7.1.2016

Joulukuun lempparit


joulukuu3

Oi ihana arkeenpaluu! Loppiaisen takia tämä torstai on tuntunut uudelta maanantailta mutta hei, mikäs sen mukavampaa kuin huomata huomenna, että on perjantai! Joulu on minulle vuoden ihaninta aikaa mutta olen ehkä sen verran rutiineja rakastava, että paluu tavalliseen arkeen tuntuu sekin aina ihanalta.

Uusi vuosi on jo hyvässä vauhdissa mutta palataan edelliseen vuoteen vielä muutaman postauksen verran. Näiden joulukuun suosikkituotteiden lisäksi esittelynsä saavat vielä myös kuukauden loppuneet sekä viime vuodelta tuttu koko vuoden tyhjentyneet! Vähän jo kauhistuttaa.. Käydään nyt ensin kuitenkin läpi viime kuussa kovimmassa käytössä olleet tuotteet. 

joulukuu2

Suurin osa joulukuun lemppareista taitaa olla näkynyt blogissa jo aiemminkin. Hyväksi todettuja luottotuotteita, jotka toimivat joulun tohinassa kiitettävästi. Caudalie on ehdottomasti yksi suosikkimerkeistäni ihonhoidon saralla. Grape Water Spray on moneen otteeseen hehkuttamani kasvosuihke. Kosteuttava ja rauhoittava suihke on hyvä vaihtoehto suosituille lähdevesisuihkeille; tämä hoitaa ihoa muita kokeilemiani suihkeita enemmän. Kesällä se tuo viileää raikkautta, talvella ihon janoamaa rauhoittavaa kosteutusta. Tätä pitää olla aina kaapissa! Vinosource S.O.S Thirst Quenching Serum on sekin tuttu luottotuote. Tätä maitomaista seerumia olen käyttänyt tyhjäksi hävettävän monta pullollista. Vinosource-sarjan seerumi imeytyy nopeasti ihoon, kosteuttaa tehokkaasti ja jättää ihon mukavan raikkaan ja pehmeän tuntuiseksi. Koostumukseltaan kevyt seerumi sopii kaikille ihotyypeille tuomaan ekstrakosteutusta. Ainut miinus melko nopeasti hupenevasta määrästä, tästä saisi olla meitä tehokäyttäjiä varten myynnissä supersize-pakkaus...

joulukuu5

Lähes koko joulukuun ajan (ehkä kahta päivää lukuunottamatta!) tein meikkipohjani sekoittaen näitä kahta meikkivoidetta. Sekoittelen usein meikkivoiteita sen täydellisen sävyn tai koostumuksen perässä - ihoni sävy sekä tarpeet kun tuntuvat vaihtelevan sen verran, että jos haluan täydellisen pohjan, saan sen helpoiten parin eri voiteen yhdistelmällä. Tarte Amazonian Clay Full Coverage Foundation on koostumukseltaan aavistuksen moussemainen, hyvin peittävä, kerrostettavissa oleva puolimatan lopputuloksen tuova meikkivoide. Tartea ei valitettavasti myydä Suomessa, saisivat kyllä tulla tännekin! Lumenen CC sen sijaan on monelle suomalaiselle tuttu. Tämä on minulla jo ainakin kolmas tuubi ja vähiin käy. Kuultavan, luonnollisennäköisen pinnan jättävä meikkivoide tasoittaa ja heleyttää ihoa tuoden silti kiitettävästi myös peittävyyttä. Levittyy iholle superhelposti!

joulukuu6

Tarten meikkivoiteesta minulla on sävy Fair Sand joka on 25:stä saatavilla olevasta sävystä vaalein keltapohjainen sävy. Lumenen CC-voiteesta on kolme sävyä, joista minulla on luonnollisesti vaalein eli Light. Tämä on selvästi enemmän punapohjainen!

joulukuu9

Tarten ja Lumenen voiteiden sekoitus (noin puolet ja puolet) on osoittautunut niin täydelliseksi tämänhetkisille ihoni tarpeille, että on ollut vaikeaa päästää muita meikkivoiteita hommiin nyt tammikuunkaan puolella. Ihon pienet virheet peittyvät ja sävy tasoittuu kauniisti, pinta jää hieman kuultavaksi näyttäen luonnolliselta ja meikki pysyy kevyen puuteroinnin kanssa koko päivän paikallaan - Tarten ansiosta, Lumenen CC ei yksinään pysy minulla koko päivää.

joulukuu14

Uusimmat sivellinihastukseni tulevat Everyday Mineralsilta. Ostin nämä kaksi kaveria syksyn kauneusmessuilta koska a) merkin siveltimet ovat älyttömän pehmeitä ja laadukkaan tuntuisia ja b) molempien kohdalla totesin vau, mitään tällaista minulla ei ole.

joulukuu10

Eye Kabuki Brush on pyöreä, tiivis, pehmeä ja sopivan joustava. Hyvä kabuki siis miniversiona! Olen käyttänyt tätä paitsi luomivärien kanssa, myös peitevoiteiden levittämiseen. Silmien alla tämä on peiteaineiden kanssa älyhyvä! Silmämeikkisiveltimeksi Eye Kabuki Brush tuntuu monelle varmasti kömpelön suurelta siveltimeltä, mutta koko luomen alueelle käyttämäni vaalean pohjasävyn sekä luomivakoon suurelle alueelle tulevan varjostussävyn levittämiseen tämä on ollut kätevä! Dome Blush Brush on nimetty poskipunasiveltimeksi mutta tämä unelmanpehmeä sivellin taipuu melkein mihin tahansa. Olen käyttänyt tätä niin meikkivoiteen, aurinkopuuterin, poskipunan kuin puuterinkin levitykseen. Tosi hyvä monitoimikaveri!   

joulukuu1

Viimeisin ripsiväri-ihastukseni taas on L´Oréalilta. Volume Million Lashes Feline* erottelee, tuuheuttaa, pidentää ja auttaa taivuttamisessa. Harvoin koen ripsivärin tuovan sekä tuuheutta että pituutta ripsiin! Tiheään piikitetyllä muoviharjalla massa levittyy ripsiin tasaisesti eikä paakkuja helposti tule. Väri ei varise eikä suuttaannu minulla lainkaan vaikka pieni tihkusadekin yllättäisi. Meikkiä pestessä väri murenee pois. Make Up Storen glitter eyeliner oli pikkujoulujen, joulun sekä uudenvuoden menoissa mukana. Kätevä, kapea sivellin ja kunnolla glitteriä sisältävä massa, joka pysyy loistavasti. Kätevä myös luomivärin päälle paineltuna.

joulukuu11

Ripsarin harja on muotoiltu kaarevaksi nostamaan ja taivuttamaan ripsiä.

joulukuu4

Isadoran Lash & Brow Glitter* -kimallegeelikynät ovat tainneet vilahtaa jo useammassa postauksessa. Joulu ja uusivuosi, siinä jo kaksi hyvää syytä kimaltaa. Joulukuussa käytin glitteriä ja paljon. Postaus Isadoran kausikokoelmasta löytyy täältä.

joulukuu8

Swatch-kuvasta ei oikein sävyt näy mutta se tärkein eli kimallus kyllä, haha! Vasemmalla Make Up Storen kylmänsävyinen vaaleanpunaisen, sinisen sekä valkoisen sävyissä kimaltava Frost, keskellä Isadoran Silver ja oikealla Isadoran Gold.

joulukuu12

Joulu ja punaiset huulet. Ne vaan kuuluvat yhteen! Punainen kynsilakka olisi muuten myös voinut päästä postaukseen, China Glazen Ruby Pumps on perinteisesti vähintään kerran joulukuussa kynsillä. Käytin paljon e.l.f.:n Matte Lip Colour -huulipunakynää sävyssä Rich Red mutta joulukuun puolenvälin tienoilla se otti ja katosi. Edullinen, upea mattapuna, suosittelen kyllä mutta en paljon voi esitellä ennenkuin ostan uuden. Mattakoostumus kuivattaa kyllä sen verran, että itse tarvitsen alle huulivoiteen enkä silti pidä mattapunaa montaa tuntia putkeen. Kuivilla huulilla mukavampi mutta yhtä helpossa kynämuodossa tuleva Cliniquen Chubby Stick Intense oli joulunajan valintani. Alkuperäiset Chubby Stick -kynät ovat läpikuultavia, tämä Intense-versio sisältää kunnolla pigmenttiä minkä takia taas suosin tämän kanssa rajauskynää. Kosteuttava, melko liukas puna ja vahva väri voivat olla vaarallinen yhdistelmä..

joulukuu13

Sävy Mightiest Maraschino on upea kylmänsävyinen punainen ja saa viileydellään hampaat näyttämään valkoisemmilta. Väri on nimensä mukaisesti intensiivinen mutta pehmeä ja huulilla mukavantuntuinen. Tykkään! 

joulukuu7

Loppuun taas jotain muuta kuin kosmetiikkaa! Sain vihdoin käsiini Riviera Maisonin suloisen puhelimenkuoren, jota ihailin jo viime kesänä. Omani ostin Millan Putiikista.

Löytyikö samoja suosikkeja tai ihan uusia tuttavuuksia?


* tuote saatu blogin kautta

7 kommenttia:

  1. Tarttis varmaan oikeasti vihdoin tutustua Caudalieen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! ♥ Caudalie tekee aivan mahtavia ihonhoitotuotteita!!

      Poista
  2. Caudalie. <3 Tosin en ole reiluun vuoteen ehtinyt käyttää mitään sarjalta, pitää varmaan äkkiä tehdä asialle jotain. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin teet, vuosi on liian pitkä aika ilman merkin ihania tuotteita! :D

      Poista
  3. Lumenen cc on näistä ainoa itselleni tuttu tuote :) Tuo Tarten meikkivoide kiinnostaisi, harmi vaan kun merkin saatavuus Suomeen on aikas huono. Muutenkin arvokkaampien meikkivoiteiden tilaaminen netistä vähän arvelluttaa, sillä väärä sävy vähän harmitaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä - tosi harmillista, että Tartea on melkein mahdotonta saada Suomeen.. Ja meikkivoiteiden kanssa netistä tilaaminen muutenkin on tosiaan aina arpapeliä : /

      Poista
  4. HAHAAA nyt sä sait tuon kuoren! :D

    Iiih vieläkö noita Make Up Storen glitterrajauksia tehdään ja pakkauskin on samanlainen <3 Muistan kun kirjotin noista blogiini... vuonna...nakki? :D

    VastaaPoista