee kerralla liikaa. Glaze-huulipuna sävyssä Hue oli ostoslistallani ikuisuuden, onneksi vihdoin hankin sen! Läpikuultava ja kosteuttava lämpimänpinkki nudesävy on ihan täydellinen arkipuna. Levittämisen voi tehdä ilman peiliä ja sävy sopii oikeastaan kaiken kanssa.


Swatcheja kuvatessani nauratti; oikeanpuolimmaiset sävyt näyttävät kaikki aikalailla samoilta..! Lämmin persikkapinkki ihastuttaa joka kevät!
Oliko tuttuja tuotteita? Ihastuitteko te tässä kuussa johonkin ihan mahtavaan tuotteeseen, jota voisit suositella muidenkin kokeilemaan?
* saatu blogin kautta

1 kommentti:

  1. 6 kommenttia Toukokuun lempparit


    Susanna // Hyväksynnän hylje
    31.5.2015 at 02:53 (4 viikkoa ago)
    Testailin itsekin tuota Firm & Brightia, ja vaikutti yllättävän hyvältä vaikken varsinaisesti kuulu kohderyhmään.

    Ja voih, tuo persikkapinkki on kyllä kieltämättä yksi parhaista sävyistä mitä on!

    Vastaa

    Helena
    1.6.2015 at 19:21 (4 viikkoa ago)
    Kiva, että sopi sullekin :) Yllätyin ihan, että tänkin ikäinen iho on hyötynyt tuosta sarjasta niin paljon!

    Vastaa

    Saana Minerva
    1.6.2015 at 10:44 (4 viikkoa ago)
    The Balmin Bahama Mama on ihana! Persikkaiset poskipunat on munkin keväinen ihastus, ja nyt iski suuri houkutus päästä hankkimaan jompikumpi noista sun kehumista punista.:)

    Vastaa

    Helena
    1.6.2015 at 19:22 (4 viikkoa ago)
    Kyllä mä suosittelisin sua jatkamaan The Balmin kanssa ja hankkimaan Bahama Maman kaveriksi Hot Maman ;)

    Vastaa

    Satu
    1.6.2015 at 22:11 (4 viikkoa ago)
    Tää postaus sai mussa valtavat halut ostaa The Balmia! Pystynkö pitämään näppini irti verkkokaupoista……..?

    Vastaa

    Helena
    4.6.2015 at 19:57 (4 viikkoa ago)
    The Balmista ei kyllä ole pahaa sanottavaa, suosittelen tutustumaan! ;)

    VastaaPoista