11.2.2017

Tammikuun loppuneet


tammi172

Viime vuoden roskat on vihdoin heitetty pois ja on aika alkaa kerätä uutta satsia. Tammikuussa käytin loppuun monta matkakokoista tuotetta ja useamman meikkituotteenkin! 

tammi173

Queen Helene Mint Julep Masque on edullinen, aika perus syväpuhdistava savinaamio raikkaalla mintuntuoksulla. Vihreä kasvonaamio on paksua, kuivuu kasvoille melko nopeasti ja kirkastaa ihon. Erikoista, että herkkä ihoni ei ole tästä moksiskaan. Olen ostanut tästä isoja ja näitä pieniä tuubeja iHerbistä.

Aco Hoitava huulivoide tuskin kaipaa esittelyä. Bioeffect EGF-seerumi on kiinteyttävä, heleyttävä ja kirkastava kasvoseerumi, josta käytin jälleen söpön 3 ml:n näytteen. Iholla hieman öljymäiseltä tuntuva seerumi tuntuu todella kosteuttavalta ja hoitavalta, tykkään!

tammi176

Herbina Kaura-Suklaa -sarjan suihkusaippua ja vartalokuorinta olivat molemmat tosi hyviä! Tuotteissa on pehmeä, suklaakeksien tuoksu, kuorinnassa on reilusti rakeita eikä kumpikaan jätä kuivaa ihoani kiristelevän tuntuiseksi. Harmi, että kuorinnan rakeet ovat polyetyleeniä. Onkohan tämä syy, ettei näitä tällä hetkellä näytä löytyvän merkin omilta sivuilta, jospa incit uudistuvat ja pakkaukset siirtyvät noudattamaan Herbinan nykyistä ilmettä..? Toivottavasti sarja ei ole kokonaan kuopattu!

Vita Liberata pHenomenal Mousse* itseruskettava vaahto kuivuu iholle todella nopeasti ja on helppo levittää kintaalla. Merkin oma ainakin toimii tosi hyvin. Vaikka mousset eivät ole ekaa kertaa ruskettaville se vaihtoehto, jota ensisijaisesti kehottaisin kokeilemaan, ei tämän kanssa iholle kyllä kovin helposti saa raitoja. Väri on mukavan luonnollinen ja kuluu tasaisesti pois. 2-3 viikkoa kestävä rusketus luvataan kerrostamalla vaahtoa 2-3 kertaa 5-24 välein. 

Dermosil Extra Voidetta käytän lähinnä jalkavoiteena isommasta tuubista, tämä minikoko kulki laukussa mukana ja pehmitin sillä esimerkiksi pakkasilman kuivattaman käsien ihon. Tosi paksua, täyteläistä ja edullista voidetta hyvin kuivalle iholle.

tammi174

Moroccanoil Luminous Hairspray Strong* -hiuslakka kulki myös laukussa kätevän 75 ml:n pullon ansiosta. Moroccanoilin tuttu, arganöljymäinen eli täyteläisen makea tuoksu ja tosi hyvä pito, tätä voisin ostaa täysikokoisenkin. Kolmas laukkutuote, Colab London Dry Shampoo. Colabin kuivashampoissa on voimakkaat tuoksut, London luokitellaan klassiseksi tuoksuksi ja siinä on mm. bergamottia, ruusua ja myskiä. Sheer Invisible -kuivashampoot ovat nimensä mukaisesti tosi näkymättömiä, nämä eivät jätä mitään valkoista tyveen! Kaikista on saatavilla myös Extreme Volume -versiot, jotka tuovat samalla volyymia tyveen.

Kevin.Murphy Hydrate Me -sarjan shampoo* sekä hoitoaine* kosteuttivat tehokkaasti. Merkki oli minulle ennestään täysin vieras vaikka kivannäköiset pakkaukset ovatkin houkutelleet. Näiden kuiville hiuksille tarkoitettujen, sulfaatittomien tuotteiden perusteella voisin tutustua paremminkin. 

tammi175

Pitkästä aikaa meikkivoide! Rimmel Lasting Finish Nude* sai ilmestyessään monet selektiivistenkin meikkivoiteiden nimeen vannovat ihastumaan. Voide sopii monille, sillä vaikka se on pitkäkestoinen ja vähintään keskipeittävä, sen jättämä puolimatta pinta ei korosta lainkaan kuivita kohtia ja koostumus on helppo levittää niin sormin, buffing brush -tyylisellä meikkisiveltimellä kuin meikkisienelläkin. Pysyy pitkään siistinä, ei nyt ehkä kuitenkaan tuota luvattua 25 tuntia (vaikka en ole kokeillut enkä aio). Tämä vaalein sävy Light Ivory on hieman punapohjainen ja oikeasti vaalea, mikä on aina mahtava löytö edullisista tuotteista. 

Collection Lasting Perfection -peitevoide sävyssä Fair on myös todella vaaleaa. Superpeittävää, pitkään pysyvää peitevoidetta, jota ei valitettavasti saa Suomesta. Suomeen tätä edullista merkkiä toimittaa ainakin Boots International. Hyvin kuivalle iholle en tätä suosittele, sillä voide jämähtää iholle saattaen korostaa kuivuutta. MAC Pro Longwear -peitevoidetta olen myös käyttänyt aiemminkin loppuun. Vaikka pumppupullossa tulevan voiteen koostumus on kevyttä, on siinä runsaasti pigmenttiä ja tämä on ihanteellinen tummien silmänalusten peittämiseen. Itselläni on käytössä hieman keltapohjainen, hyvin vaalea sävy NC15.

NYX Micro Brow Pencil syrjäytti minulla Anastasian Brow Wizin. Yhtä kapea kärki mutta väri pysyy pidempään ja hintaa on alle puolet vähemmän. Toka on jo käytössä. Meinasin ensin hankkia tästä Taupen mutta onneksi swatchailin kaupassa sävyt, Ash Brown on minulle huomattavasti parempi sävy Taupen ollessa liian kellertävää! Cailapin uusista LOOKS -siveltimistä pieni, vaahtomuovipäinen applikaattori* osoittautui täysin sudeksi. Käytin tätä kaksi kertaa ja tokassa, hellävaraisessa pesussa vaahtomuovipää irtosi ja samalla venyi ja nirhaantui sellaiseksi, ettei sitä ainakaan hermoja menettämättä saa takaisin. 

tammi171

Taas Lidlin Toujous Baby Wipes -paketti, näitä käytän swatchien pyyhkimiseen sekä käsien putsaamiseen meikatessa. Erisan Kosteuttavat puhdistusliinat olivat ihan kivoja, poistivat kiitettävästi meikin ennen kasvojen puhdistusta eikä kuivaa ihoa kiristellyt. Saisivat olla aavistuksen kosteampia.

Näytteitä muistin kokeilla pois kolme Dermosililta: Scalp Caring Shampoo on tarkoitettu kuivalle, hilseilevälle ja kutiavalle hiuspohjalle. Tosi hyvä talvishampoo kuivaan ilmaan reagoivalle, herkälle iholle! Eukalyptuksen tuoksu ei ole suosikkini mutta tuntuipa ainakin raikkaalta. Käytän talvisin usein hiuspohjageeliä kuivan ihon takia ja tämä tuntui mukavasti hiuspohjaa rauhoittavalta. Red Orange In-Shower Body Lotion tuoksuu miedosti veriappelsiinilta, näihin suihkussa käytettäviin vartalovoiteisiin vaan en ihan ole päässyt mukaan. Tämäkään ei näin talviaikaan riittänyt kuivalle iholleni, kesällä asia voisi olla toisin. Sensitive Hydrogeeliä kokeilin kuivahkolle hiuspohjalleni, tuntui ihan toimivalta mutta yhden kokeilun perusteella en osaa sanoa päihittääkö tällä hetkellä käytössä olevan Acon. Sopii käytettäväksi myös esim. kasvovoiteena, parranajon jälkeen sekä after sun -voiteena. 

Tyhjenikö tuttuja tuotteita tai alkoiko jokin kiinnostaa?


* tuote saatu blogin kautta

8 kommenttia:

  1. Mistä noi Kevin Murohyn mini tuotteet on? Olis kiva kokeilla sopivuus ennen kuin sijoittaa normikokoisiin...
    Kiki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luoja mitä typoja! Tätä se on kun puhelimella kommentoi...
      kiki

      Poista
  2. Ai Queen Helenessä on tuollainen hauska pakkaus nykyään! Rimmelin meikkivoide on myös tosi hyvä :)

    VastaaPoista
  3. Olen myös kokeillut Kevin Murphyn shampoosta ja hoitoaineesta näytekokoja ja vaikuttivat tutustumisen arvoisilta ja toimivilta, mutta sitten taas jäi aikomuksen asteelle, mutta taas muistin mitä olin unohtanut;) Ja aina unohtuu myös ostaa kokeiluun Lidlin baby wipes swatchien pyyhkimiseen;) :D

    VastaaPoista
  4. Hyvä kasa loppuneita, muutama tuttu tuote joukosta löytyi. :)

    VastaaPoista
  5. Mahtaakohan tuo Rimmelin meikkivoide olla poistuva tuote, kun sitä on viime aikoina näkynyt paljon alekoreissa.

    VastaaPoista
  6. Kevin Murphyt on kyllä tosi hyviä ja laadukkaita hiustuotteita, tykkään tosi paljon :)) Sekä pesu- että muotoilutuotteet. Vähän hintavia, mutta sen arvoisia - ja pitkäkestoisia (mikä se sana on? Säästeliäitä? Runsaita?) Noi mininäytekoot on niin supersuloisia! Kuin pieniä noppia <3

    VastaaPoista