17.9.2017

Going cruelty-free

Ensinnäkin hei iso kiitos tsemppaavista kommenteista ja mukavasta vastaanotosta päätökseni suhteen! Eläinkokeettomaan kosmetiikkaan siirtyminen on tietyiltä osin aikamoinen urakka ja haaste paljon tuotteita testaavalle tyypille. Ennen brändi- ja shoppailuvinkkejä halusin tulla kertomaan yleisiä vinkkejä eläinkokeettomiin tuotteisiin siirtymisestä. Ihan mahtavaa jos joku muukin kiinnostuu asiasta ja pahoittelen etukäteen mahdollisesti melko pitkää postausta!

kuva peta.org
Tällä hetkellä turvalliseksi todettuja kosmetiikan ainesosia on olemassa yli 7000 ja vaihtoehtoja eläinkokeille on kehitetty - silti surullisia määriä kaneja, hiiriä, rottia, marsuja sekä myös kissoja ja koiria käytetään julmiin eläinkokeisiin. Näitä ei mielestäni voi nykyaikana mitenkään perustella, sillä esimerkiksi in vitro -tekniikoilla voidaan saada paljon luotettavampaa tietoa, ihmisen ja hiiren genetiikka ja fysiologia kun eivät tosiaan ole samanlaisia. 

Eläinkokeet ovat kielletty onneksi tällä hetkellä jo ainakin EU-maissa, Norjassa, Isrealissa sekä Intiassa. Näiden maiden ulkopuolelle jää kuitenkin ihan liian iso määrä maita, joissa eläinkokeita tehdään ja Kiinan lisäksi käsittääkseni myös ainakin Brasiliassa kosmetiikkatuotteille vaaditaan testaus eläinkokein ennen markkinoille pääsyä.

kuva crueltyfreeinternational.org

Brändit haluavat myydä tuotteitaan ja jos yhä useammalle eläinkokeettomuus on ostopäätökseen vaikuttava tekijä, valmistajat voivat muuttaa toimintatapojaan. Toki Kiinassa on ostovoimaa ja myynti siellä monelle valmistajalle tärkeää. Joidenkin näkemyksen mukaan minun pitäisikin taistella Kiinan valtiota vastaan eikä yrityksiä, joiden tuotteet testataan eläimillä päästäkseen Kiinaan myyntiin. Tai olla kuluttamatta mitään Kiinassa valmistettua?

Itse en näe asiaa näin yksioikoisena. Kun kyseessä ovat myös moraaliset ja eettiset kysymykset, on mielestäni otettava huomioon muutakin kuin taloudelliset seikat. Nyky-yhteiskunnassa täysin eettinen kuluttaminen on oikeastaan mahdotonta. Alihankkijoiden toimintatapojen eettisyyden selvittäminen voi olla tuotteiden valmistajillekin hyvin hankalaa, hyvä esimerkki tästä on shimmerisissä meikkituotteissa käytettävän mica-mineraalin kerääminen luonnosta, johon liittyy paljon lapsityövoiman käyttöä.

kuva choosecrueltyfree.org.au
Kun tiedossa on tuotealue, johon liittyy jokin omiin arvoihin sopimaton toimintatapa, tässä tapauksessa eläinkokeet kosmetiikassa, eikö kuluttajan ole silloin fiksuinta toimia edes tällä alueella, riippumatta siitä, mihin tai kehen boikotti varsinaisesti kohdistuu? Koen muutenkin mielekkäämpänä toimia yleisesti omien valintojen mukaan kuin etsiä yksittäisiä syyllisiä. En myöskään pidä asenteesta koska en voi tässä nyt koko Kiinan valtion toimintatapaa muuttaa niin en tee mitään.

Kukaan ei pakota ostamaan tiettyjä tuotteita. Se, minkä valmistajan ripsivärin ostat, on oma päätöksesi. Päätökseen vaikuttaa usein ominaisuuksien ja odotusten lisäksi hinta ja saatavuus. Eläinkokeettomien merkkien saatavuus paranee kun kysyntä kasvaa, suosittelenpa esimerkiksi jättämään jälleenmyyjillekin toiveita kiinnostavista brändeistä!

kuva leapingbunny.org

 Apua, nyt kylppärin kaapin sisältö ahdistaa! Miten ihmeessä siirtyä eläinkokeettomaan?

  Tämä taitaa kuulua niihin tee niinkuin sanon äläkä niinkuin minä teen -neuvoihin.. En suosittele raivaamaan kaappeja kerralla tyhjiksi ja ihmettelemään sitten, mitä on jäljellä. Minulta löytyy ehkä vähän enemmän kosmetiikkaa kuin keskivertokäyttäjältä, joten valinnanvaraa jäi karsimisen jälkeenkin. Jätin siis itse käyttööni tuotteita, joiden arvelin kuluvan loppuun kohtuullisessa ajassa, muut raivasin pois.

Kun olet käyttänyt loppuun jonkin tuotteen, selvitä ennen uuden ostamista onko sen valmistaja eläinkokeeton. (Miten? Ne aiemmin mainitsemani Logical Harmony sekä Cruelty-Free Kitty ovat hyviä tiedonlähteitä, kiinnostavista brändeistä olen tekemässä tännekin listaa) Jos ei, alkaa vaihtoehtoisen tuotteen etsintä. Tässä vaiheessa kannattaa päättää, aikooko käyttää myös sellaisia merkkejä, joiden emoyhtiö teettää eläinkokeita (esim. NYX ja Urban Decay, jotka omistaa L'Oreál). Itse olen perustellut valintani sillä, että haluaisin suuryhtiöiden huomaavan kassavirran suuntautuvan heidän omistamistaan merkeistä cruelty free -merkkeihin ja käytän siksi rahaa niihin. Entä haluatko käyttää vegaanista kosmetiikkaa?  

kuva leapingbunny.org
Suosittelen siis siirtymään eläinkokeettomaan kosmetiikkaan yksi tuote kerrallaan. Entisten tuotteiden pois heittäminen ei ole ekologinen teko ja kun raha on jo käytetty tuotteeseen, hyödynnä se! Kaikilla cruelty free -tuotteita käyttävillähän tarkoituksena on (toivottavasti) vähitellen heikentää eläinkokeita käyttävien merkkien menekkiä tehden ne mahdollisimman "turhiksi" tuottaa markkinoille, ei jo olemassa olevien tuotteiden hävittäminen.

Eläinkokeita teettävät merkit ihan oikeasti voi jo nähdä täysin turhiksi, sillä vaihtoehtoja on paljon! Asian eteen vaan joutuu ehkä aluksi näkemään hieman vaivaa. Netistä löytyy kuitenkin tietoa ja vinkkejä vaikka kuinka paljon ja noiden aiemmin mainitsemieni sivujen lisäksi minäkin aion listata niitä eläinkokeettomia brändejä ja antaa shoppailuvinkkejä.

Hyödynnä verkostot ja sosiaalinen media! Facebookista löytyy sivuja sekä ryhmiä, joista voi saada tietoa ja tukea sekä vaihtaa ajatuksia. Kurkkaa esimerkiksi Cruelty Free World, Cruelty-free Products, Cruelty Free Cosmetic Association sekä Eläinkokeeton kosmetiikka. Instagramista löytyy lukuisia mielenkiintoisia seurattavia etsimässä esimerkiksi #crueltyfree tai #cfblogs.

kuva leapingbunny.org

Olen tosi onnellinen, jos yksikin ihminen hyötyy vinkeistä tai innostuu kanssani siirtymään eläinkokeettomaan kosmetiikkaan ♥


1 kommentti:

  1. Vegaanikosmetiikka-ryhmä Facebookissa on myös aktiivinen.

    VastaaPoista