26.10.2015

I love me 2015


Heippa täältä sohvannurkasta! Paitsi että messuviikonloppu sai ihoni taas kiukuttelemaan, taisin napata sieltä matkaani myös jonkinlaisen pöpön. Voihan näihin tentteihin toki huovan allakin lukea mutta puolitehoilla käyvä pää ei oikein tunnu imevän informaatiota eikä se ihmisten ilmoille lähteminenkään ole hauskaa heikohkossa kunnossa. Vaikka kroppani ei siis kamalasti tykännyt messukeskuksen ilmasta ja ihmispaljoudesta, olivat viikontakaiset messut tänäkin vuonna yksi syksyni kohokohdista! Ajattelin siis katkaista väliin tulleen blogitauon palaamalla messutunnelmiin...

iloveme32

Pääsin tänäkin vuonna messuille bloggaajapassilla, joka auttoi huomattavasti jaksamisessa; ilman pieniä kahvitaukoja tuskin olisin tuolla kipittänyt kameran ja muiden kantamuksien kanssa kahta päivää! Tänä vuonna messuilla on kävijöitä yli 50 000 (viime vuonna 43 000) ja ihmeteltävää riitti taas hämmentävän paljon. Yritin muutaman muun bloggaajan kanssa lähteä järjestelmällisesti ja rivakasti kiertämään halleja yrittäen olla missaamatta ainuttakaan osastoa, mutta eihän se nyt ihan niin täydellisesti mennyt - ensimmäisen messupäiväni aikana taisin ehtiä kiertää noin puolet messualueesta...

Siirrettyäni kuvat koneelle tajusin niitä olevan tuota, aika monta. Pienemmät kuvat kehiin ettette vallan kyllästy kilometripostauksiini! Tule pienelle kauneuskierrokselle kanssani messuille - etenkin jos et tänä vuonna päässyt itse paikalle :)

iloveme57

Everyday Mineralsin lanseeraus Suomessa oli ehdottomasti yksi minua eniten kiinnostavista asioista messuilla. Tämän luonnollisen mineraalimeikkisarjan pohjatuotteet ovat saaneet hurjasti kehuja, minä ostin merkiltä kaksi sivellintä ja niistä on varmasti tulossa jossain vaiheessa oma postauksensa. Nyt jo voin kuitenkin sanoa, että jestas miten pehmeitä!!

Medik8:n lisäksi lauantai-iltapäivällä kaikelle kansalle avautuneella "kosmetologi-puolella" oli muitakin mielenkiintoisia merkkejä, joilta löytyy laadukkaita ja tehokkaita tuotteita. Medik8:n Hydr8-seerumin olen todennut kosteusköyhälle iholle mahtavaksi kosteuttajaksi myös silloin, kun se on rasvoittuva!

iloveme56

Miraz tuo maahan ihanan kukkaiskosmetiikkasarja Zuiin lisäksi myös esimerkiksi Unique Haircare- sekä uutuutena Eco by Sonya -tuotemerkkejä. Zuiin Diamond Sparkle Blush sävyssä Mango on ollut pitkään yksi suosikkihohdepuutereistani (upea myös silmämeikissä!) ja sain messuilta mukaani hopeana hohtavan Blossomin, joka suorastaan huutaa loppuvuoden juhlameikkeihin pääsyä!

Unique Haircaren hiustuotteet vaikuttivat lupaavilta ja tiedän jo nyt muutaman tyytyväisen käyttäjän. Sain pikkupullon piparminttuista Volume Shampoota ja ah, tuoksuu aivan polkakarkeilta! Eco by Sonya -aurinkotuotteet kehitti australialainen Sonya Driver hänen siskonsa sairastuttua melanoomaan vain 30-vuotiaana. Täysin luonnollisista ainesosista valmistetut tuotteet tuoksuvat herkullisilta!

DAVVI on uutuus Suomen Lapista! Fi-Natura -luonnonkosmetiikkasertifikaatin sekä Avainlippu-merkin saanut brändi yhdistää perinnetietoutta sekä uusinta teknologiaa. Nettisivuilla on ilahduttavasti myös Tutkimukset- ja Sanasto-osiot, joista tuotteiden raaka-aineista löytyy tietoa. Sain testattavakseni puolukkauutetta, ruusujuuriuutetta, mesiangervouutetta sekä kauraöljyä sisältävän silmänympärysvoiteen, tästä merkistä siis kirjoittelen vielä lisää!

iloveme59

Natural Goods Companyn osasto oli tänäkin vuonna houkutteleva. Mádara on heidän tuotemerkeistään varmasti tunnetuin, tämän vuoden kiinnostavin uutuus on tietenki Nokkosvoide ja -suihke, jotka viime vuoden Pihjalavoiteen tavoin on kehitetty yhteistyössä Kemikaalicocktailin Noora Shinglerin kanssa. Ylävasemman Shea Butter täällä, yläoikean Florascent-tuoksut täällä. Muita NGC:ltä löytyviä merkkejä ovat esim. Logona, Isle of Wolf ja Sante.

Soap & Balsam on sympaattisenoloinen suomalainen saippuakauppa. Saippuat näyttävät ja tuoksuvat herkullisilta ja niitä voi ostaa yrityksen verkkokaupasta tai saippuapajan noutopisteeltä, joka on auki sopimuksen mukaan.

iloveme55

Beautyshop Malenan osasto oli kuin karkkikauppa! Kylpykakut ja -pallot saivat taas huokailemaan kylpyammeen perään. Osastolla kylpytuotteita täynnä oleva tassuamme näytti älyttömän houkuttelevalta ja sain todistaa hauskaa hetkeä kuin pikkuinen messuvieras päätti sukeltaa ammeeseen. No kyllähän meidän kaikkien teki mieli. Latvialaisen Saules Fabrikan käsintehdyt vartalonhoitotuotteet ovatkin jo tuttuja minulle, tuoksut sekä pakkaukset ovat suloisia!

iloveme58

Toinen äärimmäisen suloinen osasto oli uudella TwistBe:llä. Mielenkiintoinen yritys tarjoaa sekä tuotteita että palveluita kosmetiikan, ruuan sekä kodinhoidon saralta. Kolmen ystävyksen yrityksen peruspilareina ovat terveys, luonnollisuus ja puhtaus. He ovat valinneet tuotteet vaatien niiltä luonnollisuuden suhteen paljon, valikoimaan ei ole edes otettu yhtä valmistajan tuotesarjaa kerrallaan vaan tuote kerrallaan sen sisällöstä ja valmistustavasta ensin varmistuttua. Ylhäällä Balm Balm ja Neal's Yard Remedies, alhalla vasemmalla Alima Pure -mineraalimeikit, joista näkyi löytyvän mainio sävyvalikoima, myös korjaavia sävyjä eli esimerkiksi vihertävä puuteri punaisuutta pois taittamaan.

Alaoikealla taas näkyy luksushoitolakosmetiikkaa! Sothys on ylellinen, ranskalainen ammattikosmetiikkasarja, jonka viimekesäiseen kausikokoelmaan ihastuin toden teolla. Kuvassa näkyy kaunis, hohtava luomivärinelikko tämänhetkisestä syksy-talvi-meikkikokoelmasta (jonka nimeä en tietenkään muista). Näissä on ylellinen tuntu ja melko neutraalit, tyylikkäälle pariisittarellekin istuvat sävyt - merkin meikkikokoelmissa siis tuskin tulee vastaan villejä neonvärejä. Otin muuten vihdoin kokeiluun merkin ihonhoitotuotteita saatuani muita vähän loppumaan - niistä tulossa oma postauksensa.

iloveme53

Jamela taitaa olla tunnetuin näistä suorastaan pelottavannäköisistä kasvonaamioista - sekä silmien alle tulevista vinon pisaranmuotoisista silmänalusnaamioista. Geelimäiset, rutkasti ihoa ravitsevia aineita sisältävät tehonaamiot ovat kauneushoito kotioloissa! Yögeelinaamiot olivat minulle aivan uusi tuttavuus merkiltä ja ilokseni sain testattavaksi Aloe vera -naamion, joka lupaa kosteuttaa, rauhoittaa ja parantaa ihoa. Raikas naamio vaikuttaa varsin hyvin tällaiselle herkällekin iholle sopivalta!

Face Helsinki -osasto on joka vuosi ollut messuilla suuri sekä suosittu, niin tänäkin vuonna. Ziaja, Davines, Paese, Pierre Rene, MIYO, Denova Pro.. Ziajalta sekä Denova Prolta olen löytänyt hinta-laatusuhteeltaan mainioita tuotteita ja Davines, oi Davines. Kuvassa oleva Love-kaksikko on tällä hetkellä lempparini merkiltä. Noista on jo postaus luonnoksissa mutta sanon jo, että todellakin tykkään! Pierre Rene -kangasnaamiot näyttivät houkuttelevilta! Aasiassa supersuositut kangaskasvonaamiot ovat minulle vielä aika vieraita.

iloveme51

V10 Plus on saanut minut pauloihinsa. Vesipohjaisesta kuorinnasta sekä Aminoseerumista olenkin jo kirjoittanut, lakritsiseerumi odottaa omaa ylistystään ja keramidiseerumi sekä puhdistusgeeli odottavat vielä testaustaan. Messuilla merkin kosteusnaamiosta olisi ollut saatavilla normaalikokoista tuubia pienempi pakkaus kivaan hintaan mutta hillitsin itseni. Sen ostan testiin kun edellisiä on käytetty pois!

Foodinin osastolla oli ruoka-aineiden (raakasuklaata, kaakao- ja kookostuotteita, kuivattuja marjoja, jauhoja ja vaikka mitä) lisäksi myös esimerkiksi epsom-suolaa, josta lihakset tykkäisivät jos se kylpyamme taas kerran löytyisi tästä taloudesta.. Foodin on muuten jyväskyläläinen, jee!

Sante löytyi jo edempänä mainitulta Natural Goods Companyn osastolta, unohdin näköjään kuvan sieltä. Mutta eivätkö olekin pirteännäköisiä nämä uudet pakkaukset! Salon24:n osastolla houkuttelevimmat tuotteet olivat rehellisesti sanottuna Muumi-takkuharjat! Niin söpöjä!

iloveme50

Absolute New York on Suomen markkinoilla uusi, edullinen värikosmetiikkasarja. Värikkäitä huulimeikkituotteita, Naked-palettien näköisiä luomiväripaletteja sekä yläoikealla näkyvät metallinhohtoiset viisikot, joiden pigmentti oli muuten aika huikea, jäi vähän kaivelemaan. En tiedä vielä mitään jälleenmyyjistä mutta luulen, että maahantuojana on ProCare Oy, ainakin muita tuon firman maahantuomia tuotteita oli lähistöllä.. 

Avonin osastolla riitti tänäkin vuonna kohinaa, ripsiväritempauksessa minkä tahansa vanhan ripsarin pääsi vaihtamaan uuteen Avonin ripsiväriin. Esillä olevat luomiväripaletit kiinnostivat minua enemmän :D

Ei mitään hajua mikä osasto, mikä maahantuoja ja mikä jälleenmyyjä, mutta Louboutin-hajuvedestä piti saada kuva, heh! Tuoksun nimi ei kyllä näytä yhtä tyylikkäältä kuin tuo kenkä.

iloveme52

Diego Dalla Palman osastolla piti hypistellä ihania, laadukkaita värikosmetiikkatuotteita (huulipunien koostumus on aikalailla täydellinen) ja ihmettelin, miten olen sivuuttanut merkin kynsilakat. Tuo kahden lakan joulupakkaus on tyylikäs lahja!

LivBoxin pisteellä kaikki tähän mennessä tämän vuoden puolella tulleet boksit olivat esillä, mikä on kiva keino tutustuttaa uudet tilaajat konseptiin.

iloveme60

Carpelan Cosmeticsin osastolla viihdyin pitkään, heiltä kun löytyy esimerkiksi rakastamani Caudalie. Myös mm. e.l.f., Murad ja Leighton Denny (katsokaa nyt hei noita Goddess-kokoelman lakkoja!) kuuluu Carpelan valikoimaan ja jos läheltä ei löydy jälleenmyyjää, voi tuotteita tilata myös Carpelan Showstopper-verkkokaupasta.

"Muotipuolella" en paljonkaan messuilla ehtinyt kierrellä mutta koruista Hipanemat vetosivat taas tähän harakkaan. Olen katsellut yhtä punakullan värisellä lukolla olevaa vaaleaa rannekorua himoiten mutta hinta on tullut väliimme... Tämäntyylisistä koruista en vaan ikinä ole osannut maksaa oikean korun hintaa, tiedätte kyllä mitä tarkoitan!

iloveme49

Messujen luonnollisesti-puolella pääsi maistelemaan vaikka minkänäköisiä herkkuja, superallergisena minä en tietenkään voinut tätä puolta messuista hyödyntää :D Pana Chocolate -osastolla bloggaajia hemmoteltiin. Yllätyksekseni supersuloinen tuotekassi, jonka sain mukaani, sisälsi myös minulle sopivia tuotteita! Luomuruokatukun tuotteista löytyi (soijattoman!) Pana Chocolate -suklaan lisäksi teetä English Tea Shopin ihanasta valikoimasta, intiaanisokeria sekä Himalajan Kristallisuolaa.

Cocovin osasto oli tänäkin vuonna suurensuuri. Minä olen allergioideni kanssa jo aika pihalla kaikista superfood-trendeistä ja katselin valikoimaa vähän hämilläni - carob-jauhe, banaanijauhe, jauhettu lakkakääpä, koivuntuhkauute ja herneproteiini?!

Arctic Choc ja käsintehty, suomalainen luomusuklaa, tältä osastolta poikaystävälle oli pakko viedä pieni tuliainen Halloween-hyllystä! Myös kuvassa näkyvät suklaalevyt houkuttelivat makuyhdistelmillään. Karpalo-inkivääri, vadelma-mustaherukka, hunajamurska.. Puhumattakaan upeista, käsintehdyistä suklaakonvehdeista, joita voi valita rasiaan lajitelman oman maun mukaan. Toimitus verkkokaupasta onnistuu muuten kaikkialle Eurooppaan!

Messusaalis-postaus tuntuu olevan suosittu osa kauneusmessuiluja mutta tänä vuonna en sellaista kuvannut. Instagramissa vilahti kuitenkin ekan päivän saaliini! Kuinkas moni teistä oli messuilla ja mikä siellä oli parasta? Entä tarttuiko mukaan suuri saalis vai kävitkö lähinnä fiilistelemässä ja tutkailemassa uutuuksia?

2 kommenttia:

  1. Just mietinkin paljonko messuilla kävi ihmisiä, koska kuulin, että kirjamessuilla kävi 80 000 henkilöä. Odotin jostain syystä isompaa määrää, vaikka olihan messuilla ihan tarpeeksi hulinaa :D

    VastaaPoista
  2. Miksi mä en nähnyt Avonin pisteellä mitään tuotteita :D Kuvastoja kyllä ja paljon ihmisiä!

    VastaaPoista