3.5.2015

Vakkaripysähdys

Onko teillä tietyllä paikkakunnalla käydessänne vakkarishoppailupaikka? Joku kauppa, jossa on melkein ihan vaan tavan vuoksi piipahdettava koska sitä ei omalta asuinpaikkakunnalta satu löytymään? Jyväskylästä puuttuva Stockmann on tietenkin yksi pyhiinvaelluskohteeni mutta se nyt on itsestäänselvä shoppailutaivas kosmetiikafriikeille. Helsingin keskustan Stockmann on kivoin, siellä saan kulumaan aikaa.
Käyn myös säännöllisen epäsäännöllisesti Lahdessa ja Ylivieskan, Oulun sekä Iin lisäksi myös sieltä löytyy jättimäinen tavaratalo Kärkkäinen. Ketjun omistukseen tai siihen liittyviin julkaisuihin kantaa ottamatta, Kärkkäisestä on tullut kauppa, jossa tekee mieli ihan vaan nopeasti piipahtaa aina kun kohdalle osuu.

Sieltä nimittäin löytyy (ihanan sisustusosaston lisäksi) houkutteleva kosmetiikkaosasto! Osastolle omistettu hyllymäärä on tainnut viime aikoina vähän kutistua, mutta valikoimasta löytyy nykyään esimerkiksi se superedullinen Essence, joka jo yksinään houkuttelee pikavisiitille. Viimeisimmän Kärkkäiskierrokseni pikkuinen saalis näkyy yllä; kaksi Isadoran kynsilakkaa, Essencen luomiväri sekä Freemanin jalkavoide. Oikein tyypillistä, mukaani tarttuu aina tylsän ja tarpeellisen lisäksi jotain pientä kivaa.


Essencen hyllystä nappasin mukaani pari esitettä. Huhuilinkin jo täällä aiemmin Essencen kynsilakkamuutoksesta tietäviä. Uudet, geelimäistä lopputulosta lupaavat The Gel -kynsilakat kun olivat vieneet hyllypaikan samanmuotoisessa pullossa olevilta Colour & Go -lakoilta. Näinköhän korvaavat ne kokonaan. Onko joku kokeillut näitä sarjaan kuuluvan alus- ja päällyslakan kanssa?


Essenceltä mukaani tarttui tällä kertaa ainoastaan yksi luomiväri. Metal Glam -luomivärinapit ovat olleet mielestäni vähän hit or miss. Pari sävyä olen antanut eteenpäin, koska värin intensiivisyys ei ollut sitä mitä odotin. Joissain sävyissä taas väri ja pigmenttisyys on todella upea, kuten tässä Are You Grey?:ssä.


 Violettiin vahvasti taittava kylmä "harmaantaupe" on upeasti valoa taittava, metallinhohtoinen luomiväri. Tämä pehmeä, kimalteleva väri näyttää kauniilta jo tälleen kuivana, mutta tahmean pohjan päällä tai kostealla siveltimellä levitettynä jälki on varmaan vielä upeampaa. Täytyy muistaa kokeilla. Hintaa Metal Glam -luomiväreillä on muistaakseni reilut kolme euroa.


 Isadoran lakat ovat ehkä suosikkejani helposti saatavilla olevien markettimerkkien kynsilakoista. Koostumus on yleensä oikein mainio ja kynsilläni pitkään pysyvä ja leveä suti kätevä pikaiseenkin lakkaukseen. Bongasin (viimekuisella reissullani, en siis tiedä onko hinta vielä sama) Isadoran lakkoja ison satsin alle neljän euron kappalehintaan ja annoin itseni valita kaksi keväistä sävyä.


Mukaan lähtivät Sugar Nails -tekstuurilakka sävyssä Peach Nectar sekä Wonder Nail -kynsilakka sävyssä Flip Flop. Peach Nectar on vaalea, kimalteleva oranssi, nimensä mukaisesti hyvin persikkainen. Flip Flop taas on kunnon kirkas pinkki! Tämä on jo käynyt kynsillä, ja kyllä tuli keväinen olo.
 Kärkkäinen on siis usein välietappini matkalla Etelä-Suomeen vanhempieni luo. En kai ole ainut, jolla on hassu halu poiketa tavan vuoksi tutun reitin varrella olevassa kaupassa vaikkei asiaa olisi? Mitä sekalaisempi kaupan valikoima, sitä suurempi mieliteko käväistä.

1 kommentti:

  1. 8 kommenttia Vakkaripysähdys


    Martina
    3.5.2015 at 19:00 (2 kuukautta ago)
    Mulla on ihan sama juttu noiden ”sekatavarakauppojen” kanssa, varsinkin kun niistä voi helposti tehdä löytöjä juuri markettikosmetiikan osalta :)

    Vastaa

    Helena
    7.5.2015 at 20:32 (2 kuukautta ago)
    Juuri niin! Mun tekee mieli pysähtyä kaikenmaailman halpa-halleissakin, koska niistä tekee välillä oikeesti löytöjä!

    Vastaa

    Emilie
    3.5.2015 at 20:48 (2 kuukautta ago)
    Minulla tuo Kärkkäinen on usein se Ylivieskan vastaava. Toinen, jossa kosmetiikkaosastolta löytyy hyviä löytöjä, on Tuurin kyläkauppa. Siellä vain pitää olla hintatietoinen, mutta usein on jotain kivoja tarjouksia joistain eristä.

    Vastaa

    Helena
    7.5.2015 at 20:33 (2 kuukautta ago)
    Mäkin haluan käymään Tuurin kyläkaupassa! :D Olen käynyt kerran joskus ihan pikkuisena eli kosmetiikkavalikoimaa ei paljon tullut tarkasteltua…

    Vastaa

    ninni
    4.5.2015 at 08:04 (2 kuukautta ago)
    Mä oon käyttänyt noita Essencen lakkoja alus ja päälyslakkojen kanssa, aluslakka on hyvä, hieman liisterinen mataksi nopeasti kuivuva, oon käyttänyt myös joidenkin muiden lakkojen kanssa. Päälyslakka kuivuu aika hitaasti (mun mielestä) ja jää jotenki pehmeeksi, en tykkää. Laitan aina pikakuivattajan sen päälle. Mutta kyllä musta tuntuu että ne pidentää lakan kestoa. Nytkin mulla harvinaisesti kolmatta päivää samat lakat kynsillä ja yhtään kulumaa ei missään kohti ole, että kyllä ne taitaa toimia.
    Lisää noita essencejä haluaisin mutta meidän kylällä on rajallinen värivalikoima niin kaikkia haluamiani värejä en ole vielä saanut.

    Vastaa

    Helena
    7.5.2015 at 20:34 (2 kuukautta ago)
    Tosi kiva kuulla sun kokemuksia! Kuulostavat ihan kokeilemisen arvoisilta, etenkin hintansa puolesta…! Voi siis olla, että joudun taas koukkaamaan Kärkkäisen kautta kun menen seuraavan kerran ohi ;)

    Vastaa

    Miia
    21.5.2015 at 23:26 (1 kuukausi ago)
    Hei, en tiedä miten Jyväskylässä on, mutta Seinäjoen Minimani mainosti juuri, että ovat saaneet myymälään Essencen meikkihyllyt! :) Tuurin kyläkauppa on itselleni semmoinen, mihin täytyy säännöllisin väliajoin pyhiinvaeltaa, kosmetiikkaosasto on siellä niin hyvä, esimerkiksi juuri Essenceä löytyy myös sieltä :)

    Vastaa

    Helena
    22.5.2015 at 11:14 (1 kuukausi ago)
    Oi, suuri kiitos tiedosta!! Nyt ihan pari minuuttia sitten luin Facebookista Essence-bongauksen Jkl:n Minimanista, siellä taitaa todellakin olla jo Essenceä, mahtavaa! :D

    Vastaa

    VastaaPoista