9.10.2016

Syyskuun lempparit


Kuunvaihteen ei voi sanoa olleen stressitön mutta hei, the greatest view comes after the hardest climb ynnä muita kliseitä! Syyskuussa jouduin hoitamaan ihoani mahdollisimman hellävaraisesti elokuun lopussa tulleen allergisen reaktion takia ja olin pitkään meikkaamatta. Tämän jälkeenkään meikkaaminen ei ole paljon kiinnostanut vaan arki on menty melko naturellina.

syyskuu4

Syyskuussa ihastuin uuteen tuoksuun ja pariin vanhaan tuttuun meikkituotteeseen, jotka olivat pitkään olleet pölyttymässä laatikoissa. Jatkuvan uusien tuotteiden testaamisen huono puoli onkin se, että tuttujen tuotteiden mahtavuuden helposti unohtaa.

syyskuu1

La Roche-Posay Toleriane Ultra sekä Toleriane Ultra Night ovat erittäin herkälle ja reagoivalle iholle suunnatut, rauhoittavat kasvovoiteet. Sinisessä pullossa tuleva yövoide on muuten käsittääkseni lanseerattu nyt myös Suomessa eli kannattaa kurkata apteekkien LRP-hyllyt! Näihin luotan aina kun ihoni kiukuttelee syystä tai toisesta. Hermeettisiin tyhjiöpakkauksiin pakattuihin voiteisiin eivät varmasti epäpuhtaudet pääse. Molemmat tuntuvat ihanan rauhoittavilta ja kosteuttavilta, yövoide hieman täyteläisemmältä.

Colosén savinaamio* yllätti! Savinaamiot poistavat iholta öljyisyyttä ja ovat yleensä hieman ihoa kuivattavia, minkä takia osan kierrän kaukaa. Colosén savinaamio kuorii ihoa hellävaraisesti ja sisältää aloe veraa sekä E- ja C-vitamiineja, joiden ansiosta iho ei tunnu 5-10 minuutin vaikutusajan jälkeen yhtään kuivalta! Ihon pinta kirkastuu ja tasoittuu ja hoitotuotteet levittyvät iholle pehmeästi. Colosé on sveitsiläinen hoitolasarja ja lähimpiä jälleenmyyjiä voi tiedustella maahantuojalta careliana@colose.fi. Aiemmin olen hehkuttanut merkin seerumia, ensi viikolla olisi vielä tulossa juttua myös merkin ihonpuhdistustuotteista.

syyskuu5

Meikkipohjana on toiminut viime viikkoina lähes joka päivä (kun olen jaksanut meikata) Lumenen Bright Now -sarjan BB-voide. Täyteläinen, ihoa heleyttävä ja kosteuttava BB-voide on nopea levittää kasvoille sormin. Niinä aamuina kun olemukselle ei ole jaksanut tehdä oikein mitään, olen vain nopeasti pessyt kasvot ja lätkinyt tätä naamalle kosteusvoiteen sijaan. Kulmiin ehkä värillistä geeliä ja ovesta ulos. Voide jättää kuulaan, luonnollisennäköisen pinnan iholle, hyvin rasvoittuvalle iholle en ehkä suosittelisi.

The Balm Nude 'Tude -luomiväripaletti sisältää 12 luomiväriä nimensä mukaisesti luonnollisissa sävyissä. Merkin poskipunien ja korostuspuutereiden lisäksi myös nämä puuteriset luomivärit ovat vakuuttaneet! 

syyskuu6

Paletista kovimmassa käytössä ovat olleet vaalea, shimmerinen Stand-Offish, upean hohtava taupe Selfish sekä mattaruskeat Sultry ja Sleek

syyskuu3

Avon Alpha for Her EdP* tuli minulle jo jonkin aikaa sitten yllärilähetyksenä Avonilta ja pullo toi heti mieleeni Lancômen Magnifiquen, jota käytin vuosia sitten. Alphaa kuvaillaan itämais-hedelmäiseksi tuoksuksi, josta löytyy vadelmaa, lummetta sekä myskiä. Lämmin, makean hedelmäinen tuoksu myskipohjalla on juuri sitä, mistä pidän! Nostin tietenkin Lancômen Magnifiquen pitkästä aikaa kaapista vertaillakseni näitä ja vaikka Lancôme kestää ihollani kauemmin, on Avonin tuoksu minulle mieluisampi. Alpha on huomattavasti hedelmäisempi ja helpompi päiväkäytössä kuin Magnifique, vaikka niissä on ulkonäön lisäksi itse tuoksussakin paljon samaa! Magnifiqueen tuo syvempää mausteisuutta esimerkiksi kumina ja sahrami. Avon Alpha for Her EdP:n saa tällä hetkellä Avonilta hintaan 26€.

syyskuu2

Kuukauden random-suosikkina on pakko mainita magnesium! Siis olin kyllä kuullut monelta treenaavalta magnesiumin auttavan suonenvetoihin ja muihin inhottaviin lihaskramppeihin mutta en kai sitten uskonut sen voimaan aiemmin tarpeeksi ottaakseni sen itsekin käyttöön. Liikunta on tällä hetkellä minulle suuri apu stressiin ja liikun ainakin laiskaan kesään verrattuna nyt hieman enemmän. Aktiivisempien päivien jälkeen herään usein keskellä yötä suonenvetoon, mitä ei ole tapahtunut nyt moneen viikkoon! Nappasin apteekista viime kuun alussa Multi-tabsin Magnesium-tabletit ja kiroan mielessäni, että olen kärvistellyt kramppien kanssa niin kauan. Valintaan vaikutti muuten aika paljon se, että Multi-tabsin nappeja ei tarvitse ottaa päivässä kahta kuten monen muun valmistajan versioita eikä tabletti ole järjettömän kokoinen.

Magnesiumin muuten luvataan auttavan lihasten ja luuston hyvinvoinnin lisäksi myös jaksamiseen, ehkä pari purkkia syötyäni ei enää edes väsytä! Syöttekö te kivennäisaineita purkista? 

* tuote saatu blogin kautta

5 kommenttia:

  1. Lumenen BB on kyllä hyvä, talvella vaalein sävy on mulle liian tumma, mutta näin syksyllä se vielä menee. :)

    VastaaPoista
  2. Ah toi Sultry-sävy kuuluu kanssa mun syyssävysuosikkeihin!

    VastaaPoista
  3. Syksy tuntuu olevan monesti niin stressaavaa aikaa :/ Tsemppiä kovasti stressin selätykseen <3 Muista myös levätä! :) Nude 'tude on kyllä ihan huippupaletti neutraalien meikkien tekemiseen! :) Toki sillä saa myös näyttävyyttä aikaiseksi! :)

    VastaaPoista
  4. Kuules ihana, sulle olisi tunnustus blogissani :)

    http://my-fantazya.blogspot.fi/2016/10/tunnustus-blogilleni.html

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista