1.10.2015

Syyskuun lempparit


Toivottavasti tämä torstai on toivoa täynnä; loppukuuhun tuli melkein viikon postaustauko epäonnisten sattumusten vuoksi. Ei riittänyt, että unohdin ensin tietokoneeni parinsadan kilometrin päähän; näytölle ilmestyvä teksti kiintolevy lähes täynnä sekä ulkoisen kovalevyn äkkikuolema ovat koetelleet hermoja. Koko kylän tänään approillessa tämä opiskelija aikookin viettää iltaa verkkolevyn ja kuvakansioiden kanssa taistellessa - ja ilmestyä huomenna luennolle pirteänä muiden kärsiessä ennustettuun säätilaan sopivasta vireystilasta! Tosin voi myös olla, että olen ainoa siellä luennolla..

syyskuunsuosikit4

Jotta saadaan taas postaukset kulkemaan, käydään perinteisiin kuunvaihteen juttuihin kiinni; tänään vuorossa siis syyskuun käytetyimmät tuotteeni, huomenna taas kuukauden aikana loppuneiden tuotteiden yhteenveto. Syyskuussa ihastuin paitsi muutamaan uutuuteen, myös vanhoihin tuttuihin, jotka jostain syystä olin jättänyt hetkeksi jäähylle.

syyskuunsuosikit5

Ihastuin Herbinan uuteen Energy Boost -sarjaan kokonaisuudessaan mutta ehdottomaksi suosikikseni nousi Micellar-puhdistusvesi*, joka on aivan älyttömän hyvä aamuputsari! Nopea ja raikas pikapuhdistus kiireiseen aamuun. En tiedä näkyykö tuo käyttöaste kunnolla kuvasta, mutta kolmasosa pullosta on jo käytetty. V10 Plus Aminoseerumi* on sekin jäänyt vakkariksi aamurutiiniini. Vesimäinen, väritön seerumi näyttää vaatimattomalta mutta toimii ihollani loistavasti! Kasvojeni iho sekä näyttää että tuntuu tasaisemmalta ja pehmeämmältä. Tästä kirjoittelin enemmän kuun puolessavälissä. Otin vastikään testiin iltaseerumikseni samalta merkiltä ihoa rauhoittavan lakritsiseerumin, arviota tulossa kunnon testijakson jälkeen!

syyskuunsuosikit7

Collection Lasting Perfection Concealer on superpeittävä ja superkestävä (ja edullinen!) peitevoide brittimerkiltä, jonka tuotteita on ärsyttävän vaikeaa saada Suomeen. En ole vielä joutunut turvautumaan eBayhin ystävällisen, Englannissa asuvan bloggaajakollegan ansiosta. Nelisen puntaa maksava peitevoide on ihan huippu ja vaalein sävy on minulle täydellinen. Voide kuivuu iholle pitkäkestoiseksi ja todella kuivia kohtia se saattaa korostaa, huomio siis kuivaihoiset! Itse olen kyllä pystynyt ongelmitta käyttämään tätä myös silmänalusilla. 

Too Faced -tilauksestani tein ostospostauksen sekä meikin. Tästä kaksikosta en siis turhaan jaarittele heti kolmatta kertaa perään sen pidemmin, mutta loistavia tuotteita molemmat! Ostoksistani eniten ihastuin siis Hangover Replenishing Face Primer -kasvojenpohjustajaan sekä Chocolate Soleile Matte Bronzer -aurinkopuuteriin. Pohjustaja heleyttää, aurinkopuuteri antaa tummahkosta sävystään huolimatta luonnolliselta näyttävää väriä myös minun vaalealle iholleni. Ihanat!

syyskuunsuosikit2

Makeup Geekin luomivärejä olen hehkuttanut blogissa moneen otteeseen, mutta jostain syystä pidin etenkin kesän aikana taukoa näiden käytöstä. Yritin kai tasapuolisuuden nimissä osoittaa rakkautta muillekin luomiväreilleni mutta kun nappasin Z-paletissa asuvat MUG-värit taas käyttööni, muistin miksi rakastan näitä ja ihmettelin miksi olin antanut niiden olla syrjässä useamman kuukauden. Makeup Geekin Marlena se vaan osaa. Tavalliset (löytyy mattaa, satiinia, shimmeriä..) sekä duochrome -luomivärit maksavat 6$/kpl, Foiled-luomivärit 10$/kpl. Toimituskulut jenkeistä ovat oikein maltilliset mutta paketti saattaa kurvata tullin kautta jolloin niistä joutuu toki maksamaan vielä alvit.  

syyskuunsuosikit3

Havahtuessani uudelleen MUG:n upeuteen syyskuun aikana, teki monena päivänä mieli meikata lämpimillä ruskan väreillä. Ja niitähän Makeup Geekiltä löytyy mitä upeimmissä sävyissä! Tässä swatchattuna osa niistä, vasemmalla ylhäältä alas Bitten, Cosmopolitan ja Chickadee, keskellä Mocha, Crème Brulee ja Cocoa Bear, oikealla Starry Eyed (foiled), Grandstand (foiled) ja Goddess.

syyskuunsuosikit6

Essien tämän vuoden Flowerista-kevätkokoelman* sain toukokuussa bloggaajamiitistä ja ihastuin siihen samantien. Silti, vasta syyskuussa tehokäytin kokoelman lakkoja. En voi olla ainut, jonka silmään tämä kevätkokoelma näyttää syksyiseltä.. Mitään vikaa sävyissä ei ole, päin vastoin! Kauniita cremelakkoja kylmissä, täyteläisissä sävyissä sekä kaksi lämpimämpää beigeä pehmentämässä. Sävyt ovat vasemmalta oikealle Flowerista, Picked Perfect, Perennial Chic, Garden Variety, Blossom Dandy ja Pedal Pushers. Etenkin jos vaaleampi beige Picked Perfect ja hailakka mintunvihreä Blossom Dandy napattaisiin kuvasta pois, jäljelle jäävä sävymaailma olisi hyvin syksyinen. 

syyskuunlempparit1

Kokoelman kuudesta lakasta neljä oli syyskuussa kynsilläni, mikä on aika hyvin nopeasti kyllästyvältä kynsienlakkaajalta! Ylärivin tumma purppura, kokoelman nimeä kantava Flowerista sekä harmaansininen Pedal Pushers ovat ehdottomasti suosikkejani kokoelmasta. (Alhaalla Garden Variety & Perennial Chic) Lakat ovat tuttua Essie-laatua; kätevä suti, täysi peittävyys kahdella kerroksella ja melko nopeasti kuivuva, tasainen pinta. Tykkään! 

syyskuunsuosikit1

Tigi Bed Headin Mega Whip Marshmallow Texturizer* oli minulle aluksi kummajainen. Tosi herkulliselta tuoksuva kummajainen! Rakennevoide näyttää kiinteältä kookosöljyltä ja tuoksuu makean karkkiselta. Luulin tätä aluksi vahaksi, mutta sen antama erottelevuus ja joustava pito ovat paljon luonnollisemman näköisiä ja tuntuisia kuin vahatut suortuvat. Käytän tätä luonnonkiharan tukkani pörrön taltuttamiseen: otan sormilla purkista pienen määrä, lämmitän sen käsien välissä ja silotan suortuva kerrallaan kiharan sileämmäksi. Pieni määrä riittää!

Muita kuin kosmetiikkaan liittyviä suosikkejani syyskuulta?
Ehdottomasti paluu ryhmäliikuntatunneille! Innostuin SATS ELIXIAN pr-tilaisuudesta saamani kuukausikortin myötä erityisesti kertjun Barre ja Body Balance -tunneista. Kaikkia kiusaava syysflunssa yrittää tehdä tuloaan täälläkin, täytyy toivoa että säästyn pidemmältä pakkolepotauolta nyt kun innostus liikuntaan on taas palannut!

Oliko viime kuun lemppareissani tuttuja tuotteita? Mitä sinä tehokäytit syyskuussa?

* tuote saatu blogin kautta

11 kommenttia:

  1. Mua niin edelleen kiinnostaa tuo hangover, se on nimenä vaan niin hauska. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuotteena kans..! :D
      Nimensä arvoinen kyllä, naama tuntuu heti heräävän ;)

      Poista
  2. Yllättäen näistä tuo Flowerista vei mun huomion! :D Aivan täydellinen väri! Myöskin nuo Makeup Geekin alkoi kiinnostamaan, olen tuon brändin jostain syystä sivuuttanut ihan täysin! :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Floweriest on kyllä aivan ihana sävy! ♥
      Ja Makeup Geek.. voi, on kyllä tutustumisen arvoinen brändi! ;)

      Poista
  3. Kunnioitettava MUG-kokoelma sulla :) Itse tilasin keväällä yhden yhdeksän luomivärin Z-paletin verran MUGia ja nyt himottaisi tehdä toinen samanmoinen tilaus. Ihania sävyjä on vaan niin hurjasti, että pää meinaa mennä sekaisin, kun pitäisi osata päättää, mitä haluaisi ostaa :D On ne ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOIN SAMAISTUA! :D
      Jokaisen MUG-tilauksen jälkeen on tullut "pakko saada lisää" -tunne :'D Pitkään aikaan en ole uusia tilannut ja yritänkin vielä pitää taukoa.. Uudet duochromet kyllä houkuttelisi!

      Poista
  4. Herbinan misellivesi on ollut mullekin aivan ehdoton suosikki, se tuoksu on vaan niin hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla! :) Sen tuoksu on älyttömän raikas ja herkullinen ♥

      Poista
  5. Vitsi toi Hangover olisi ihana! <3

    Hei, mulla olisi käyttämätön Mega Whip, haluatko? :) Ostin sen joskus sokkona kun Tigiä myytiin alessa, mutta tarkemman selvittelyn perusteella ei se sovi mun tukalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hangover on kyllä osoittaunut aamuisin aika pelastajaksi!
      Kiitos kun vinkkasit sulle ylimääräiseksi jääneestä Mega Whipistä mutta mä vähän luulen, että käytän tätäkin purkkia pienen ikuisuuden niin en uskalla hommata toista jemmaan vielä piiiitkään aikaan ;D

      Poista
  6. Tuo Essien kesäkokoelma on kyllä aivan upea. Pedal Pushersia tuli käytettyä kesällä ihan tosi paljon :)

    VastaaPoista