30.8.2016

Milani & allerginen reaktio


Välillä ehdin innostua hieman liian aikaisin. Nyt niin kävi edellisessä postauksessa näkyneen Milanin Conceal + Perfect 2-in-1 -meikkivoiteen kanssa. Tietenkään aivan täysin varma en voi olla tämän meikkivoiteen syyllisyydestä mutta kun jouduin käymään päivystyksessä muiden oireiden takia, mainitsin tietenkin myös ihoreaktiosta - ja hoitaja totesi, että eiköhän kyseisen meikkivoiteen käyttö ollut nyt tässä, reaktio ihollani kun oli niin hienosti meikkivoiteen alueella.

milaniC&P1

 Mielenkiintoisen tästä ihoreaktiosta tekee se, että pystyin käyttämään tätä yhden päivän ilman mitään oireita. Käytin meikkivoidetta yhteensä kolme kertaa. Ensin yhtenä päivänä noin kahdeksan tunnin ajan, ei reaktiota. Noin viikon päästä seuraavan kerran taas noin kahdeksan tunnin ajan, ei reaktiota. Heti seuraavana päivänä uudelleen, noin kymmenen tuntia - ja pam, naama tulessa! Kyseessä on siis hyvin todennäköisesti allergia eikä ihon ärsytysreaktio, joka tulee iholle tavallisesti välittömästi tuotteen käyttämisen jälkeen ja helpottaa kun se pestään pois. Allerginen reaktio sen sijaan voi tulla useamman päivän viiveellä.

milaniC&P5

Mitään muuta iholleni uutta tuotetta en vaan millään muista käyttäneeni, joten kyllä syyllinen taitaa olla Milanin meikkivoide. Minulla  on todella paljon etenkin ruoka-aineallergioita, kosmetiikan raaka-aineiden testiä minulle ei ole (vielä) tehty. Olen saanut ennenkin samankaltaisia reaktioita ja allergiat ovat hyvin, hyvin yksilöllisiä. Tämän postauksen tarkoituksena ei siis todellakaan ole todeta Milanin meikkivoidetta surkeaksi tapaukseksi vaan kertoa, miten toimin näiden inhottavien ihoreaktioiden kanssa

milaniC&P2

Koko kasvojeni ihosta tuli punainen, kuumottava ja epätasainen. Yllä olevista puhelimella napatuista kuvista ihon röpelöisyys ehkä näkyykin hyvin. Iho on täynnä pientä paukamaa ja etenkin poskipäät helottavat punaisena. Kasvoja kuumottaa koko ajan. 

Antihistamiinilääkitys minulla on valmiiksi ympäri vuoden käytössä satojen allergioitteni takia. Allergisen reaktion kohdalla nostan annostusta ja joissain tapauksissa antihistamiinitablettien lisäksi joudun syömään myös lyhyen kortisonikuurin. Lääkkeiden lisäksi ihonhoitorutiinini muuttuu mahdollisimman hellävaraiseksi ja hoitavaksi.

MilaniC&P9

Meikkiä en tällaisen reaktion jälkeen laita iholleni moneen päivään (riippuen paranemisesta) joten puhdistukseen riittää aamuin illoin hellävarainen misellivesi. Ihoni ollessa hyvin herkkänä, kunnon puhdistus ja kaikenlainen hankaus eivät tule kuuloonkaan. LV Kosteuttava Misellivesi* on emulsiomainen misellivesi, joka kosteuttaa ihoa samalla kuin puhdistaa. Simple Kind To Skin Micellar Cleansing Water -misellivesi on tämän hetken suosikkimisellini ja sopii ihoni hellävaraiseen puhdistukseen myös silloin, kun se on ärtynyt. Tällä poistan usein myös silmämeikin (jota sitäkään en nyt tosin käytä useampaan päivään).

MilaniC&P8

Kortisonivoiteet auttavat yleensä hyvin ihoreaktiohini, mutta en mielelläni käytä niitä paljon ihoni ollessa jo valmiiksi ohut. Etenkin kesällä kortisonilla läträäminen on inhottavaa, koska sen jälkeen palan vielä normaaliakin herkemmin. Kaapista löytyi tällä hetkellä vain 2,5-prosenttista hydrokortisonivoidetta, joka on hieman vahvempi kuin mitä haluaisin käyttää, joten olen sekoittanut sitä LV:n herkän ihon yövoiteeseen*. Tuoksuton, täyteläinen yövoide rauhoittaa ihoa ja tuntuu mukavan pehmeältä levittää myös kiukuttelevalle iholle.

milaniC&P6

Apteekin hoitovoiteista käytössä ovat tietenkin myös lähes kaikkiin iho-ongelmiin sopivat, klassiset Bepanthenit! Siniraidallista emulsiovoidetta levittelen reilusti pitkin päivää koko kasvoille, huomattavasti paksumpaa ja todella rasvaista pinkkiraidallista voidetta taas paikallisesti hyvin ärtyneisiin kohtiin.

MilaniC&P7

La Roche-Posaylta löytyy hyvin allergiselle, herkälle iholle suunnattu Toleriane Ultra -sarja, jonka päivävoiteen sekä yövoiteen kaivan käyttöön aina kun ihoni vähänkin näyttää tyytymättömyyden merkkejä runsaiden tuotetestailujeni takia. Herkälle iholleni kaikki kokeilemani tuotteet eivät luonnollisesti sovi ja tämä kaksikko rauhoittaa tilanteen, oli ongelmana sitten pieni punoitus tai vääränlaisen voiteen aiheuttama näppyriehaantuminen. Voiteet ovat hermeettisissä tyhjiöpakkauksissa ja sarjaan kuuluu myös silmänympärysvoide. Yövoide on ostettu ulkomailta, sitä en valitettavasti ainakaan vielä ole nähnyt Suomen apteekkien valikoimassa. Kuvista jäi pois Avène Thermal Spring Water Spray, jota suihkin kuumottavalle iholle pitkin päivää!

milaniC&P3

Tällä hetkellä, kolme päivää reaktion syntymisen jälkeen ihoni näyttää tältä. Posket lehahtavat punaisiksi vähän väliä mutta muuten kiusana ovat lähinnä jatkuva kuumotus ja ihon pinnan selvä epätasaisuus. Iho tuntuu inhottavammalta kuin miltä se näyttää, mutta toki ero "normaalitilaan" on suuri, koska ihollani ei tavallisesti ole tekstuuria lähes ollenkaan.

Oletko sinä saanut kosmetiikasta ihoärsytyksiä tai allergisia reaktioita?


* tuote saatu blogin kautta

22 kommenttia:

  1. Mä sain joskus Lancomen Teint Miracle-meikkivoiteesta allergisen reaktion (tai ärsytysreaktion, miten se sanoisi). Ihosta tuli juurikin röpelöinen, kuumottava, kihelmöivä, punainen ja hyvin samanlainen, mitä sulla. Ehdin kokeilla ko. meikkivoidetta yhden kerran (yhden päivän ajan) ja reaktio tuli heti sen jälkeen. Arvatenkin en käyttänyt enää toista kertaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kurjaa että tuosta meikkivoiteesta tuli reaktio! Sen aiheuttava ainesosakin varmaan jäi mysteeriksi jos muista tuotteista ei reaktiota ole tullut..? : /

      Poista
  2. Mulla ei tule punoitusta, mutta joskus voin saada tota röpelöä, parista tuotteesta tullut. Ei ollenkaan kiva, koska röpelöiden laskeutuminen kestää parikin päivää, vaikka kuinka ihoa hemmottelisi, niitä on vaikea meikata piilloon. Harmi, että just toi nyt teki tollaista. :( Aion silti kokeilla sitä, koska tosiaan niin kuin sanoit, on niin yksilöllisiä asioita ja hyvä, että kerroit tästä, miten menetellä, jos tällaista ilmaantuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tekstuuri on lähes mahdotonta saada piiloon toisin kuin punoitus. Ja sepä juuri, allergiat ovat niin yksilöllisiä, ettei mitään tuotetta voi leimata pahaksi koska KAIKELLE voi olla allerginen :D Toivottavasti tämä meikkivoide toimii sulla! :)

      Poista
  3. Tympeetä, kun iho reagoi noin :(
    Itselläni on käynyt samoin parikin kertaa ja melkoista salapoliisin työtä koittaa selvittää mikä ainesosa sen saattoi aiheuttaa. Nykyään testailen uudet tuotteet parin päivän ajan kyynärtaipeeseen ja katson aiheuttaako jotain, mutta kasvot tahtoo aina reagoida voimakkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä todellakin on salapoliisihommaa! Minullakin on tapana testata etenkin sy-voiteet, seerumit sekä kasvovoiteet ensin kyynärtaipeen ohuella iholla - no nyt en sitä tietenkään tehnyt tämän meikkivoiteen kanssa mutta näinköhän olisin edes saanut reaktiota esiin kun tämä tuli hieman viiveellä : / Kyllä allergiat vaan ovat inhottavia!

      Poista
  4. Tässä meikkivoiteessa on ilmeisesti jotain luumu-uutetta, joten luumulle allergisena en käyttäisi sitä itse. Ootko säkin kenties allerginen luumulle? Siinä on myös mehiläisvahaa ja senkin pistäminen naamaan epäilyttää.
    Allergiset reaktiot ovat valitettavan tuttuja =/ Luulen, ettei mun iho siedä hyaluronihappoa, sillä oon käyttänyt sitä sisältäviä meikkivoiteita koko kesän ja iho on ollut täynnä näppyjä koko ajan.

    -Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Minna! Minäkin kurkin jo INCI-listaa epäilyttävien aineiden varalta mutta mihinkään en osannut yhdistää - olen kaikille raaoille hedelmille allerginen mutta luumu kuuluu niihin harvoihin, joita pystyn kypsennettynä käyttämään myös ruuanlaitossa. Epäilen, että luumu siis olisi voinut tämän aiheuttaa.. Mehiläisvahaakin siedän ripsiväreissä, en tiedä voisiko se suurella ihoalueella aiheuttaa reaktion..? Toivon mukaan pääsen pian uusiin allergiatesteihin!

      Harmi, että sinäkin kärsit allergioista : ( Hyaluronihappo on mahtava ainesosa kosmetiikassa joten onpa ikävää, ettei sinun iho kestä sitä! Allergioiden kanssa kyllä tuotteiden valitseminen hankaloituu kun INCI-listoja saa silmäillä sen puoli vuotta ennen ostamista!

      Poista
  5. Siis oikeasti raivostuttaa, kun on ostanut uuden tuotteen käyttää pari kertaa ja sitten iho on tulessa, näppyjä kaikkialla ja muutenkin tulee kosketus araksi. Esim. Decubal on tälläinen tuote, minulle sekä tytöilleni. Myöskään tätä Lumenen brigt now sarjaa en voi käyttää (muut kyllä käy) Siis muitakin no no juttuja löytyy kuten born bio yms. Mutta nämä oli ne oudoimmat mitkä eivät sovi.
    Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Nina! Voi, tunnen tuskasi! Uusien tuotteiden hankkiminen ja testailu on tosi turhauttavaa, jos iho päättää reagoida milloin millekin! Tuo kosketusarkuus ja polttelu on tosi tuttua; vielä tälläkin hetkellä kasvojen iho tuntuu siltä, että pienikin hipaisu tekisi lähes haavan sen pintaan, auts! Jännä juttu esimerkiksi tuo Decubalin tuotteille reagoiminen, niissä ei tietääkseni kovin yleisiä allergioiden aiheuttajia ole - tosin allerginenhan (tai yliherkkä) voi olla ihan mille tahansa! Jos reaktioita tulee usein niin kannattaa ehdottomasti kysyä mahdollisuutta päästä epikutaanitesteihin!

      Poista
  6. Mullekin tulee välillä just samanlaisia allergisia reaktioita joistain tuotteista! Ei usein, mutta joskus. Ehkä viimeisen puolen vuoden aikana iskenyt kaksi kertaa. Samat pelastuskeinot mullakin; vedän antihistamiinia tuplamäärät ja jos ei sillä helpota, Hydrocortisonia lisäksi todella ohuelti kasvoille. Mullekin lääkäri määräsi joskus tuota 2,5%, mutta siirryin sittemmin käyttämään 1%, koska sekin toimii yhtä hyvin eikä ole niin tujua. Se on kyllä niin ärsyttävää, kun tällainen reaktio iskee! Koska se röpelöisyys kestää iholla monta päivää, ennenkuin iho palautuu normaaliksi. Mullahan "sopimattomat" testituotteet eivät saa tilaa blogista, kun kirjoittelen tosiaan vaan niistä, jotka oikeasti mulla toimii ja joihin ihastun. Mä tarvitsen aina sen inspiraation kirjoittaa ja kamalista tuotteista en saa sitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sullakin, voi kurjuus! Antihistamiinit ja kortisonivoide yleensä toimivat minullakin hyvin mutta tämän kanssa mikään ei nyt tunnu oikein nopeuttavan paranemista - nyt on neljäs päivä ja ihoa polttelee edelleen, normaalisti tässä vaiheessa jäljellä on enää epätasaisuus : /

      Minäkään en normaalisti anna allergiaa aiheuttaville tuotteille palstatilaa, etenkin kun allergiat ovat niin yksilöllisiä eikä välttämättä kukaan muu saa tästä tuotteesta yhtään mitään reaktiota, mutta kun ehdin juuri kehua tuotetta ja kahden käyttökerran jälkeen olin aikalailla ihastunut, tuntui luonnolliselta päivittää tilanne :D Harmi kyllä, tämä tilanne ei tosiaan inspiroi kuten sanoit :'D

      Poista
  7. Allergiset reaktiot eivät ole tuttuja, mutta pari vuotta kestänyt urtikaria ja siihen liittyvä angioödeema kävivät vähän turhankin tutuiksi. Siinä parin vuoden pyörityksessä olisin mieluusti ottanut tilalle vaikka kuinka monta allergiaa, silloin olisi edes tiennyt mistä iho-oireilu johtui. Allergioita yhtään väheksymättä siis! Mun tilanteessa suuri apu löytyi vahvasta antihistamiinista, miedoista perusvoiteista, kortisonivoiteista sekä pitkistä kylmistä suihkuista. Nyt tuo sairasteluaika on onneksi jo takanapäin, tosin pelko tilanteen uusiutumisesta on syvästi mielessä aika ajoin. Ainut hyvä puoli tuossa sairastelussa oli se, että nykyään arvostan kasvojani ja pidän niistä. Itselleen osaa olla nykyään paljon armollisempi, vaikka toki yhä tiedostaakin ne oman vartalon heikkoudet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, on sulla ollut kurja tilanne! :( Paikalliset ihoreaktiot ovat todellakin kosmeettinen haitta verrattuna vakavempiin kohtauksiin. Itsellenikin on satojen ruoka-aineallergioiden takia tullut antihistamiinien lisäksi kortisonitabletit ja adrenaliinipiikit tutuiksi etenkin siinä vaiheessa kun kukaan ei tiennyt, että olen esimerkiksi kaikille muille mausteille paitsi suolalle(!) allerginen - kyllä ihottuma jää kakkoseksi kun näitä miettii! :D Urtikaria puhkesi viimeksi pari vuotta sitten mutta lievänä. Sillekään ei syytä löydetty mutta epäiltiin yliopiston sisäilmaongelmien vaikutusta.. Olen todellakin samaa mieltä siinä, että allergian kanssa on helpompi elää heti kun saadaan selvillä, mistä se johtuu ja sitä voi välttää. Sinun kohtaamasi oireet ovat varmasti siitä pelottavia, että ei voi tietää, mitä vältellä - jos edes mahdollista : / Ihana kuulla, että tilanne on nyt hyvä, toivottavasti myös säilyy sellaisena! ♥

      Poista
  8. Eikös kortisonissa mene nuo prosentit vähän "väärinpäin"? eli 2,5% on itseasiassa aika mieto kortisoni. Oon atopian vuoksi joutunut käyttämään aika vahvoja rasvoja ja ne ovat aina 0,1 tms vahvuisia.

    Tuo on kyllä kurjaa kun tulee kasvoihin, niin näkyvälle paikalle tuommoinen ilkeä reaktio :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko totta? :o Tämä on minulle aivan uutta tietoa, vaikka olen käyttänyt kortisonivoiteita silloin tällöin koko ikäni! :D Kiitos sinulle, täytyypä kysäistä seuraavalla apteekkireissulla lisää näiden voiteiden vahvuuksista - onneksi 2,5% rasvani siis onkin jo valmiiksi mietoa ja sekoittelen sitä vielä muuhun voiteeseen :'D

      Poista
    2. Siis hydrokortisoni on miedoin kortisoni voiteista, mutta 2,5 % kylläkin on pitoisuus voiteessa. Täällä tietoa aiheesta melko kattavasti: http://www.terve.fi/atooppinen-ihottuma/milloin-kaytetaan-kortisonia-sisaltavaa-voidetta
      Nina

      Poista
    3. Noniin, kiitos! :) Kasvoillani olen aina käyttänyt vain hydrokortisonivalmisteita, joten vain näiden vahvuudet ovat tulleet tutuiksi :)

      Poista
    4. Ok, mä oon jostain taas lukenut, että se menee juuri noin kuten sanoinkin.
      Mä en saanut Nina-anonyymin linkittämästä jutusta auki noita vahvuuksista kertovia linkkejä, mutta onko hydrocortison siis eri ainetta kuin se, mitä on esim Locoidissa, Eloconissa, Apolarissa jne? Vai miksi näissä prosentit on sitten nollalla alkavia?

      -Tiltu

      Poista
  9. Voi ei, kuulostaa tosi ikävältä! :( Itselläni ei ole kokemusta muuta kuin muuten vain röpelöisestä ihosta ilman allergiareaktioita, vähän tällainen pysyvämpi iho-ongelma :D Tuo misellivesi muuten kuulosti kiinnostavalle, piti ihan googlata, kun kuulin siitä nyt ensimmäistä kertaa. Pitääkin joskus testata! Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää allergiat osaa kyllä joo olla inhottavia - onneksi lähete testeihin on tekeillä, joten salapoliisityön pitäisi helpottua.. :) Kiitos! Nuo molemmat misellivedet ovat olleet ihan mahtavia, kannattaa kokeilla!

      Poista
  10. Törmäsin sun blogiin JKL-BLOGIEN kautta, kun itsekin liityin bloggaajien joukkoon, ja tää postaus pysäytti mut, koska been there! Oon allerginen joka ikiselle hedelmälle, vihannekselle, pähkinälle, siitepölylle yms. Plus sitten vielä atooppinen iho! Ja teini-iässä kun aloitin meikkailemaan, niin törmäsin tähän samaiseen reaktioon, iho röpelöinen, punoittaa, kirvelee, kutisee, ei kiva. Kävin itse nyt vuosi sitten ihotautilääkärillä ja siellä testattiin kaikki kosmetiikan allergisoivat aineet, mutta mikään niistä ei juurikaan noussut esiin. Ainoastaan metalli-allergia (nikkeli, koboltti ja palladium) ja osaa näistä käytetään meikeissä... Lääkärinkin ohje oli, että vältä tuotteita joista reaktiota ilmenee. Kosmetiikka on tosi viheliäistä ja oon itse huomannut reagoivani mineraaliöljylle (paraffinum liqudium) ja myös parabeenit on joskus ärsyttänyt ihoa. Todella rasittavaa siis tonkia aina INCI-listoja tuotteista, enkä oikeastaan uskalla testailla uusia tuotteita, paitsi poikkeuksena on Lumenen tuotteet! Ne on kaikki toiminu mulla juurikin sen takia että siellä ei ole mineraaliöljyä, eikä parabeeneja ja niin edelleen. Kirjoitin itseasiassa tästä samaisesta aiheesta pienen avauspostauksen mun blogiin! Olis vaan aina kiva tietää ne aineet mitkä tarkalleen ottaen ärsyttää ihoa! Tsemppiä sulle sinne allergioiden kanssa, täältä saa vertaistukea! :D

    VastaaPoista