10.2.2017

Tammikuun lempparit

Postaus sisältää mainoslinkkejä

Koitan kovasti ottaa kiinni kuukausittaisten postausten rytmiä mutta taas alkukuun päivät pääsivät karkaamaan! Tänään siis vuorossa tammikuun käytetyimmät tuotteeni sekä pari muuta suosikkia ja lauantaina loppuneet tuotteet.

tammikuu176

Tammikuun aikana tehokäytössä oli mm. ihonhoitoa pakkasilman koettelemalle kasvojen iholle, pari uutta peiteainetta sekä huonon hiuspäivän pelastajat.

tammikuu172

Olen kehunut moneen otteeseen La Roche-Posay Toleriane Ultra -sarjan kasvovoiteita. Herkistyneelle ja allergiselle iholle suunnatut tuotteet on pakattu hermeettisiin pakkauksiin ja niiden tarkoin valitut aineosat hoitavat helposti reagoivaa ihoa. Olen saanut kasvojeni ihon rauhoittumaan sarjan tuotteilla useasti uhkarohkeiden tuotekokeilujeni jälkeen. Toleriane Ultra silmänympärysvoide on tullut kuivalla pakkasilmalla tarpeeseen, sillä tämä on paitsi herkkää ihoa rauhoittavaa, myös todella kosteuttavaa! Koostumus on kuitenkin kevyt ja emulsiomainen. Saatavilla esimerkiksi apteekkituotteet.fi (19,40€).

Ihonhoitorutiiniini on päätynyt pikkuapulainen, jota kohtaan minulla oli pieniä ennakkoluuloja. Foreo Luna -kasvojenpuhdistusharja on varmasti monille tuttu muista blogeista. Reilu vuosi sitten Clarisonicit pyörivät kaikkien kasvoilla ja vaikka olin utelias, en raaskinut sijoittaa kasvoharjaan isoa summaa muiden herkkäihoisten pelottelujen jälkeen. Foreon T-Sonic -pulssia käyttävästä, silikonisesta kapistuksesta on saatavilla tämä Luna Play -versio, jossa laitteeseen pääsee tutustumaan kokeiluhintaan. Hintaa on noin 30€ ja akku riittää noin sataan käyttökertaan.

tammikuu179

Play on vain vanulapun kokoinen mutta muotoilultaan samanlainen kuin normaalikokoiset harjat, joita on saatavilla pienillä eroilla erilaisille ihotyypeille. Osa on huomannut kasvoharjan käytön aloitettua hetkittäisen näppyarmeijan kasvoilla mutta minulle tätäkään "haittavaikutusta" ei tullut. Poistan ensin normaalisti meikin kasvoilta misellivedellä ja levitän sen jälkeen kasvojenpuhdistusaineen kasvoille. Käytän Luna Playta putsarin vaahdottamiseen iholla vajaan minuutin ajan, huuhtelen kasvot ja jatkan ihonhoitoa normaalisti kasvovedellä. En ole käyttänyt tätä joka ilta (enkä varmasti tulisi normaalikokoista kapistustakaan käyttämään, tiedän laiskuuteni) mutta ihoni on silti tuntunut huomattavasti puhtaammalta. Pakko myöntää, että suhtautumiseni kasvoharjoihin muuttui! Ihan viime aikoina olen ottanut käyttöön myös kasvoveden, joka on vaikuttanut ihoni kuntoon huomattavasti - voi olla, että se löytyy helmikuun suosikeista.. Moni taitaa jo arvata! Foreo Luna Play löytyy ainakin eleven-verkkokaupasta (29,70€).

tammikuu177

Kun ulkoilma kuivuu, ihonikin kuivuu - ja punoittaa! Vaalean, ohuen ja herkän ihon kanssa ei tarvitse kuin työntää nenä ulos ovesta pakkasilmaan saadakseen punan poskille. Tammikuussa käytin usein meikinalusvoiteena jompaa kumpaa näistä kahdesta vihreää pigmenttiä sisältävästä hoitovoiteesta. 

Joe Blasco Delicate Velvet Cream* on raikkaantuoksuinen emulsiovoide, joka sisältää tulehduksia estäviä, mikroverenkiertoa aktivoivia ja kudoksia vahvistavia aineosia. Kevyehkö voide imeytyy melko nopeasti ja jättää lähes mattaisen pinnan - jos ihoni on rutikuiva, kerrostan alle kunnolla hoitovettä ja seerumia. Delicate Velvet Creamia myy esimerkiksi Sokos (61,40€).

tammikuu1711

Lierac Prescription Soothing & Nourishing Anti-Redness Cream* on edellistä täyteläisempi hoitovoide. Tuoksu on tässäkin raikas mutta makeampi, sheavoin erottaakin sekä koostumuksesta että tuoksusta.  Blascon voiteen tapaan iho jää miellyttävän pehmeän tuntuiseksi mutta täyteläisempi koostumus on pitänyt ihoni ehkä hieman kauemmin kosteutettuna kuin DVC. Erinomainen valinta jos iho on kuiva, herkkä ja siinä on couperosaa tai ruusufinniä. Ilmatiiviistä pumppupullosta plussaa! Soothing & Nourishin Anti-Redness Creamia myy esimerkiksi apteekkituotteet.fi (36,90€).

tammikuu174

Meikkituotteista ihastuin uudelleen yhteen vanhempaan tuttavuuteen sekä kahteen uutuuteen. NYX Gotcha Covered -peitevoide on hyvin peittävä, vedenkestävä peitevoide, joka tulee 8 ml:n tuubissa. Tosi paksu peitevoide, joka jämähtää iholle ja peittää ihan älyttömän hyvin! Paksu koostumus ja runsas pigmentti on välillä aiheuttanut hankaluuksia levittämisessä, olen kokenut ainakin kuivahkolle iholleni parhaaksi levitystavaksi sormella voiteen lämmittämisen ja beautyblenderillä häivyttämisen. Valitsin vaaleimman saatavilla olevan sävyn 00 Alabaster, joka on todella vaalea ja keltapohjainen sävy. Saatavilla esimerkiksi pretty.fi -verkkokaupasta (8,50€).

tammikuu175

Isadoran uusista pohjameikkituotteista olen viime aikoina kehunut jo ainakin Cover Up Foundation & Concealer* -meikkivoiteen, Face Sculptor Strobing* -paletin (loppuvuoden suosikeissa) sekä Strobing Highlight Stick* -korostuspuikon (korostusvoidepostauksessa). Tammikuussa käytin lähes päivittäin Isadoran uutta lisäystä peitevoidepaletteihin, Color Corrective Concealer -palettia sävyssä 36 Nude Quartet*. Ennestäänhän merkiltä on tullut ainakin Neutral- ja Anti-Redness-paletit. Nelikossa on kaksi viileää, yksi neutraali sekä yksi lämmin sävy ja niistä on helppoa sekoitella itselle sopivat sävyt eri puolille kasvoja, vuoden ympäri!

tammikuu1710

Isadoran paletin peitevoiteet ovat hyvin pigmenttisiä, kermaisia ja ihon lämmön avulla vaivattomasti levittyviä. Kerrankin myös vaalein sävy on oikeasti vaalea! Loistava sävy tummille silmänalusilleni. NYX:n paksu peitevoide on vaikeampaa levittää iholle huomaamattomaksi kerrokseksi mutta pysyy kuin tauti.

tammikuu173

Harmi, etteivät sävyt ole edukseen tässä kuvassa mutta löysin taas e.l.f.:n Contour Paletten mahtavuuden! Edullisen merkin kaikkien nelikoiden sävyt ovat irrotettavissa ja esimerkiksi poskipunapalettien säyjen kanssa nappeja voi vapaasti vaihdella. Paletissa on koko kannen kokoinen kansi ja tämä on kulkenut monesti mukana reissuissa. Samoissa kansissa korostus- ja varjostuspuuterit, aurinkopuuteri sekä meikkauspeili. Korostussävy on hillitysti hohtava kermanvaalea sävy, aurinkopuuteriksi sekoitan keltaista korostuspuuteria lämpimänsävyisen aurinkopuuterin sekaan ja paletin varjostussävy on hyvin samankaltainen kuin NYX:n suosittu Taupe-poskipuna. Täydellinen myös kalpealle iholle! Puuterit ovat hieman jauhoisia ja tuntuvat swatchatessa kuivahkoilta mutta levittyvät kasvoille yllättävän kauniisti! Ja no, ostin tämän iHerbistä alle kuudella eurolla..  Korkeammalla hinnalla mutta ilman pelkoa alvien maksamisesta tullille ja tietenkin nopeammalla toimituksella paletin saa ainakin pretty.fi -verkkokaupasta (15,95€, 15.2.2017 asti 12,76€).

tammikuu178

Kuiva ilma on koetellut myös luonnostaan kuivia hiuksiani. Nappasin jemmoista kokeiluun näytteen Goldwell Control Intensive Smoothing Mask* -hiusnaamiosta ja VAU, tämä keratiinia ja silkkiä sisältävä naamio silottaa pörröiset hiukset hetkessä! Naamio on suunnattuna erityisesti vaikeasti hallittaville ja pörrööntyville hiuksille. Tuoksu on melko voimakas ja makean parfyyminen, tuoksuherkille tiedoksi! Goldwell Kerasilk on kampaamosarja eli kaltaiseni pörröpäät, etsikää lähimmät Goldwell-kampaamonne nyt äkkiä!

Biozell Texturizing Spray* -rakennesuihkeesta taisin kuulla ylistystä jo melkein vuosi sitten? No ihan totta puhuivat, tämä kotimainen hiustuote on edullinen ja oikeasti toimiva. Etenkin pipokeleillä hiukset ovat jatkuvasti lätässä, tämän suihkiminen tyveen ja nopea sormin pöyhiminen tuo volyymia ja rakennetta. Tosi kätevä myös kampausten pohjalle! Tuoksu on raikas ja hyvin neutraali, tuskin häiritsee monia. Onneksi minipullon lisäksi jemmassa on myös isompi pullo! 300 ml pullo maksaa esimerkiksi Biozellin omassa verkkokaupassa vain kuutisen euroa. Merkin tuotteet ovat helposti saatavilla ainakin isommista marketeista.

tammikuu171

Lopuksi lifestyle-suosikit! Sain joululahjaksi Jaybird Freedom -kuulokkeet, jotka ovat liikkuessakin superkätevät! Langattomat kuulokkeet lataa nopeasti moneksi tunniksi, mukana tulee erilaisia päitä korvanappeihin ja äänentoisto on mahtava! Jos maallikon vähän enemmän ominaisuuksia käsittelevä arvio näistä kiinnostaa niin saa hihkaista :)


Toinen tekniikkaan liittyvä ihastus on ollut läppärini uusi kuosi eli Slickwrapsin tarrat. Joulualesta tilatut tarrat olivat helppoja kiinnittää vaikka kohdistamisen kanssa meinasi aluksi vähän hermot kiristellä. Pinnasta tuli tasainen ja kaunis ja koneella hommien tekeminen tuntuu taas hauskemmalta, nautin niin joskus näistä pienistä, turhamaisista asioista elämässä! Valitsin 13-tuumaiseen Macbook Airiini Maple-tarran, joka on vaalein Wood Series -kuoseista. Normaalihinta koko tarrasetillä (pohja, kansi ja sisäosa) on noin 50$ mutta alennuksia tuolla taitaa olla käynnissä jatkuvasti eli normaalihintaa ei kannata maksaa.

Viimeisenä on aivan pakko mainita Modern Family. No niinpä, aloin katsoa sarjaa vasta nyt! Minulla oli aivan erilainen kuva sarjasta, minkä takia se ei ollut aiemmin yhtään kiinnostanut. Nyt olen koukussa ja iltaisin aivot tulee nollattua helposti yhdellä, kahdella tai kolmella jaksolla.. Hauska, symppis ja viihdyttävä. Samaistun pelottavan moneen hahmoon.

Mikä oli tuttua, mikä ihan uutta? Entä mihin te ihastuitte alkuvuoden aikana?


* tuote saatu blogin kautta

6 kommenttia:

  1. Mulla on e.l.f:n contour paletti ja se on aivan mahtava:)Vaikken ole kovin kalpea, tykkään paletista juuri sen sopivan hillityn lookin takia. Ei voi mennä överiksi, ja sävyt levittyvät nätisti. Palettikin on hienon innovatiivisesti suunniteltu, kun napit ovat irroitettavissa. Hyvä e.l.f<3

    VastaaPoista
  2. Nyt kun vaihdoin cruelty free kosmetiikkaan niin maybellinen fit me -peitevoiteen tilalle pitäisi löytää uusi vastaava, pitääkin kokeilla jos tuo Nyxin olisi hyvä!
    Ja Modern Family on ihan paras, oon kattonu Netflixistä kaikki tuottarit 2-3 kertaa ja alotettiin miehen kanssa taas alusta :D
    -M

    VastaaPoista
  3. Ooooh tuo Lierac vaikuttaa kivalta! En tosin tiedä mikä siinä on - oon tähän mennessä kokeillu kahta tuotetta tolta merkiltä eikä kummatkaan tullu toimeen mun ihon kans :| Kiitti NYX-vinkkauksesta,oot niin vaalee et arvelisin ton sävyn sit käyvän ehkä mulleki :p

    VastaaPoista
  4. Moderni perhe <3<3<3<3<3<3 Jaksan katsoa niitä aina vaan uudestaan ja uudestaan ^_^ Phil <3

    Ja tekstuurisuihkeelle kans iso peukku täältä, toi on ihan paras..!

    VastaaPoista
  5. Näistä omassa käytössä tutuksi tullut on tuo Biozellin suihke. Ihan alkuvuonna ei vissiin ole tullut uusia mahtavuuksia tietoisuuteen itselleni.

    Jaybird Freedom -kuulokkeiden arvio kiinnostaa kyllä, olen kuulokkeiden hevijuuseri :)

    VastaaPoista
  6. Olisiko kyseessä Pixin hehkutettu kasvovesi...? Jos, niin hyvä, olisi kiva kuulla arviota kun tilausta pohtinut jo tovin :)

    VastaaPoista